Posiitivisen ajattelun kääntöpuoli

Positiivista ajattelua pidetään yleensä hyvänä asiana, ja toiset ihmiset vannovat sen nimiin aika fanaattisestikin. Minäkin noin lähtökohtaisesti ajattelen, että positiivinen, halutun tavoitteen saavuttamiseen optimistisesti suhtautuva ajattelu on parempi asia kuin esimerkiksi se, että keskittyy aina epäonnistumisen mahdollisuuteen. New York Timesissa ilmestyi kuitenkin lokakuun lopussa artikkeli, joka terveellä tavalla kyseenalaisti positiivisen ajattelun hyötyjä. Artikkelin kirjoittaja, psykologi […]

I niin kuin inspiraatio

Tämän motivaatiota käsittelevän kirjoituksen on kirjoittanut Hanna Maria Kotovaara: “Mulla ei ole yhtään inspistä” – ja jumi on valmis. Tuttu juttu? Niin minullekin, kunnes oivalsin jotain olennaista inspiraatiosta. Inspiraation puutetta pidetään usein oletusesteenä kirjoitustyölle. Ei nappaa – siispä jään odottelemaan inspiroivampaa hetkeä. Sama koskee motivaatiota. Yleensä ajatellaan, että motivaation kuuluisi olla sisäsyntyistä. Pitäisi olla jo […]

Uudenlaista treenimusaa

Tämän kirjoituksen on kirjoittanut Siri Eskola eli Gradutakuun keskustelualueen moderaattori Chipe: A year from now you may wish you had started today. ― Karen Lamb Kyseinen sananparsi on jonain epämotivoituneena päivänä osunut silmiin Gradutakuun keskustelupalstalla ja auttanut eteenpäin. Se sopii mainiosti gradun kokoiselle projektille motivaattoriksi ja varoittaa tilanteesta, jossa moni huomaa olevansa: jos olisin aloittanut […]

Gradu kuukaudessa on mahdollinen

Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen päätti viime vuoden loppupuolella tehdä kuusi vuotta tekemättä olleen gradunsa kuukaudessa. Tämä myös onnistui, joskaan ei nyt ihan vaivatta. Prosessista on kiinnostava raportti täällä. Näin ulkopuolisin silmin tuossa graduprojektissa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. On tavallaan melkein huvittavaa, että keskeisimmäksi tekijäksi loppurutistuksessa Honkanen nostaa kavereidensa kanssa lyömänsä vedon: ei vain […]

Motivaatio on seurausta tekemisestä

Olin viime viikolla Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden graduillassa puhumassa gradun tekemisestä. Tilaisuudessa oli muitakin puhujia, esimerkiksi kaksi gradunsa jo tehnyttä opiskelijaa, ohjaaja sekä opintopsykologi. Keskustelun aikana yleisöstä esitettiin visainen kysymys: Miten gradun tekeminen onnistuu, jos ei ole motivaatiota? Kysymys on hyvä. Nykyaikaisessa kasvatustieteessä ymmärretään, että “Kiinnostus, tunteet ja motivaatio ovat keskeisiä oppimisen sytyttäjiä ja syventäjiä.” Kysymykseen […]

Uuden vuoden lupaus: Gradu valmiiksi!

Sain viime viikolla mainion aiheeseen liittyvän sähköpostin Heathin veljeksiltä, joiden kirjoista Made to Stick ja Switch pidän paljon. (Sähköposti ei valitettavasti ollut henkilökohtainen. Taidan kuulua heidän postituslistalleen.) Heathin veljekset antavat viisi vinkkiä, joiden avulla uuden vuoden lupaukset voivat todella onnistua. Sovelsin niitä gradun kirjoittamiseen, sillä onko parempaa päätöstä uudeksi vuodeksi kuin tehdä valmiiksi se kesken […]

Salasana ja motivaatio

Löysin väitöskirjan kirjoittamista käsittelevästä (Yes You Can) Finish Your Dissertation -blogista hauskan idean: Vaihda tietokoneesi tai sähköpostisi salasanaksi jotain sellaista, joka muistuttaa sinua positiivisella tavalla gradun kirjoittamisesta ja sen valmistumisesta. Hyviä vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi “GraduValmiiksi” tai “MaisteriMikko”. Salasanan toistuva kirjoittaminen lähettää mieleesi päivittäin pienen positiivisen viestin. Yksinkertainen tapa lisätä motivaatiota!

Näin aloitat gradunteon

Aloittaminen on aina vaikeaa. Erityisesti se on sitä silloin, kun on aloittamassa jotain niinkin suurta ja vaikeaa kuin opinnäytettä. Tässä artikkelissa on joukko ohjeita, joiden avulla pääset mukavasti alkuun. Kokeile, mikä niistä auttaisi sinua, tai käytä kaikkia! 1) Aloita tänään Saatamme helposti ajatella, että emme ole vielä valmiita aloittamaan gradun tekemistä. Ajattelemme, että meidän täytyy […]