Gradunteko on brändätty väärin

Kaisa linkitti Gradutakuun Facebook-sivulle mainion artikkelin. Siinä Ylioppilaslehden toimittaja Maria Ruuska kyseenalaistaa usein jankattua totuutta gradun vaikeudesta ja vastenmielisyydestä.

Ruuska kirjoittaa: ”Gradunteko on brändätty päin honkia. Sille luodaan myyt­tisen kauheita mittasuhteita jo fuksisuunnistuksen ensim­mäisillä rasteilla.” Hänen oma kokemuksensa oli, että gradun tekeminen oli monella tavalla palkitsevaa.

Myönnän, että itsekin usein korostan gradun tekemisen hankaluutta. En minä sitä kiusallani tee. Monet graduntekijät vain kertovat gradun tekemiseen liittyvistä vaikeuksista.

Olisiko gradun tekemisen brändiä syytä muuttaa? Kommentteja?

Artikkeli löytyy täältä:

http://ylioppilaslehti.fi/2011/09/alapaakirjoitus-salarakas-nimelta-iso-g/

10 thoughts on “Gradunteko on brändätty väärin

  1. Parhaassa tapauksessa noin on, mutta jos puitteet eivät ole kunnossa, iskee ahdistus. Gradu kun vaatii tolkuttoman määrän aikaa, keskittymistä ja hyvää ohjausta. Opiskelijoille pitäisi ehkä enemmän korostaa, että samaan aikaan ei kannata yrittää tehdä mitään muuta.

  2. Hyviä huomioita, Liisa! Ehkäpä se onkin juuri niin, että gradu itsessään ei ole yhtään mitään. Se, millaiseksi gradu muodostuu, riippuu taas todella monesta tekijästä, joista osa on graduntekijän hallittavissa ja osa taas ei.

  3. Se olisi kyllä kamalaa, jos gradulla olisi pelkästään positiivinen ”brändi”. Sitten me kaikki tosiasiassa ahdistuneet vasta ahdistuneita olisimmekin. Mutta ehkä brändissä voisi korostaa sitäkin, että gradusta voi selvitä ja jopa saada iloakin, parhaimmillaan… En mä kyllä edes usko ihan hirveästi brändin muokkaukseen tällaisessa tapauksessa, jossa itse ilmiöstä on niin monella omakohtainen kokemus. Ei se brändi voi olla totuudenvastainen. Luulen, että ne jotka pitävät gradua helppona nakkina, tekevät niin oli ”brändi” millainen hyvänsä…

  4. Tosi hyviä pointteja, Alise! Itse asiassa tuossa graduoppaassani olen sitä yrittänyt toitottaakin, että olisi hyvä löytää jonkinlainen positiivinen tulokulma gradun tekemiseen. Jotain, mikä tekee siitä tavoittelemisen arvoisen.

  5. Hei pitkästä aikaa Kimmo ja muut. Kommentoisin että mikä sopii toiselle ihmiselle, ei välttämättä toisen kanssa onnistu.Jälkeenpäin ajattelen, että minun olisi pitänyt puristaa G muiden kurssien ohessa. Yritin suorittaa kaikki kurssit nopeasti pois, jotta pääsisin G:n kimpuun. No, se jäi roikkuun syystä ja toisesta, niin nyt ei näytä valmistuvan lähimpään vuoteen. Suuri oivallus kesän aikana on ollut se,että se on TYÖ mikä on pakko tehdä, jotta saisi tutkinnon suoritettua loppuun; korvaavia tai muita vaihtoehtoja ei ole valmistumiselle. TYÖNI suorittaminen loppuun on haastavampaa kuin jonkun muu aikaisempi työ. Tämä TYÖ vaatii sellaisia ponnisteluja,joita en aiemmin ole kohdannut. Kuitenkaan en voi verrata sitä ponnisteluihin tai vaikeuksiin, joihin olen todella törmannyt elämässäni. Ajattelen: on hassua, että tällainen yksi TYÖ, joka ollut suurimpia haaveitani vuosia, voi aiheuttaa lähes ylipääsemätöntä ahdistusta minulle, joka olen selvinnyt vaikeimmistakin asioista. Ehkä G:n kautta löydän sen positiivisen puolen, että tämä on nyt erilainen haaste ja juuri sen vuoksi niin vaikeaa. Ja kun tästä selviän-selviän mistä tulevaisuuden haasteista vaan. Tsemppaavin ajatuksin tuleva KTM.

  6. Manta: tuo pohdiskelusi yllä sai minutkin miettimään gradun kauheutta hieman uudesta näkökulmasta. Ehkä gradusta on tullut (ainakin joissakin yhteyksissä) jotain opintojen päättötyötä suurempaa. Gradu on kehittynyt jonkinlaiseksi vaikeuden ja kärsimyksen symboliksi. Samalla se muistuttaa gradunkirjoittajan vähäpätöisyydestä. Minulle on ainakin näin loppusuoralla kasvanut yhä vahvemmaksi tunne, ettei mikään riitä. Ohjaajalta saatu palaute valitettavasti vahvisti tätä tunnetta – kommentit olivat tyyliä ”älä nyt näin kirjoita”, ”tämä nyt ei ollut oikein hyvin ilmaistu”.

    Mutta työtähän tämä on, eikä mitään sen kummempaa. Ja jos tuon mantran toistaminen ei auta, seuratkaa tätä linkkiä: http://make-everything-ok.com/ (Kiitti Chipe tästä!) 🙂

  7. >>Gradu on kehittynyt jonkinlaiseksi vaikeuden ja kärsimyksen symboliksi. Samalla se muistuttaa gradunkirjoittajan vähäpätöisyydestä.

