Olen viime aikoina tehnyt paljon töitä kokonaan uuden, erityisesti jatko-opiskelijoille suunnatun projektin parissa. Nyt voin ylpeänä esitellä uuden sivustomme: Tohtoritakuu!
Pidän sivustoa yhdessä ystäväni, Aalto-yliopistossa tutkijana ja kirjoittamisen ohjaajana toimivan Carol Kiriakosin kanssa. Tavoitteenamme on käsitellä väitöskirjan kirjoittamista ja laajemminkin akateemisen kirjoittamisen ja elämän haasteita.
Tohtoritakuu ei ole ainoastaan sivusto. Kirjoitamme myös samannimistä kirjaa, joka ilmestyy ensi vuoden puolella.
Vaikka Tohtoritakuu on ensisijaisesti suunnattu jatko-opiskelijoille, monet siellä käsitellyistä teemoista ovat varmasti ajankohtaisia myös Gradutakuun ensisijaiselle kohderyhmälle. Vai kuulostaako viivyttely tai hienommin sanottuna prokrastinaatio aivan vieraalta?
Muutenkin olen tätä blogia ahkerammin kirjoitellut muualle. Luepa ajatuksiani myös Kielijelppi-blogista.