    Hienosti sanottu! Tuostahan voisi kehitellä gradun aiheesta gradu 🙂
    Varmasti aika paljon oivalluksia ja kuolemattomia (sekä kuolevia) ajatuksia on tämän tekeleen kanssa ihmisille syntynyt.

  8. Jos puhutaan nimenomaan gradun ”brändäyksestä”, pitäisi tämä ”brändääminen” aloittaa paljon kauempaa. Ainakin omassa yliopistossa suurin puute on tällä hetkellä opinto-ohjauksen tasossa. Siihen on sujuvat sähköiset välineet olemassa, mutta taustalta puuttuu ne ihmiset, joita kiinnostaa. Yliopistoon mentäessä opiskelijaa on mahdollisesti auttaneet jotkin kliseiset kuvat teekkarista, lääkäristä tai vaikkapa opettajasta. Jos taas opiskelee yhteiskuntatieteitä (kuten allekirjoittanut) ei opiskeluja koeta alusta asti osaksi identiteettiä, vaan yliopistoon mennään vähän niin kuin Liisa ihmemaahan.
    Tässä vaiheessa ei riitä sellainen opinto-ohjaus, joka sanoo fuksille, että kannattaa nyt jo sitten alkaa miettimään sitä graduaihetta. Sen sijaan peräänkuulutan sitä, että yhteistyössä muiden kanssa opiskelija pääsisi tunnistamaan ne syyt, joiden vuoksi hän yliopistoon hakeutui ja kehittämään ammattitaitoa ja identiteettiä rinnakkain.
    Kandivaiheen pääsisi näin ehkä käyttämään hyödykseen, eikä vain (kuten omassa tapauksessani) läpijuoksemaan jonkinlaisen tutkimuksen mahdollisimman nopeasti kasaan. Maisterivaiheen opinnot voisivat olla oman ammattitaidon syventämistä ja oman tutkija tai työntekijäidentiteetin etsimistä. Gradu olisi tämän kehityksen huipentuma, mahdollisuus päästä kertomaan kaikki se, jota varten on opiskellut kaikki nämä vuodet.
    Omat maisterivaiheen opintoni ovat koostuneet siitä, että koitan osallistua jokaiselle kurssille joka järjestetään, jotta saan tarvittavat pisteet kasaan.
    Mieluumin järjestäisin vaikka sellaista opetusta, että puhutaan ihmisen omista kiinnostuksenkohteista ja sitten täytyy lukea siihen liittyviä kirjoja vaikkapa 4kpl ja tehdä niistä essee. Näin se oma ammattitaito syntyisi ja syvenisi. Tällaiseen on varmasti mahdollisuuksia sopimalla eri professorien (jos niitä saa koskaan kiinni) kanssa henkilökohtaisesti, mutta oikeasti tällainne yksilöllinen opetus tulisi sisältyä tehokkaammin ja järjestelmällisemmin opetussuunnitelmaan ja ohjaajien täytyisi olla tehtäviensä tasalla.

    Siinäpä teille oiva gradubrändi..

  9. Kiitos kaikille hyvistä kommenteista! Kuten Mantan pohdiskelusta tuli esille, gradu on lopputyö, eikä sen oikeastaan pitäisi olla mitään sen dramaattisempaa. On olemassa aloja ja laitoksia, joissa näin onkin.

    On kuitenkin monia tekijöitä, jotka usein tekevät gradusta jotain suurempaa ja hankalampaa: Toisinaan aiemmat opinnot eivät erityisen hyvin valmista graduun. Toisinaan ohjaajien kyky ohjata opiskelijan prosessia voi olla rajoittunut tai käsitys gradusta todella äärimmäinen. Kuten Annuska sanoi, ”mikään ei riitä.” Gradu on myös usein akateeminen tutkimus, ja tutkimuksellinen ote voi olla toisille hyvin vieras, jos vaikkapa ammatilliset haaveet ovat jotain ihan muuta.

    Yksi omista idoleistani, kirjoittamisen tutkija Roz Ivanič on todennut, että akateemisessa kirjoittamisessa on pohjimmiltaan kyse identiteetistä. Ongelmien taustalla taas on usein se, että opiskelija ei identifioidu akateemiseen maailmaan ja tapaan kirjoittaa, ja silloin voi olla hyvin vaikea todellisuudessa toimia tuossa yhteisössä ja kirjoittaa siinä. Tämä liittyy tuohon Chipen identiteettiprojektimalliin, joka on mielestäni juuri sellainen kuin yliopisto-opintojen pitäisi ollakin.

  10. Chipen kommentista tuli mieleeni se kun kyseenalaistin yliopistossa sitä teorian ulkolukemisen määrää mitä piti olla. Jossain tenteissä oli jopa sivunumero laitettu kysymyksen perään.Olinhan luullut että sillä tasolla opiskelu on enempi asioiden ymmärtämistä eri näkökulmista mutta se olikin käytännössä useimmiten ulkoaoppimista,tosin osa vaati sen lisäksi vastausta soveltaen. Teoria ja käytännön kohtaaminen jäi usein ihan toteutumatta.Viime päivinä olen Chipen linkistä ja tiedosta, että G ei lue kuin muutama hassu ihminen(Kimmon lohdutus)eikä arvosanallani ole sinällään merkistystä. Minua kiinnostava tapa tehdä TYÖTÄ on erilainen kuin tietyn kaavan mukaan kirjoittaminen ja yleensäkin vierastan yliopiston teoreettista maailmaa, joten ei ihme että on ollut vaikeaa. Kirjoittamisesta sinällään kyllä pidän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *