Kerropa, mitkä ovat graduntekoon liittyvät tuntemuksesi juuri tänään: Tuntuuko vaikealta? Tuntuuko helpolta? Ahdistaako? Innostaako?
Älä pidättele. Päästä tunteesi ja ajatuksesi esille. Anna palaa!
Purkuketju: Kerro gradutuntemuksistasi
Kerropa, mitkä ovat graduntekoon liittyvät tuntemuksesi juuri tänään: Tuntuuko vaikealta? Tuntuuko helpolta? Ahdistaako? Innostaako?
Älä pidättele. Päästä tunteesi ja ajatuksesi esille. Anna palaa!
Ilmeisesti gradun tekeminen ei herätä tunteita. Tai sitten niitä ei ole tarve ilmaista… 🙂
Lukutekniikka kadoksissa, hukun papereihin, muistiinpanoihin, vihkoihin, en tiedä kirjoitanko muistiinpanot viihkoon vai suorran koneelle Word-tiedostoon, koko ajan takaraivossa paukuttaa ajatus ”tästä mitään tuu, oot ihan surkea, et osaa viitata oikein, et löydä lähdekirjallisuudesta oikeita asioita, ja mitkä ne sun omat ajatukset muka on ja johtopäätökset – täyttä paskaa!”, aika raksuttaa enkä saa mitään tehtyä…!!!
Siinä tämän päivän, eilisen ja viime viikon ja viime vuoden ajatuksia!
Kiitos, Pupuce! Entä muut? Tilittäkää!
Ilmeisesti tänään ei tilitytä. Järjestin tänään ainejärjestön nimissä oikein vertaistukitilaisuuden sitä varten, että opiskelijatoverit saisivat avautua toisilleen graduongelmistaan. Ketään ei ilmestynyt paikalle.
Koska muita ei ilmestynyt paikalle, avaudun tässä:
Kaikenlaisia ajatuksia on, jotakin puolivalmista pohdintaakin, mutta suurin osa gradusta on aivan levällään. En oikein tiedä, mistä päästä aloittaisin sen järjestämisen. Yleinen ryhtymisrajoitteisuuteni ei ollenkaan auta sotkun selvittämisessä.
Tosin uskoisin, että mainitsemistasi työpäivänsuunnitteluneuvoista voisi olla hyötyä. Viikon tehtävien listaaminen etukäteen auttaa jäsentämään koko projektia. Kiitos vinkeistä siis!
Hei Darranna! Olepa hyvä vinkeistä! Kerropa joskus myöhemmin, miten niiden soveltaminen sujuu.
Onkohan graduongelmissa jotain sellaista, että niiden myöntäminen julkisesti ei ole ihan helppoa. Pakko pitää yllä kuvaa pätevästä ja omatoimisesta opiskelijasta.
Kimmo,
Sanoit ”ääneen” jotain sellaista, joka ainakin omana aktiiviopiskeluaikana oli tabu. Tiesin montakin samanlaista tapausta kuin itseni, mutta kaikki vain yritti pitää jotain naurettavaa kulissia yllä. Mie kuitenkin sanoin aina suoraan, että en ymmärrä tai osaa ja pyysin apua, mutta usein sain sääliviä katseita osakseni. Aineeni oli tyttövaltainen ja tytöt on kovia kilpailemaan, joten kaikki heikot syötiin elävältä! =D
Aivan, Pupuce. Lisäksi avuttomuuden tai osaamattomuuden myöntäminen voi olla uhkaavaa ihan itsellekin, jonkinlaiselle omalle minäkuvalle.
Kiitos kaunis tästä sivusta, jonne aivan vastikään puolivahingossa törmäsin! Oma Daniel Katzia käsittelevä graduni on sivumääräisesti puolivälissä ja olen jotakuinkin hukassa. Minua vaivaavilla syyttäjillä on kovasti huudettavaa: ”Ei sinun työlläsi kuitenkaan ole mitään merkitystä!” ”Luuletko tekeväsi jotain omaperäistä?” ”Arveletko, että tuollaista tekstiä kutsutaan tieteelliseksi?!” ”Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että tutkimuskysymyksesi on lähinnä roskaa?” ”Näyttääpä taas kovin lattealta tuokin teksti.” ”Ja jatko-opinnoista nyt on aivan turha edes haaveilla, jos gradutekstisikin on tätä luokkaa.” ”Tee nyt edes jotain hyödyllistä!” ”Tuolla tutkinnollasi et muuten työllisty mihinkään etkä ainakaan tuolla graduaiheella.” Nyt alan taas päästä kirjoittamisen makuun (ehkä) korjattuani oikeastikin hieman vääntynyttä tutkimuskysymystä mutta toistuvana vaivana on jonkinlainen kirjoitusitsetunnon puute.
Toisaalta – nautin kirjoittamisesta, uuden oivaltamisesta ja tekstintulkinnasta. Ja parhaimpina päivinä minusta on oikeasti hienoa tehdä tutkimusta ainoasta suomenjuutalaisesta kirjailijasta. Toivon, että katsoessani taaksepäin voisin pitää noita alhoisia kirjoitushetkiä opettavaisimpina kokemuksina. Toivon oikein kovasti.
Kiitos kommentistasi, Saila! Voin kertoa, että nuo äänet eivät lakkaa edes siinä vaiheessa, kun tekee jatko-opintoja. Ilmeisesti juju on kirjoittaa niistä äänistä huolimatta.
Viestisi loppu oli kyllä innostavan positiivinen! Hienoa, että nautit kirjoittamisesta. Se, että yrittää kaikin keinoin saada nautintoa itse työn tekemisestä, taitaa olla se toinen avain.
Tänään gradunteko tuntuu uniselta, kuten kaikkina muinakin päivinä.
Tämä onkin gradunteossani se isoin ongelma. Aivot tuntuvat olevan täynnä pumpulia. Artikkeliin tai kirjaan tarttuminen saa aikaan nukutusta, haukottelua ja keskittymiskyvyn herpaantumista pahimmillaan jo lauseen tai parin jälkeen, ellei teksti ole erityisen puoleensavetävää. Satunnaiset päättäväisyyden puuskat lopahtavat hyvin nopeasti. En saa itseäni liikkeelle aamuisin ja työpäivät jäävät muutaman tunnin pituisiksi, vaikka minulla olisi kaikki mahdollisuudet tehdä gradua ripeästi, lähes päätoimisesti.
En laisinkaan tiedä mistä tämä johtuu. Gradun aihe ei mielestäni ole huono tai epäkiinnostava, pikemminkin olen siihen tyytyväinen. Oikeastaan ongelma ei liity graduun sinänsä, vaan muutkin opinnot tökkivät. Tämä kummastuttaa, kun aikaisemmin minulla ei ole ollut vastaavaa ongelmaa. Gradun deadline on niin kaukana (keväällä), ettei sillä ole vielä pelotevaikutusta.
Muita ongelmia ovat ehkä se, etten saa työstäni palautetta enkä ohjausta eikä kukaan potki eteenpäin (oma vikani kun en ole pyytänyt, mutta toisaalta minulla on gradun kanssa aika selvät suunnitelmat enkä siksi oikein tiedä, mitä kysyisin, enkä kehtaa näyttää keskeneräistä tekelettä, joka koostuu lähinnä muistiinpanoista). Ja se, että urakka on niin iso, ettei se tunnu etenevän millään.
Tällaista tänään. Täytyypä lukea graduoppaasi, jos siitä olisi jotain apua. Tätä blogia olen vähän lueskellutkin, kiitos siitä.
Hei M.K.! Kiitos kommentista!
Pari ajatusta tuli mieleeni. Ei tarvitse ottaa vakavasti, jos sinun ajatuksesi ovat toisenlaisia.
1) Auttaisiko työskentely paikassa, joka olisi vähemmän unettava? Minun mielestäni kahvilat ovat hyviä paikkoja tehdä työtä. Välillä ajatus harhailee, joo, mutta ihmisten keskellä istuminen on kivempaa eikä työtä pääse niin helposti pakoon sijaistoimintoihin.
2) Mielestäni muutaman tunnin työpäivä on jo aika pitkä. Harvaan hommaan minäkään jaksan sen kauemmin keskittyä. Jos päiviä on pakko venyttää, kokeile kunnon taukoja. Siis jotain sellaista, joka vie ajatukset hetkeksi ihan muualle (kävelylenkki, urheilu, musiikin kuuntelu tms.)
Miltäs kuulostaa?
Heipä hei,
heti kärkeen pitää sanoa, että Gradutakuu vaikuttaa todella hyvältä blogilta, törmäsin tähän vastikään.
Olen opiskellut kymmenen vuotta samaa ainetta, enkä vieläkään valmistunut (eli viisinkertainen kesto nälkävuosiin verrattuna). En myöskään ole tehnyt miljoonia sivuaineita, vaan vain pakolliset.
Todelliset vaikeuteni alkoivat vuonna 2004, jolloin aloitin gradun teon. Opiskeluhistoriani on ollut ”pers edellä puuhun” -meinikiä, eli olen onnistunut koluamaan kaikki mahdolliset sudenkuopat läpi. Luulen, että kokemuksistani saisi hyvän ”vältä näitä ratkaisuja opinnoissasi” -kirjan aikaan. Tässä mainittakoon niistä esimerkkinä muutamia. Kun vuonna 2000 pääsin laitoksellemme opiskelemaan, en tiennyt, mitä olin tullut opiskelemaan. Tämä oli tulosta siitä, että hain ensisijaisesti opiskelemaan muuta, plus opinto-oppaasta, jota piti opetella!? lukemaan. Ensimmäisenä vuotenani valitsin kaikki kurssit sen perusteella, miten paljon niistä sai opintoviikkoja ja mitä kaverit valitsivat.
En myöskään mennyt kirjastoon tutustumiskierrokselle, vaan kaljalle, joka oli yllättävän huono veto gradunteon kannalta. Tieteellisen kirjoittamisen kurssin sai vielä vuonna 2001 tenttiä, joten tein sen ennenkuin kurssista tuli pakollinen kaikille. Myös ryhmätyöt tehtiin tuohon aikaan ilman minkäänlaisia lähdeviittauksia, joten en ollut tutustunut tieteelliseen kirjoittamiseen, ennenkuin aloitin gradunteon. Aloitin muuten ensimmäisen graduni liian aikaisin, eli minulla ei ollut vaadittavia opintoja kun mielenkiintoinen aihe tarjoutui. Yksi olennainen ongelma graduntekoon nähden oli se, etten ollut lukenut ikinä juuri mitään tenttikirjoja, vaan lähinnä monistekoosteita (ja niitäkin pintapuolisesti).
Tämän lisäksi professorini oli pitkään ainoa graduohjaaja. Tästä pääsenkin avautumiseni, ja ongelmani ytimeen. Hän ei ole ohjannut graduani kunnolla missään vaiheessa, konkreettiset neuvot ovat jääneet saamatta mutta haukut tulleet perille. Hän hylkäsi ensimmäisen graduni vasta graduseminaarissa ja julkisesti naureskeli työlleni. En koe tätä kannustavana lähtökohtana opinnonohjaukselle.
Opinnoistani on muodostunut elämäni pahin painajainen tähän mennessä, lähinnä gradun takia. Muista opinnoista olen selvittänyt, mutta gradu tuntuu joskus ylitsepääsemättömän vaikealta. Nykyään motivaation löytäminen gradun tekemiseen on todella työn ja tuskan takana, kun pääasiallinen olo on, etten osaa mitään eikä minusta ole mihinkään, siis opintojeni kohdalla. Proffan haukut soivat päässä ja mitään ei synny paperille. Lähinnä v#%&**aa koko yliopisto!
Tietenkin olen ylittänyt moneen kertaan aiemmin ajattelemani valmistumisen aikarajat, joka ei lisää motivaatiotani. Eikä liiemmälti myöskään se, että toimeentulo on töiden varassa, eli opiskelu on nykyään harrastepohjalla.
Nyt gradunani on jo yli 50 sivua valmiina. Tämän hetkinen ongelma on, että pitäisi muodostaa gradusta muodon vuoksi kandi (superhyperturbomotivoivaa) ja yksinkertaisesti painia kummitustensa kanssa ja uskaltautua haukuttavaksi laitoksellemme. Pelkona on minun kohdallani aina myös, etten saa läpi töitäni professorin henkilökohtaiseksi silmätikuksi joutumisen vuoksi. Mitään kauniita ajatuksia tämä tilanne ei synnytä, mutta niiden kanssa on pakko elää.
Kun saisi jotenkin nämä loppuun, löytyisi se väkisin tekeminen tai jokin hullun asenne, että ei väliä vaikka haukutaan. Rohkeutta kerätessä, eteenpäin sano mummo hangessa…
Hei IsoG! Tuossa oli jo aikamoista tilitystä. Gradusi ei valmistu, koska eksyit kerran oluelle! 🙂
Vakavasti ottaen, tuo tarinasi on kyllä varsin surullinen. Eihän gradun pitäisi kenellekään noin raskas kokemus olla. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Toisaalta, sinulla on jo 50 sivua gradua kasassa. Onnittelut! Aika moni on siitä varmasti kateellinen. Nyt gradu täytyy vain rutistaa kasaan.
Jos ohjaajasi kanssa asioiminen on ylittämättömän vaikeaa, mieti, miten voisit ohittaa sen. Hae ohjausta joltain toiselta henkilöltä: toiselta opettajalta laitokseltanne, joltain toiselta laitokselta, aiemmin valmistuneelta opiskelukaverilta, ystävältä, sukulaiselta, opintopsykologilta tai joltain muulta. Toki joku ohjaaja voi siitäkin hermostua, mutta tärkeintä on saada gradusi valmiiksi ja hyväksyttävään kuntoon.
Jos ohjaaja heittäytyy todella hankalaksi ja kohtelee epäasiallisesti, tiedustele ystävällisesti tiedekuntasi opintoneuvojalta, kenen puoleen voisit kääntyä. Hae tarvittaessa oikeutta virallista kautta. Hankalaksi heittäytyminen (esim. valituksen tekeminen) ei mielestäni koskaan ole ensisijainen toimintamuoto, koska se ei koskaan ole helpoin vaihtoehto. Mutta jos se on ainoa tie valmistua, silloin se on sitä.
Voimia punnerrukseen ja taistoon!
Heh, juu näinhän se on, olut pilasi kaiken vuonna miekka ja kilpi! 😀 Ajattelin, että ehkä kunnon tilitys auttaa taas käynnistämään asioita. Ja toinen ohjaaja on nyt vuosien jälkeen jo mahdollinen, onneksi. Uskomatonta kyllä, minä olen jo käynyt opintopsykologillakin, joka oli oikein mainio tyyppi mutta sitten se minulta taas jäi… Tosiaan, nyt se on vain omaa saamattomuutta, mitä se on suurelta osin myöskin jo aiemminkin ollut. Eli täytyy vaan lueskella vinkkejä ja ennenkaikkea TEHDÄ SE GRADU. 🙂
Mutta kiitos hauskasta blogista, täällä on käytännön vinkkejä, jotka todella tulevat tarpeen. Laitoin jopa oman blogin pystyyn, kun tässä blogissa oli puhetta, että siitä olisi kirjoittamisessa ehkä jotain apua.
IsoG! Kirjoitat:
”Tosiaan, nyt se on vain omaa saamattomuutta, mitä se on suurelta osin myöskin jo aiemminkin ollut.”
No, tiedä häntä. Siitä olen varma, että itsesi syyttäminen ei gradun valmistumiseen auta (vaikka sillä jokin muu funktio voi tietysti olla). Ehkä voit koettaa keskittyä myös niihin asioihin, jotka johtavat gradusi valmistumiseen.
Laitapa tännekin linkki blogiisi, niin saat lukijoita!
Tuossa linkki, en tiedä tuleeko oikeaan paikkaan. 🙂
Tuli, tuli! Kiitos!
Ensinnäkin kiitos tästä mainiosta blogista ja Gradutakuu-kirjasta. Sen sijaan en ole varma, pitäisikö mun kiittää vai pahoitella sitä, että näillä sivuilla on linkki Zen Habits -blogiin. On nimittäin niin, että viimeisen kuukauden ajan olen kahlannut niitä inspiroivia sivuja läpi sellaisella tarmolla, että gradu olis varmaan jo valmis, jos oisin keskittänyt energiani siihen 😀
Seuraavaksi sitä kaivattua tilitystä:
Epäusko vaivaa, koska graduaiheeni on niin kokeileva, että pelkään olevani täysin hakoteillä ja tulevani tyrmätyksi, kun tämä on vihdoin valmis. Toisaalta sain eräältä alan säätiötä apurahan gradun tekemiseen juuri tällä nykyisellä otsikolla, ja myös pari proffaa (mukaan lukien oma ohjaajani) ovat pitäneet aihetta ainakin ensikuulemalta järkevänä ja mielenkiintoisena, joten jotakin järkeä tässä on kai oltava.
Yhdistän gradussani kaksi tieteenalaa (pääaineeni ja sivuaineeni) ja mitä enemmän olen sitä tehnyt, sitä paremmin näen, että olen kahmaissut aiheeseeni molempien alojen suuret filosofiset kysymykset. Ne voisi todennäköisesti käydä simppelisti läpi, mutta urakka tuntuu liian suurelta.
Graduseminaari loppui jo viime keväänä, ja nyt teen tätä käytännössä omin neuvoineni. Joinakin päivinä koen tekeväni jotain hienoa ja omaperäistä (hyvässä mielessä), tällaisina päivinä taas toivon, että olisin ottanut tutkittavakseni jonkin sellaisen ilmiön, joka todistettavasti on totta.
Ongelmana on myös se, että koska graduni teoria on vielä kesken, en rohkene tehdä teemahaastattelurunkoa, minkä vuoksi en ole vielä kysynyt haastateltaviakaan mukaan. Silti koko homma pitäisi saada pakettiin kesään mennessä.
Oi ja voi. Huomenna on pakko olla parempi gradupäivä.
Kiitos itsellesi kommentista, Ikiliitäjä! Suuret kysymykset ovat kyllä petollisia. Toisaalta, ne ovat myös kiinnostavia ja graduissa myös aika tavallisia.
Silloin kun minulla on tuollaisia tuntemuksia kuin sinulla, tiedän, että minun pitäisi mennä juttelemaan ohjaajani kanssa. On tietysti eri asia, teenkö niin… 🙂
Hyvä kuitenkin, että Zen Habits tarjoaa järkevää ja jopa hyädyllistä sijaistoimintaa!
Kuulostaa niin tutulta, IsoG! Mutta kuten Kimmokin kirjassaan sanoo, ei pidä enää syyttää muita gradun keskeneräisyydestä vaan ottaa itse siitä vastuu. Siispä nyt töihin! 🙂
Haa, miekin tein tänään inventaariota jo kasaan räävityistä sivuista ja olin tuossa taannoin saanut aikaiseksi reilut 50 sivua! Tuo kyllä piristi hieman tosin miun aihe on sellainen, että varsinaista raakaa tieteellistä tekstiä ei todellakaan ole noin paljon vain tuosta sivumäärästä noin 40 sivua on itse laatimani sanasto (joka on siis osa tutkimusta ja gradua). Tekemistä ja kirjoittamista siis vielä riittää! *huoh*
Tilittäisin seuraavaa: olen ollut viimeiset puoli vuotta täysin jumissa graduni kanssa. Viime keväänä ja kesällä minulla oli jopa tuottoisiakin aikoja, mutta syksyllä työt veivät kehityskelpoiset ajatukset muualle eikä niitä ole kuulunut takaisin.
Muutaman rehellisen yrityksen olen sen jälkeen tehnyt palatakseni gradun pariin. Motivaatiota on riittänyt jopa muutamaksi päiväksi kerrallaan. Ongelmana on ollut se, että en tuota uutta tekstiä vaan yritän muotoilla vanhasta järkevämpää kokonaisuutta. Nyt olen raivannut kalenteristani tilaa gradulle, mutta ongelma on edelleen sama. En uskalla tarttua uuteen vaan pyörittelen edelleen vanhoja jorinoitani. Alkuun tein sitä kai päästäkseni paremmin takaisin kiinni tutkimusaiheeseeni, mutta nyt siitä näyttää tulleen pahemman sortin sijaistoiminto. On fiilaamisesta toki se hyöty, että kun saan tekstistäni järkevämmän kokonaisuuden, kehtaan näyttää sitä graduohjaajalleni. Ehkä hän osaisi neuvoa kohti uutta tekstiä?
Olen sivumäärää ajatellen noin puolivälissä, hieman yli. Liittyyköhän tähän jokin psykologinen este, joka minun täytyisi ylittää?
Hei Soap! Kiitos kommentista!
Täällä toisaalla olen kirjoittanut eräästä Seth Godinin videosta. Hän sanoo, että prosessin loppuvaihe on vaikein, koska silloin ”matelijan aivomme” astuvat ohjaksiin. Silloin ajattelemme vain primitiivisin ajatuksin: ”Siitä tulee huono.” tai Minulle nauretaan.” Ehkä kyse on siitä – tai sitten jostain muusta.
Ohjaajan tapaaminen voisi olla hyvä ajatus. Tai sitten voit kokeilla tätä menetelmää. Myös vapaa kirjoittaminen voi auttaa: kirjoita esim. 10 minuutin ajan mitä tahansa mieleesi tulevaa gradusi aiheesta, korjaamatta, keskeytyksettä.
Kerropa jossain välissä, miten homma etenee. Tsemppiä!
Moi taas,
vähän myöhään tulee tämä vastaus, mutta kiitos vinkeistä! Ehdotit, että piristyisin kenties kokeilemalla vilkkaampia työskentelypaikkoja kuten kahviloita. Ajatus on kyllä hyvä, mutta minulla ei ole kannettavaa tietokonetta enkä hirveästi osaa edistää graduani kynällä ja paperilla. Tai ehkä sitäkin voisi harjoitella, tuntuu vain niin hitaalta kirjoittaa muistiinpanoja käsin. Graduntekoni on lähinnä artikkelien lukemista ja muistiinpanojen kirjoittamista niistä sekä tekstin työstämistä.
Pitkät tauot kuulostavat myös hyvältä ajatukselta, sitä voisin kokeilla. Ongelma on juuri tuo, että keskittyminen pelkkään tieteellisen tekstin lukemiseen kahdeksan tuntia putkeen on hankalaa. Toisaalta minulla ei ole juurikaan muita velvoitteita kuin gradunteko, ja olo tuntuu lusmulta, jos työskentelen vähemmän kuin standardimäärän 40 viikkotuntia. Viime aikoina olen yrittänyt kannustaa itseäni lupaamalla itselleni loppupäivän vapaaksi, jos onnistun tekemään gradua kohtalaisen tehokkaasti edes viisi-kuusi tuntia päivässä (parempi sekin kuin ajan tuhlaaminen hyödyttömään sijaispuuhasteluun). Tämä systeemi on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, mutta ehkä jotain toivoa on taas ilmassa. Se voi kyllä liittyä myös ihan vain siihen, että ulkona on kiva sää ja valoisampaa. 😉
Huomasin myös, että gradunteko alkoi tuntua vähemmän vastenmieliseltä, kun ryhdyin varsinaiseen kirjoitustyöhön ainaisen lähteiden etsimisen ja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan. Hidasta se on, mutta kun saa jotain valmista aikaiseksi, alkaa tuntua siltä että gradu ehkä jopa valmistuu joskus.
Moi M.K.! Juu, ei kahvila varmasti kaikille sovi. Mä tykkään. Muistiinpanoja teen niin, että merkkaan kynällä artikkelin laitaan tärkeät kohdat tai kirjaan paperille sivunumerot. Sitten vasta myöhemmin kokoan muistiinpanot koneelle. Mutta jokaiselle toimii eri jutut.
Tsemppiä kirjoitustyön parissa! Ja muista tauot! 🙂
Gradu tuntuu toivottoman vaikealta ja ylivoimaiselta. Miksi en aikoinani haaveillut jostain käytännönläheisestä ammatista?! Lukiossa minulla oli muka niin selvät sävelet: haluan opiskelemaan engl. filologiaa…no, sitä opiskelen jo kymmenettä vuotta. Olen ajat sitten kadottanut opintojeni punaisen langan, jos sitä koskaan olikaan. Monet muut ovat tajunneet muodostaa pää- ja sivuaineista hyvän kokonaisuuden, kun taas minä olen opiskellut milloin mitäkin ja pitänyt välivuosia. Nyt kun gradun kirjoittaminen on vihdoin ajankohtaista ja olen graduseminaarissa, valmistuminen tuntuukin vain lipuvan kauemmaksi…muut ryhmäläiset porskuttavat innolla eteenpäin valmiine suunnitelmineen ja johdantoineen. Minä päätin aiheenkin vasta puoli vuotta muiden jälkeen, enkä vieläkään ole siitä varma! En ole tieteellinen, enkä teoreettinen, kirjoittaminen EI SUJU, aiheeni on naurettavan typerä, en osaa hankkia tietoa ja jos jostain joku lähde syliini tupsahtaa niin tuskinpa osaan sitä oikein lainata jne jne jne…tämä ei vain ota luonnistuakseen. Asiaa ei auta se, että (surkean) toimeentulon takaamiseksi olen töissä joka toinen viikko, koska en saa enää opintotukea (opiskeluun liittyvistä virheistäni saisi jatko-osan IsoG:n tarinalle siitä, mitä yliopistossa EI kannata tehdä)…olen niin kyllästynyt olemaan jatkuvasti osa-aikainen työntekijä, joka opiskelee/ opiskelija, joka käy töissä opintojensa ohella – koskaan ei saa vain olla ja rentoutua!!! Asiaa auttaisi huimasti, jos tiedossa olisi hyvä työpaikka valmistumisen jälkeen, mutta ehei – en ole yhtään varma siitä, mitä ryhdyn tekemään valmistumisen jälkeen. En halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että yli 10 vuoden uurastuksen jälkeen valmistuisin – suoraan kortistoon.
Tiivistettynä: GRADUN TEKEMINEN AHDISTAA JA PALJON!!!!!!!!!!!
Kiitos kommentistasi, TL! Kuulen ahdistuksesi. En edes yritä selittää sitä nyt pois tai ehdottaa jotain näppärää vinkkiä, joka voisi auttaa. Annetaan ahdistuksen hetken aikaa vain olla ja mietitään, mitä tuo ahdistus meille voisi kertoa. Voimia!
Minulla on tunne siitä, että en osaa. En osaa aloittaa. En osaa kirjoittaa. Välttelen edes yrittämistä.
En kykene pilkkomaan gradua pieniin osiin. Mun päivät on todella suunnittelemattomia. Olo on kuin vankilassa. Gradu on vaan yksi iso kahlepallo jalassa, josta haluaisin niin päästä eroon, mutta en tiedä miten.
Niinä pävinä, jolloin mulla on koko päivä aikaa gradulle, saan vähiten aikaiseksi. Sitten tulee se syyllisyys, kun ei saa mitään aikaiseksi. Ja ne päivät, jolloin olen töissä (koska opintotuki on jo loppunut), en jaksa enää illalla miettiä gradua. Ja sit tulee tauko gradusta, jolloin on vaikea päästä taas sisälle siihen uudestaan.
Katson tässä juuri televisiota, vaikka pitäisi tehdä gradua. Ahdisteltu on ihan hirveästi syksyllä, mutta se meni loppujen lopuksi ohi ajan kanssa. Enää ei ahdista, mutta en siltikään ole kirjoittamassa gradua. Graduni on oikeastaan hyvässä vaiheessa. Ohjaaja on sanonut, että nyt ei saa enää lukea mitään, tarvittavat asiat löytyvät gradusta, se vain pitäisi muokata valmiiksi. Ensi kuun alkuun mennessä pitäisi olla suurinpiirtein valmis versio. Miksi sitten katson televisiota, enkä kirjoita? Kysymys on siinä mielessä hyvä, että en oikein itse tiedä siihen vastausta.
Ehkäpä se johtuu siitä, että en tiedä, mitä teen sen jälkeen, kun gradu on valmis. Töitä ei vielä ole tiedossa, mutta en ole hakemuksia laittanutkaan, vaikka siihen olen kyllä valmistautunut. Haluaisin saada gradun sellaiseen kuntoon, että pystyisin sitten heti tarvittaessa aloittamaan työt ja pystyisin keskittymään siihen kunnolla. Jotenkin tuntuu, että ei olisi pitänyt jättää gradua ihan viimeiseksi, mutta toisaalta, jos olisi vielä muitakin opintoja, niiden varjolla olisi helppoa olla tekemättä gradua. Tuntuu vain että päiviin on vaikea saada rakennetta ilman mitään muuta tekemistä. Joskus tuntuu, että gradu on sellainen iso annos pahaa keittoa, joka on vain jotenkin pakko yrittää niellä.
Hei Tiiti, Kimmo ja muut,
luulenpa että minulla on samaa ongelmaa kuin Tiitillä. Gradun tekemisessä ei sinänsä ole mitään vikaa (onhan se puuduttavaa, mutta muuten) eikä tekemiselle ole esteitä, mutta silti jostain ihmeen syystä ei vain saa tehtyä. Deadlinen puute on ehkä yksi syy, mutta toinen on varmaan alitajuinen valmistumisahdistus. Vaikka (pätkä)töitä kyllä on todennäköisesti tiedossa ja tilanne näyttää siinä mielessä minun kohdallani lupaavalta, on tulevaisuus kuitenkin epävarma ja pelottaa, pärjäänkö työelämässä. Gradun kanssa viivyttely on viimeinen tilaisuus roikkua turvallisessa opiskelijaelämässä.
Hei kaikille! Suomi taitaa tälläkin hetkellä olla täynnä gradustaan ahdistuneita ihmisiä. Ja väitöskirjastaan ahdistuneita…
Tietyt teemat toistuvat koko ajan. Tuo M.K.:n mainitsema epävarmuus tulevaisuudesta ja työllisyydestä sekä sen aiheuttama valmistumisen lykkääminen on yksi asia, jonka tunnistan itsestänikin. Ehkäpä voisin tänne blogiin kirjoittaa jossain välissä siitä, mitä asioita oman työllistymisen eteen voisi tehdä. Täällä on hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen.
Myös tuo epämääräinen ahdistus, jonka syytä on vaikea hahmottaa mutta joka passivoi, toistuu monien viesteissä. Samoin tuntuu toistuvan gradun käyttäminen jonkinlaisena itserankaisun välineenä. Koska gradu on kesken, ei voi nauttia edes television katsomisesta. Teemaa olen käsitellyt täällä.
Toivoisin, että jatkossakin kirjoittaisitte tänne ja kertoisitte tuntemuksistanne. Aina ei tarvitse jakaa pelkästään ahdistusta: jos huomaatte, että jokin auttaa teitä tai että fiilikset paranevat, siitäkin olisi mukava kuulla. Gradutakuu-kirjassa on esitelty myös laaja harjoitus nimeltään ’Kovat ajat’. Se on tarkoitettu ahdistuksen hetkiin, ja monet ovat tuntuneet pitävän siitä. Lainatkaapa kirja vaikka kirjastosta ja kokeilkaa harjoitusta.
Palataan asiaan!
Hei Ahdistunut, Kimmo ja muut! Keskiviikkona kirjoitin tuskastuneena pitkän vuodatuksen gradun kirjoittamisen vaikeudesta, olo oli juuri kuin Ahdistuneen kuvauksessa. Torstaina kävin ostamassa Gradutakuu-kirjan (yksi oli enää jäljellä Turun Akateemisessa!) ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kirja toi suurta helpotusta moniin asioihin, mutta eniten siihen, että enää en ajattele gradua vuosikausien työläänä projektina, johon menee ikä ja terveys, vaan kirja sai minut miettimään myös sellaistakin vaihtoehtoa, että entä jos gradun vaan kirjoittaisi alta pois, nopeasti! Jos se kerran on mahdollista tehdä viikossa tai kuukaudessa, ei siihen tarvitsekaan tuhlata parin vuoden voimavaroja. Näin yksinkertainen asia, jonka luulisi olevan itsestäänselvä, mutta jota minä en ainakaan ollut tajunnut, innosti ja motivoi todella paljon. Tänä aamuna aloitin lumihiutalemenetelmän ja sain juuri askeleen 3 valmiiksi. Aivan yhtäkkiä tekstiä onkin 3 sivua, ja se teksti syntyi kivuttomasti, ikään kuin vahingossa. Aivan mahtavaa!!! Ja Kovat ajat -harjoitus oli aivan loistava, kaikessa koomisuudessaankin se tuntui siltä, että tässä on nyt suora kopio omista ajatuksistani. Tuntui todella helpottavalta tajuta, että ne ovatkin aivan universaaleja ajatuksia. Olin luullut, että vain minä, JUURI minä, olen niin tyhmä, osaamaton, laiska, saamaton ja omituisella tavalla puutteellinen, etten voisi gradua koskaan kirjoittaa.
Gradutakuu on aivan mahtava kirja! Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin minulla on sellainen olo, että tulen saamaan gradun valmiiksi, ja mikä tärkeintä, sen kirjoittaminen voi jopa tuntua mukavalta!!!
Hienoa, TL, hienoa! 🙂
Vähän sama juttu kuin M.K:lla eli en pysty työskentelemään niin intensiivisesti kuin haluaisin, vaikka voisin tehdä gradua täysin päätoimisesti. Tähän mennessä en ole vielä päässyt edes 30 viikkotuntiin. Pitäisi heti aamusta aloittaa kirjoittaminen, eikä avata tietokonetta, niin kuin nyt 🙂
En ole vieläkään saanut tarkennettua tutkimuskysymyksiäni, vaikka aloitan huomenna aineiston keruun. Tutkimuskysymykset helpottaisivat monella tavalla… Nyt vaan haalin tutkimuskirjallisuutta ja luen sitä läpi kovaa vauhtia ilman selkeää käsitystä siitä, mikä se kysymys onkaan.
Hei Cherbourg, ja kiitos kommentista! Mulle tulee kyllä mieleen, että te olette kyllä aikamoisia piiskaamaan itseänne te graduntekijät. Minusta tuntuu, että suurin osa Suomen työtätekevästä väestöstä ei koskaan pääse 30 tehokkaaseen viikkotyötuntiin. Sehän on kuusi tuntia päivässä! Jos työ millään tavalla luovaa tai itsenäistä, melkoinen osa työajasta menee aina kahvihuoneessa norkoiluun ja netissä roikkumiseen. Ole armelias itsellesi (minäkin koetan olla itselleni)!
Tutkimuskysymyksen tai gradun keskeisen teesin keksiminen kyllä auttaisi varmasti, mutta vaikeaa sekin on. Pääasia, että pidät sitä tärkeänä ja mietit asiaa säännöllisesti. Tsemppiä aineiston keruuseen!
Tänään erittäin hyvä kirjoituspäivä! Ahdistus ei vaivannut, vaan sain mielestäni hyvää tekstiä aikaiseksi. Tulosten esittelylukua jo kirjoitellaan. Lähetin juuri gradutiedostoni ohjaajalleni luettavaksi ja kommentoitavaksi. Toivottavasti edes jotain positiivista kuuluu. Jos ei, niin olkoon sitten se huono gradu.
Moi Ahdistunut! Hauska kuulla myös hyvistä päivistä! Niiden huomioiminen ja jakaminen on myös tärkeää.
Liittyykö työpäivän hyvyys tehtävän selkeyteen (tuotan tekstiä > lähetän tekstin ohjaajalle)? Usein gradupäivissä ei ole näin selkeä ”tavoite”.
Sain tänään ohjaajalta viestin, jossa kysyttiin ehtisinkö tehdä graduun muutaman muutoksen ennen perjantaita, niin se voitaisiin sitten laittaa tarkastettavaksi. En tiedä, mitä odotin, mutta en ainakaan tuota. En ole varma onnistuuko se käytännössä, koska joudun huomenna soittelemaan työn tilaavalle osapuolelle ja kysymään heidän tilannettaan, mutta nyt fiilikset ovat kyllä ihan jotain muuta kuin viime päivinä, kun motivaatio on ollut välillä suurinpiirtein -200. Jo pelkkä ajatus, että gradu voisi olla valmis tarkastettavaksi tällä viikolla on… outo.
Vau, Tiiti! Aika mahtava juttu! Voimia loppurutistukseen!
Tänään pitäisi palauttaa ohjaajalle luvatut sivut. Tekstiä tulee kasaan tavoiteltu määrä, mutta nytpä sitten edessä häämöttävä palaveri ohjaajan kanssa AHDISTAA! Mitä jos kaikki onkin päin prinkkalaa eikä maisterin papereita olekaan luvassa toukokuussa? 🙁 Eihän tämä nyt näin kivuttomasti voi mitenkään mennä, vai voiko? Varmaan roikun laitoksemme häpeäpuussa keskiviikkona… Sellainen siis minua varten jostain hankittakoon.
Ehkä sun kannattaa jo itse ruveta rakentamaan sitä häpeäpuuta siihen laitoksen toimiston lähettyville. Ei missään nimessä voi mennä kivuttomasti kaikki! 🙂
Tsemppiä palaveriin! Etköhän sä selviä hengissä…
Heippa, minä täällä taas. Graduni on nyt siinä vaiheessa, että se on kuulemma hyväksyttävissä sellaisenaan, mutta sain kasan parannusehdotuksia, joilla voin halutessani yrittää nostaa arvosanaani. Aikaa näiden toteuttamiseen on nyt vajaa kaksi viikkoa. Mistä saada motivaatiota, kun työ on periaatteessa jo valmis? Se on tämän viikon suuri kysymykseni. Se, että arvosana ehkä nousee yhdellä ei ole samanlainen konkreettinen tavoite kuin maisterin paperien saaminen kouraan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minun sisäinen perfektionistini, joka haluaa aina parhaan mahdollisen lopputuloksen, on lähtenyt lomalle etelään. Milloinkahan se tulee takaisin.
Hei Tiiti! Valtavasti onnea! 🙂
Oman graduni osalta tuo vaihe alkaa olla jo unohtunut, mutta esimerkiksi noiden kirjojeni kohdalla olen törmännyt samaan ongelmaan: käsikirjoitus on (lähes) valmis, mutta siihen pitäisi tehdä vielä muutoksia esilukijoilta ja kustannustoimittajalta saatujen kommenttien perusteella. Muistan, että se oli kaikkein rasittavin ja epämotivoivin vaihe kirjoitusprosessissa. Tästä voit siis päätellä, etten välttämättä osaa auttaa. Osaisikohan joku muu tsempata?
Ehkä sun täytyy nyt miettiä, tarvitaanko sitä perfektionistia. Oletko tyytyväinen, jos arvosana ei nouse? Vai jääkö asia harmittamaan? Mitäs luulet?
Hjälp?
Kun olen valinnut vaikeasti tutkittavan ja liian laajan aiheen tulisiko minun jatkaa tätä prosessian vain jääräpäisesti eteenpäin muuttamatta mitään? Olen kirjoittanut jo teorian (40s) ja aihe on todella hyvin minulla hanskassa, mutta liian laaja ja hankala aihe tutkia. Laajuusongelma tuli vastaan vasta, kun olen puskenut viisi kk tämän eteen hommia. Aihe oli uusi ja rajauksen tekeminen on vaikeaa, ilman että kirjoittaa koko teoriaa uudelleen.
Keräämäni aineisto ei oikein täysin sopinut valitsemaani tutkimuskysymyksiin. Aineisto käsittelee vähän sitä sun tätä. Yhden ajatuksellisen linjan olen jo valinnut, mutta tähän teoriani ei täysin sovi. Enkä ole vielä varma, löytyykö tästä linjasta gradun verran juttuja.
Olen pudottanut tavoitteeni todella matalalle, mutta harmittaa tämä epäonnistunut aiheen rajaus. Kuvittelin alussa, että gradu etenee suurin piirtein suoraviivaisena prosessina kohti valmistumista. Harmittaa miksi en tuntenut aihetta riittävän hyvin alussa, jolloin aloin tekemään tätä prokkista.
Hei Bond, ja kiitos kommentista! Aiheen rajaaminen on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi omaa proseminaariani tehdessäni en kyllä osannut rajata aihetta yhtään. Gradun tein samasta aiheesta, ja silloin rajauksessa oli jotain tolkkua, muuta liian laaja se oli silti. Vasta nyt väitöskirjaa tehdessäni olen alkanut hahmottaa, miten tutkimusta kannattaa rajata, ja sekin on ollut pitkä ja vaikea prosessi.
Yritän tässä siis sanoa, että ei sinun kannata ainakaan itseäsi ruoskia siitä, että rajaus on vähän hakusessa. Aika monen gradun aihe on liian laaja.
Olet tehnyt viisi kuukautta töitä, joten ei aiheen vaihtamisessa todennäköisesti ole järkeä. On vaikea antaa konkreettisia ehdotuksia tietämättä tutkimuksesta enempää. Olisiko ohjaajasta apua?
Käännän asetelman nyt toisin päin? Miksi sinun pitäisi rajata aihe? Jos haluaisit hyvän arvosanan, se olisi varmasti tarpeen, mutta viestistäsi päättelen, ettet välttämättä halua. Jos sinulle riittää, että gradu valmistuu, kysy ohjaajalta tai joltain alasi ihmiseltä vinkkejä, miten voit rajata työtä hieman ja runttaa se sitten kasaan. Vuoden päästä ei todennäköisesti enää harmita.
Kiitos vastauksesta ja tsemppauksesta Kimmo 🙂
Valitettavasti ohjaajani ei osaa auttaa asiassa, koska ei tunne aihetta lainkaan. Hän on vain neuvonut joitain yleisiä asioita metodologiassa. Ongelmani gradussa ovat varsin yleisiä ja liittyvät rajaukseen. Tosin aiheanalyysini hän hyväksyi, mahtoi olla hyvin kirjoitettu?
Tutkin riskeihin liittyvää aihetta, joka on vielä suhteellisen uusi. Tosin aihe oli ”hiirenloukku”, koska se ulkoapäin tuntuu helposti lähestyttävältä ja vielä usean kuukauden päästä toteuttavalta. Ongelma ilmeni vasta päästyäni varsin syvälle aiheeseen, ja se koski keskeisen käsitteen monitulkintaisuutta. Lisäksi tutkittava ilmiö on kompleksinen kaaos, josta on vain hyvin ”strategia” tason jaotteluita olemassa. Periaatteessa mitään sen syvällisempää viitekehystä ei kirjallisuudessa ole, koska aihetta on tutkittu niin irraltaan joka puolelta. Mangeriaalisia opuksia aiheesta on kirjoitettu muutamia ja näissä on suurimmat ongelmat ovat oikaistu.
Teen tätä tutkimusta tapaustutkimuksena yksittäiselle organisaatiolle, josta kerään aineiston. Seuraavanlaisiin ongelmiin olen törmännyt:
– ilmiö on tavallaan prosessi, jota ei ole vielä olemassa siinä viitekehyksen muodossa tutkimuksen kohteena olevassa organisaatiossa -> joten en voi tutkia olemassa olevaa prosessia
– ilmiötä voidaan katsoa myös lähestymistapana, jolloin viitteitä tutkittavasta ilmiöstä löytyy, mutta vain vähän -> tulisi kirjoittaa koko teoria uusiksi ja gradun loogisuus kärsisi koska aihe laaja
-yksi vaihtoehto on hylätä case asetelma, ja etsiä useampia organisaatioita, joissa ilmiö on olemassa prosessina
Olen oikeasti isojen kysymysten äärellä. Aamulla selailin jo uusia aihevaihtoehtoja, koska itse en ole pystynyt tätä ongelmaa ratkomaan teorian kautta. Lisäksi keräsin neuvojen mukaan aineiston, josta ei ole noussut ratkaisua. Koska aihe niin laaja ei omatoiminen analyysi ole mielekästä. Lisäksi teoriassa ei ole sopivia analyysityökaluja valitsemalleni näkökulmalle.
1.5kk tämä on ollut jumissa 🙂 Voin kyllä sanoa,että tiedän todella paljon kyseisestä aiheesta. Se harmittaa, kun katsoo muiden graduntekijöiden kirjoittamia juttuja eri foorumeilta, niin heillä on motivaatioon liittyviä haasteita. Mulla on olisi sitä motivaatiota vaikka kuinka paljon, ja teenkin 8 tuntia pv hommia, mutta mahdoton aihe. Eihän gradun tekeminen tällaista voi olla?
Voi harmitus 🙁
Moi Bond! Aiheesi ja tutkimusalasi on minullekin aika kaukainen, joten en pysty enkä edes halua lähteä neuvomaan kovin konkreettisella tasolla. Sen sijaan kehotan, että koettaisit nyt vielä jonkin aikaa kestää ahdistusta ja epävarmuutta. Jos teet noin paljon töitä, on melko varma, että ongelmat ratkeavat jossain vaiheessa. Kirjoitin vaikeuksien ja ahdistuksen sietämisestä jokunen viikko sitten täällä.
Jos mä nyt havainnoin sun prosessiasi, aika moni asia on kunnossa:
1) Sinulla on motivaatiota
2) Aihe selvästikin kiinnostaa sinua
3) Tiedät aiheesta paljon
4) Olet tehnyt jo viisi kuukautta töitä
5) Sinulla on ainakin 40 sivua tekstiä tuotettuna
6) Työskentelet päivittäin intensiivisesti
Kun ratkaiset nuo sinua askarruttavat kysymykset, gradusi todennäköisesti alkaa olla aika valmis. Ja aika todennäköisesti myös hyvä.
Suurin ongelmasi taitaa olla tämä, josta kirjoitit edellisessä viestissäsi:
”Kuvittelin alussa, että gradu etenee suurin piirtein suoraviivaisena prosessina kohti valmistumista.”
Tutkimuksen tai opinnäytteen tekeminen ei kyllä taida koskaan mennä tuolla tavoin. Koetapa vain kestää se! 🙂
Melkeinpä tekisi mieleni kehottaa pitämään pieni loma tai ainakin vapaa viikonloppu. Joskus tiedostamaton prosessointi voi olla tehokkaampaa kuin jatkuva tietoinen työ. (Ja ennen kuin joku alkaa urputtaa, totean, että aihetta on tutkittu aika paljon, ks. täältä ja lisätietoa vaikka täältä.)
Loma ehkä olisi hyvä, juttu mutta sunnuntait olen pyhittänyt vapaalle.
Olen oppaista lukenut samanlaisia neuvoja, että eteenpäin pitää mennä eikä pysähtyä paikoilleen. On vain jossain määrin turhauttavaa, kun tietää tutkivansa väärällä tutkimusotteella ja aineisto on jo puoliksi kerätty. lisäksi aiheen laajuus tekee keräämästäni aineistosta ”hataran”. Osa haastatteluista on onnistunut ja osa epäonnistunut, koska vastaajien ammattitaito vastata kysymyksiin on ollut välillä heikko.
Nyt jos aloittaisin alusta, niin tekisin tällä samalla otteella useasta casesta. Ja jos haluisin tehdä yhdestä casesta rajaisin aiheen kunnolla yhteen osa-alueeseen. Molemmat tarkoittaisivat yli kolmen kuukauden lisätyömäärää. En ole varma kestää motivaatioini enää kyseistä kolausta, koska koko ajan pitää tsempata itseäni, että ”kai tässä joku idea on”.
Aiheen laajuus saa minut tuntemaan, että en osaa ja homma jää hataraksi. Se tässä eniten harmittaa. Tosin jonkun on tehtävä se huono gradu, jotta joku saa hyvän. Tosin minua harmittaa se, että tiedän pystyväni myös hyvään, jos aihe olisi edes graduun sopiva. Osaamista ja analyysikykyä riittää, mutta rajaus on tässä kohtaa ”lähes” mahdoton. Aihetta on enää turha tässä kohtaa vaihtaa.
Sen olen huomannut, että aiheen laajuus saa minut välillä masentuneeksi, koska aihe tuntuu ”liian vaikealta”, eli laajalta. Vaikka peukkusääntönä tutkimuskysymykset, ovat nekin varsin laajoja.
Moi Bond! Löytyisikö jostain joku oikea ihminen, jonka kanssa voisit purkaa tuota ahdistusta? Joku muukin kuin tällainen virtuaalinen olkapää? 🙂
Mä en voi sille mitään, mutta en ole yhäkään varma, uskonko sinun tulevan gradusi huonouteen. Olet niin tietoinen noista rajauksen ongelmista. Sehän on hyvän tutkimuksen merkki. Sisällytä graduusi kaikki tuo pohdinta rajauksesta ja ongelmista. Nehän ovat hyvän tutkimusprosessin merkkejä!
Graduntekijät ovat usein autuaan tietämättömiä siitä, ovatko heidän gradunsa hyviä vai huonoja. Ehkä sinäkin olet, ja gradustasi tulee hyvä. Mutta jos sä nyt ehdottomasti haluat ajatella, että aiheesi on läpimätä ja gradusi on tuomittu surkeuteen, vaikea minun on sitä estää.
Tsemppiä!
Minä täällä taas.
Gradu etenee verkkaista tahtiaan. Isoin ahdistuksen lähde tällä hetkellä on esitelmä, joka minun pitäisi pitää gradustani huhtikuun alkupuolella. Kyse on vieläpä normaalia graduseminaaria hivenen verran arvovaltaisemmasta tilaisuudesta. Arvioisin kärsiväni keskimääräistä pahemmasta esiintymisjännityksestä, eikä graduni edes ole lähimainkaan valmis, mikä lisää hermostuneisuutta.
Muuten tuntuu, että gradunteko on edennyt koko tähänastisen kestoaikansa (vajaat 6 kk) vakaasti kuin höyryveturi, mutta tuskastuttavan hitaasti. Lievää alkuhämminkiä lukuun ottamatta olen koko ajan tiennyt, mitä olen tekemässä, mutta perehtymistä vaativa aineistoni on niin laaja, ettei loppu näytä häämöttävän millään.
Se hyvä puoli tässä esitelmähommassa on, että olen melko tehokkasti päässyt aikaisemmin vaivanneesta tarmottomuudesta. Kun gradu (tai se esitelmä) pyörii päässä melkeinpä tauotta, tulee pakottava tarve saada jotain aikaiseksi. Mutta aika rientää pelottavaa vauhtia ja valmista gradutekstiä kertyy hirveän hitaasti. Muutamankin tekstirivin sorvaamisessa voi mennä puoli päivää, kun joutuu etsimään lähteitä ja tarkistelemaan niitä. (Onko se oikeasti muillakin tällaista, vai olenko vain hidas?) On ehkä tyhmää käyttää aikaa nyt tällaiseen, mutta tarvitsen kommentteja työstäni enkä voi antaa ohjaajalle luettavaksi sekalaista muistiinpanonippua.
Tällaista tällä kertaa. Palannen asiaan.
Nyt on sitten se gradu palautettu, eli arpa on heitetty ja muuta ei enää voi. Pohdiskelin pari viikkoa sitten kadonnutta motivaatiotani ja nähtävästi suurin syy tähän oli se, että ajattelin päässäni gradun olevan valmis. Kyllähän se tavallaan oli valmis, kun oli hyväksyttävissä. Kuitenkin kun se on valmis, ei sille tarvitse enää tehdä mitään. Mietin kyllä sitäkin, että tarvitseeko, mutta tulin siihen lopputulokseen, että se sitten kaduttaa kuitenkin jos en tee. En tiedä nouseeko arvosana, ehkä en tehnyt tarpeeksi, mutta ainakin sisäinen perfektionistini on suurinpiirtein tyydytetty. Eli loppujen lopuksi silloin tulin siihen lopputulokseen, että gradu ei ole valmis.
Kun pääsin henkisesti siihen tilaan, että oikeasti uskoin, että gradu ei ole valmis, oli oikeastaan melko helppo alkaa tekemään sitä. Kun deadline on lähellä ei oikein maksa vaivaa viivytellä, tai koko homma jää tekemättä. Olisi niitä korjauksia kai voinut tehdä enemmänkin, mutta tein mitä tein, ja nyt se on sitten ohi. Ja ei muuten tunnu miltään, ei siis yhtään miltään. En ole iloinen tai surullinen, innostunut tai masentunut. Ehkä sitä ei vielä ole oikein tajunnut, tai sitten psyykatessani itseäni siihen, että gradu ei ole valmis, onnistuin paremmin kuin luulinkaan. Tuntuu niinkuin mikään ei olisi muuttunut.
En oikein tiedä mitä sitten odotin, mutta muistan gradun kanssa kiroillessani miettineeni miten hyvältä sitten tuntuu, kun se on viimein valmis. Mietin jo opintojani aloittaessani, miltä tuntuu istua luentosalissa kirjoittamassa kypsyysnäytettä, kun tietää, että se on ehkä viimeinen kerta, kun tulee osallistumaan laitoksen tenttitilaisuuteen. Tämä tapahtuma kyllä sitten olikin odottamisen arvoinen, mutta gradun valmistumisen kanssa tosiaan fiilikset eivät ole ihan samat. Ehkä nyt sitten pitäisi alkaa tsemppaamaan itseäni siihen, että on mahtavaa, kun gradu on valmis?
Moi M.K.! Kirjoitat: ”gradunteko on edennyt koko tähänastisen kestoaikansa vakaasti kuin höyryveturi, mutta tuskastuttavan hitaasti.”
Tuo voisi kuvata myös yhtä hyvin vaikkapa minun väitöskirjaprosessiani. Koko ajan on sellainen olo, että sen pitäisi mennä jotenkin toisin kuin se menee. Mutta onko se edes mahdollista? Tietysti välillä kannattaa aina miettiä, onko kaikki, mitä tekee, mielekästä. Jos tavoite on valmistumisessa, ehkä kaikkeen ei voi käyttää tolkuttomasti aikaa. Mutta ole nyt itsellesi lempeä: teete niin kuin teet, kyllä se valmistuu!
Olisiko sinun mahdollista harjoitella tuota esitelmää jonkun toisen kanssa siten, että esität sen oikeasti muille ennen virallista tilaisuutta? Vaikkapa ystävällismieliselle kaverille?
Onnea, Tiiti, paljon onnea! Niin, eihän se gradun valmistuminen koko elämää muuta. Voi tulla varmaan myös aika tyhjä olo. Luulisin kuitenkin, että kun aikaa vähän kuluu, huomaat, että jotain se kyllä muuttaa.
Ehkä siksi mä tuossa kirjassanikin kehotan ihmisiä aika paljon miettimään sitä, millaista haluaisi elämän olevan GRADUN JÄLKEEN. Gradu on kuitenkin tavallaan välivaihe, jossa itsessään ei ole välttämättä jälkeenpäin ihan hirveästi sisältöä. Se vain mahdollistaa valmistumisen. Onnea vielä kerran, olet tehnyt paljon töitä!
Graduni on nyt sitten oikolukua vaille valmis. Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei työllä ole juurikaan mitään merkitystä, ettei se ole mitenkään erityisen hyvä tai perehtynyt, ettei se sano mitään uutta tai ihmeellistä eikä se kiinnosta juuri ketään. Sain professorilta lukuisia korjausehdotuksia, joista toteutin valikoidun ja aiheelliseksi katsomani osan. Varsinainen motivaatio graduaiheeseen (joka on minusta jälkeenpäin katsottuna huono) lopahti jo aikaa sitten, vaikka itse kirjoittaminen oli parhaimmillaan nautinnollista. Päätin lopulta suhtautua siihen väline-, en itseisarvona. Palautan gradun ensi viikolla ja sitten jään toivomaan magnaa.
Onnittelut, Saila! Olet pitkällä! Kaipa se on niin, että gradulla (tai millään muullakaan) ei ole mitään absoluttista arvoa, vain suhteellinen arvo. Se taas voi eri ihmisillä vaihdella: valmistuminen, työllistyminen, kiinnostava prosessi, oppiminen, vanhasta irrottautuminen tms. Tsemppiä oikolukuun! Ja magna on hyvä arvosana!
Osaisiko joku fiksu sanoa miten vaikeasta ja liian laajasta aiheesta saa gradun näköisen? Olen huono ”tutkijan” -roolissa ja paininut oman rajausongelman kanssa jo jonkun tovin.
En hae mitään huippuarvosanaa, vaan minulle riittää ihan peruskirjoitelma, jossa loogisuus ja johdonmukaisuus ovat avainsanoja. Tällä hetkellä yritän tutkia ilmiötä, jota ei haastatteluaineistosta ilmennyt (nelisen haastattelua tehty casesta). Olenkohan valinut väärän lähestymistavan tai kirjoittanut teorian väärästä aiheesta 🙂 ?
Mikäs on mielestänne fiksuin ratkaisu: vanhassa teoriassa (40s) pitäytyminen ja epäloogisuuden polkua jatkaen (voi olla ettei mene läpi), uuden aineiston kerääminen (casen asetelman hylkääminen) vai uuden teorian kirjoittaminen?
Tosin kukaan ei ole lukenut kirjoitelmaani tai kommentoinut tutkimusasetelmaani 6kk joten minulla ei ole käryä onko tämä hyvä vai huono. Jos joku sanoi gradun olen vuorovaikutteista olen kyllä eri mieltä. Päivän ainoa vuorovaikutteinen kohtaus tapahtuu vessanpeilistä, kun aamuisin pesen hampaat.
Moi Bond! Olisi kiva, jos joku muukin kommentoisi, mutta kommentoin nyt ainakin itse. (Ehkä se haaveilemani keskustelupalsta johtaisi aktiivisempaan keskusteluun. Ehkä.)
Mikä noista hahmottelemistasi vaihtoehdoista on helpoin toteuttaa? Olisiko se keskeinen kriteeri?
Kerroit aiemmin, että aiheesi on vieras ohjaajallesi. Tuntuu kuitenkin aika ongelmalliselta, ettet saa tekstiäsi luetettua kellään. Tällaisen yleisen kuvailun perusteella tuskin kukaan pystyy antamaan sinulle kovin konkreettisia neuvoja. Tekstin perusteella ehkä pystyisi. Mistä sinä voisit saada sitä vuorovaikutusta?
Epävarmuus siitä, onko oma työ hyvä vai ihan surkea, on itse asiassa aika yleistä, sekä hyvien gradujen tekijöillä että huonojen gradujen tekijöillä. Näiden keskutelujemme perusteella minusta tuntuu, että pystyt aika hyvin arvioimaan prosessiasi tai ainakin tutkimusasetelmasi hyviä ja huonoja puolia. Tämä kai on kuitenkin opinnäytteen lopullinen tarkoitus, luulisin.
-vanhassa teoriassa (45s) pitäytyminen ja ”laajan aiheen kanssa painiminen”
-uuden aineiston kerääminen
-uuden teorian kirjoittaminen
Näistä kolmesta loogisin vaihtoehto on tietenkin uuden aineiston kerääminen uusilla tutkimuskysymyksillä, koska itse teoriaan perehtyminen ja kirjoittaminen on työlästä. Tosin alkuperäisen otteen ja case-asetelman heivaaminen on henkisesti rankkaa. Lisäksi aiheeni on sen verran spesifi, että en tiedä saanko accessia uusiin caseihin. Tosin en ole vielä edes kokeillut tätä mahdollisuutta. Ainakin vielä olen pysynyt vanhassa aiheessani kaikkien niiden ongelmien kanssa. Uudessa aineistossa olisi tietenkin omat ongelmansa. Gradusokeus on tainnut iskeä, kun suunta ja tavoite hukassa.
Seminaarissa on meillä kaksi kommentointikertaa, yksi syksyllä ja toinen keväällä. Syksyn kierroksella aiheanalyysini oli pikainen kirjoitelma yleisistä olettamuksista aiheeseen. Nykyinen aiheeni on todella mielenkiintoinen, mutta mielestäni varsin maailmoja syleilevä tällä hetkellä. Ja aineistokin kuvastaa tätä heikoutta. Minulla on toinen kommentointikerta jäljellä, mutta sitä ennen tutkielman loogisuus ja rakenne tulisi saada siihen kuntoon, että gradu sitten tehdään sillä otteella loppuun.
Mistä sinä voisit saada sitä vuorovaikutusta?
Ohjaajani ovat kiireisiä ja maisteritehtaan pitää pyöriä. Harmittaa vain, että viimeisestä kommentointi kerrasta on kulunut aikaa jo 6kk. Tuona aikana aihe on kehittynyt ja oma ajattelu selkiintynyt sen verran että koen aiheen nyt liian laajaksi. Tai sitten olen liian krittinen ja pyrin äärimmäiseen objektiivisuuteen. Kyseessä on kuitenkin kvalipuolen työ, jossa teoriat ja ajattelumallit ovat sen hetkisiä ”mielipidekirjoitelmia”. Absoluuttista totutta ei ole olemassa, mutta kaipa sitä voisi edes loogisuuden polkua yrittää gradussa seurata. Joko tämä on itsesuggestiota tai sitten ongelmat ovat todellisia. Vain proffa siihen osaisi vastata, koska ohjaus-, eli vuorovaikutusvastuu on hänellä. Tosin tänään avaan pullon punaviinia.
Tutkiminen on parhaimmillaan nautinnollista ja pahimmillaan verrattavissa anoppilassa vierailuun.
Koetapa rohkaistua ja ottaa ohjaajaan yhteys. Jos hän kaikesta kiireisyydestään huolimatta ehtisi lukea tekstisi ja kertoa oman mielipiteensä. Ja jos ohjaaja ei nyt vaan ehdi, etsi käsiisi joku toinen. Kokeneemman näkemys voisi auttaa sinua nyt tuosta epävarmuudestasi eteenpäin ja tekemään ainakin jotain ratkaisuja. Tsemppiä!
Proffa oli varsin hyvällä tuulella pääsiäisloman jälkeen ja otti paperini vastaan silmäiltäväksi. Lisäksi hän ihan itse pyysi sitä, kaiketi nähnyt että jatkuva ravaamiseni siellä ratkeaa vain kunnollisella kommentoinnilla. En kuitenkaan usko, että sieltä mitään kokonaisvaltaista ratkaisua tulee. On vain kiva kuulla onko tutkielmassa mitään tolkkua, edes millään tasolla. Tuossa viime viikolla fundeerasin viinilasin äärellä, mistä tämän prosessin vaikeudet johtuvat. Luulen, että iso syy oli tutkielman aiheanalyysin heikkous ja aiheen uutuus itselle, mikä ohjautui epärealistisiin odotuksiin mitä empiriasta voi saada irti. Teoria on paperilla niin kaunista, mutta ruma empiria pilaa sen.
Kerroppas Kimmo miten itse käytät vuorovaikutteisuutta hyväksi väikkäriä tehdessäsi? Kuitenkin lissareissa ja väikkäreissä vaatimukset ovat hieman eri tasolla kuin graduissa.
Moi Bond! Hieno juttu! Toivottavasti ohjaaja saa nyt avitettua sinua ainakin vähän eteenpäin. Ole nyt kuitenkin lempeä itsellesi: Aiheen rajaaminen ja hahmottaminen on vaikeaa. Oman väitöskirjanikin kohdalla aihe ja rajaus on elänyt todella paljon niistä ensimmäisistä ideoista. Gradua tehdessä tuohon prosessiin ei vain ole aikaa niin paljon.
Kai tuo vuorovaikutteisuus voi toteutua monella tavalla. Tällaiset verkkoyhteisöt on yksi tapa. Sitten sitä voi aktiivisesti olla tekemisissä muiden graduntekijöiden kanssa ihan livenä. Eräs ystäväni järjesti graduaikanaan eri aloja opiskelevien ystäviensä kanssa eräänlaista varjoseminaaria, jossa käsiteltiin keskeneräisiä töitä. Itse luetin omaa graduani oman ohjaajani lisäksi kahdella tutulla tutkijalla, joilta sain hyviä kommentteja (Lähinnä: ”Hyvä sitä tulee. Rutista valmiiksi!”)
Kai kaikki sellainen käy, jonka avulla saa itsensä sieltä kammiosta pois ja työhön vähän ulkopuolista perspektiiviä.
Tämä sosiaalinen media mielenkiintoinen ilmiö. Itselläni on sen verran spesifi ja uusi aihe, että omasta yliopistosta ei alan erikoisosaajia löydy. Löysin kuitenkin norjalaisen tutkijan ylläpitämät nettisivut suoraan aiheestani. Hän pitää siellä blogia aiheeni tutkimuksen kehittymisestä ja referoi akateemisia journaaleja. Tämän aihepiirin tutkijayhteisö käy siellä kommentoimassa ja uskaltauduin jopa itsekkin kommentoimaan erästä hyvin tuntemaani artikkelia. Siitähän tämä silliä syövä tutkija innostui ja lähetti minulle tulevan kirjansa johdantoluvun. Tosin jätin nämä blogit taakse tietoisesti,koska en halua liikaa ”teoretisoitua” käsiteanalyyttiseen suuntaan. Täytyy pitää riittävä maalaisjärki, jotta empiria ja teoria kohtaavat. Gradun tavoite on tulla valmiiksi, ei luoda uutta.
Mielestäni ”Hyvä sitä tulee. Rutista valmiiksi” -kommentit eivät johda mihinkään. En ymmärrä sitä vaatimusta, miksi ohjaajat eivät saisi liikaa neuvoa gradussa? Hyvä neuvonta, etenkin alkuvaiheessa, auttaa monen ongelman välttämisessä. Olisi mielenkiintoista ajatella, millaisen suunnan tutkielmani ottaisi, jos saisin nyt aloittaa alusta. Se olisi varmaan varsin erilainen.
Jos nyt oikein pragmaattisesti miettii ohjausta, niin en usko, että ohjaajilla on paljonkaan mielenkiintoa opiskelijoiden aiheisiin. Usein ohjaajilla on opetusvastuu, tutkimusprojektit ja hallintotyöt siinä sivussa. Tilastollisesti suurin osa graduista valmistuu ilman ohjausta, mutta aina on niitä jotka syystä tai toisesta ajautuvat umpikujaan gradunsa kanssa.
Jos pitäisin nyt sen ”loman” ja odottelisin rauhassa proffan kommentteja. (Salaa mielessäni toivon, että aiheeni olisi liian laaja ja pääsisin keräämään uuden aineiston uudella, paremmalla otteella)
Ihan kiinnostava kontakti! Ehkä siitä joskus tulee jotain.
Monesti sanotaan, että vasta gradun (tai väitöskirjan) valmistuttua tietää, miten se pitäisi tehdä. Siksi sitä kai opinnäytteeksi kutsutaan. ”Rutista valmiiksi” voi jossain tilanteessa olla hyvä kommentti. Itse kaipasin sitä silloin, mutta eihän se nyt kaikille joka tilanteessa riitä ollenkaan.
Loma on varmaankin ihan paikallaan! Sitten jatkat taas.
“Rutista valmiiksi” voi jossain tilanteessa olla hyvä kommentti.
Jep etenkin silloin, kun tutkimuksen suunta ja ongelmat ovat kirkkaasti selvillä. Itselläni eniten aikaa vei ajatteluprosessin kehittyminen ja siitä kumpuava järkevä rajaus. Tähän on kaksi polkua: kokeneemman tutkijan sormen osoitus (jolloin opiskelija tavallaan itse löytää rajat loppujen lopuksi) tai opiskeljan omatoiminen etsiminen kovan työn ja erehdyksen kautta.
Toivon, että saisin edes jotain palautetta ohjaajalta:
-onko aiheeni liian laaja ja sopimaton single caseen (koska tutkimaani ilmiötä ei suoraan löydy casesta, eli tekee aineiston saamisen vaikeaksi ja itse aineiston sekavaksi)
-onko järkevää tässä kohtaa ottaa kokonaan uusi lähestymistapa ja suunnata tutkimus useamman casen certailuu, jossa ilmiö todistetusti on olemassa (oma hankaluutensa on accessin saamiseen näihin tahoihin)
-ainoa positiivinen asia on se, että aihe todella kiinnostaa minua ja tekisi mieli kirjoittaa, mutta sitä ennen haluan edes vähän palautetta suunnasta ja lähestymistavasta.
Toisaalta proffani tokaisi minulle, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä lähestymistapoja. On olemassa ”mielenkiintoisia” ja parempia.
Kerropa, Bond, mihin ohjaajan kanssa sitten päädytte.
En halua väheksyä sinun kokemaasi ahdistusta, mutta samalla kuitenkin koko ajan panen merkille, miten ihailtavan hyvin pystyt jäsentämään tutkimustasi ja prosessiasi. Onnittelut nyt joka tapauksessa siitä! Sitä minä kuitenkin pidän lopulta opinnäytteen tekemisen lopullisena tavoitteena.
Proffa sanoi, että homma jtakuu samaa vanhaa rataa. Eli vanhat otteet ja vanha aineisto. Liiallinen tieteellisyys on kuulemma valmistumisen este, joten tulisi kirjoittaa ilman kritiikkiä. Hyvä, että tälle asialle tuli siunaus.
Hienoa, että sait nyt ajatuksia selkiyttävää palautetta! Nyt vain määrätietoisesti eteenpäin!
Jännittää! Graduni on opponoitavana keskiviikkona graduryhmässä. Sen jälkeen teen vielä korjauksia ja palautan sen finaaliversion, jolle sitten pitäisi saada kansituslupa.
Olo on jo nyt huojentunut ja jotenkin luottavainen. Enää ei oo kauheesti muulla väliä, kunhan sen gradun nyt saa lopultakin kansiin. Vappuviikolla pitäisi viedä painettavaksi.
Ainoa iso pettymys gradun suhteen on ollut ohjaajaltani saamani palaute. Joka kerta hän aloittaa ohjauksen samalla fraasilla: ”Sori, kun en oo oikein ehtinyt tätä lukemaan!” Sisältöä hän ei ole kommentoinut kertaakaan, vain tieteen tekemiseen liittyviä seikkoja.
Hienoa, Ahdistunut! Aika lailla ovat tuntemukset muuttuneet tammikuusta! Tup palautteen vähäisyys on tietysti murheellista, mutta sille ei nyt voi mitään. Tsemppiä keskiviikkoon!
Onneksi olkoon ahdistunut olet aivan loppusuoralla. Itselläni on myös samanlainen ohjaaja, joka ei sisältöä kommentoi. Se näkyy myös aiheestani ja tutkimuksen suunnasta jonka on itselläni huono ja hatara.
Itse olen päättänyt palauttaa todella huonon gradun, joka menee rimaa hipoen läpi 🙂
Gradu on palautettu! Voimat ehtyivät loppusuoralla tyystin, viimeistelyvaihetta ei käytännöllisesti katsoen ollut lainkaan. Vähän jännittää, mitkä fiilikset tulee, kun lausunto tipahtaa postiluukkuun. Veikkaan, että arvosana on A tai B. Non sine tuntuisi jo lottovoitolta. Ihmeellistä, että tulee näitä arvosana-ajatuksia. Tavoitteena oli saada vuosia piinannut gradu tehtyä ja valmistua.
Oletin, että jättöpäivänä ylleni laskeutuisi suuri helpotus. Lähinnä mieliala on ollut alakuloinen ja ahdistunut. Kaipa se on niin, että prosessi päättyy vasta kun gradusta on opintopisteet rekisterissä. En voi kuin ihmetellä ihmismieltä.
Onko muilla ollut samanlaista tyhjyydentunnetta?
Itsellä tuo palautuspäivä on kesällä. Oma asennoitumiseni g:hen on koulun viimeinen kurssityö. Arvosanalla ei koskaan ole ollut minulle mitään merkitystä, koska tutkijaa minusta ei tule vaikka tutkijoiden palkkaus kolminkertaistettaisiin. Pääasia, että jaksaa saattaa aloittaman prokkiksen loppuun ja samalla syvennät osaamista ehkäpä mieleenkiintoiseen aiheeseen tai aihepiirin, jota voi soveltaa tulevassa työssä.
Voit olla todella ylpeä siitä, että saatoit näin pitkän prokkiksen loppuun itsenäisesti. Minä ainakin olisin, jos olisin sinä.
Oletkos ajatellut millä täytät gradun kokoisen aukon päivärutiineissa? 🙂
Kiitos Bond kommentistasi! Toit uuden näkökulman tähän arvosana-ahdistukseen. Tutkijaksi en ole aikonut, joten olet todellakin oikeassa siinä, ettei arvosana ole se tärkein, vaan koko prosessi. Yritän pitää tämän mielessä silloinkin, kun lausunto saapuu 😉
Gradun ohessa tein myös töitä, joten onneksi ei tullut liian suurta aukkoa arkeen, nyt kun iso G on palautettuna…
Hienoa, että sinulla on jo tiedossa palautuspäivä. Voimia!
Tänään gradu tuntuu äärettömän ikävältä ja skeptisyys iskeytynyt takaisin. Harmittelen miksi en viime syksynä osannut tehdä parempia valintoja rajauksen ja metodologian suhteen. 🙁
Senni: Kyllä se siitä asettuu ajan kanssa. Tämä kommenttisi on niin totta: ”En voi kuin ihmetellä ihmismieltä.”
Bond: Tsemppiä! Koeta kirjoittaa mielialan vaihteluista huolimatta. Ainoa asia, joka estää valmistumista, on lopettaminen!
”Koeta kirjoittaa mielialan vaihteluista huolimatta.”
Tämä on vaikeaa, koska tiedän, että nykyinen tutkimusotteeni on huono enkä saa sitä istumaan fiksusti. Tästä näyttää tulevan sekava ja vaikea, josta puuttuu logiikka. Aiheeni on vain niin rajaamaton, että välillä tekee mieli luovuttaa. Teoriani istuu ilmiöön, jota ei organisaatiossa ole olemassa ja josta keräsin aineiston.
Onko normaalia, että aineiston keräämisen jälkeen yritän epätoivoisesti saada sitä istumaan teoriaan, joka on ei suoraan istu siihen? Keräsin aineiston ohjaajan neuvosta (joka ei juurikaan tunne aiheuttani) tällä otteella, ja nyt yritän löytää uusia tutkimuskysymyksiä ja yhdistää teoriaa ja aineistoa yhteen. En tiedä mistä aloittaa? Yritän pelata kaikilla noilla kolmella palikalla samaan aikaan.
Eikö ohjaajasi vastikään antanut siunauksensa lähestymistavallesi? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos vain jatkat tuolla asetelmalla?
No pahinta kaikeati on se, että tästä tulee sekava 🙂
No se proffan siunaus oli sellainen, ettei tässä kohtaa prosessia kannata enää kerätä uutta aineistoa, vaan pelata sillä aineistolla minkä keräsin ja istuttaa se gradun aineistoksi. Ohjauksen aikana emme ole juurikaan keskustelleet tutkittavasta ilmiöstä, vaan ohjeistus on liittynyt metodologiaan ja ”tsemppaa vain eteenpäin” kannustamiseen. Tsempannut olen ja päivittäin istun koneella tätä sorvaamassa, mutta mitä pidemmälle menen sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että otteeni ei ole oikea tähän.
Kaikki kulminoituu siihen, ettei case organisaatiossa ole tutkimaani ilmiötä. Eli aineiston löydös on, ettei sitä ole olemassa tässä. On aika vaikea kirjoittaa gradun verran, ettei ilmiötä ole olemassa, vaikka ilmiötä kuvaillaan laajasti teoria osuudessa 🙂 Syitä siihen, että ilmiötä ei ole on aina mukava pohtia, mutta se on sitten johtopäätöksen juttuja.
Taitanee olla liian vaikea aihe graduksi tai sitten olen vain väärässä casessa. Heh, kai näitäkin sattuu, mutta harmittaa, että sattuu omalle kohdalle…
Symppaan kyllä tuskaasi! Koeta kuitenkin ajatella niin, että teet työtä yhteistyössä ohjaajasi kanssa. Mahdolliset puutteet eivät ole yksin sinun, jos kerran olet hänen ohjeitaan noudattanut. Ja eikös se ohjaaja sen työn lopulta arvioi? Jos pidät häneen hyvän keskusteluyhteyden, eiköhän siitä ihan kelpo arvosanakin lopulta tule.
Graduarvosana on nyt saatu: B napsahti. Harmittaa vähän, pakko myöntää. Vaikka graduprojektin aluksi arvosanalla ei ollutkaan mielestäni mitään merkitystä. Mutta ei varmaan vaikuttane työnsaantiin tulevaisuudessa, toivon…
Miten teillä muilla sujuu?
Moi Senni! Arvosanalla ei todennäköisesti ole yhtään mitään väliä työnhaussa. Uskoisin, että on aika poikkeuksellista, jos työnantaja edes kysyy sitä. Ja silloinkin asian voi selittää parhain päin, jos on valmistautunut. (”Ei tuntunut mielekkäältä. Olen enemmän käytännöllisesti suuntautunut.” Tai jotain vastaavaa.)
Paljon onnea vielä gradun valmistumisen johdosta!
Laitan kiitokset tänne loistavan kirjan avusta. Gradu on paketissa ja tutkintotodistustulossa. C tuli arvosanaksi. Myös Gradutakuun nettisivut auttoivat huomaamaan, ettei ole yksin. Kiitos Kimmo!
Kiitokset, Outi! Ja tosi paljon onnea! Mahtava juttu! 🙂
Muistin yhtäkkiä osallistuneeni keskusteluun tässä blogissa. Huhtikuun alussa jäin odottelemaan graduarvosanaa. Ja magnahan sieltä tuli! Olin lopulta iloinen arvosanastani ja gradustani, jonka lykkäsin E-thesikseen. Palaan silloin tällöin oksennukselle ja totean, että kirjoitusvirheitä on aivan luokaton määrä ja että sisällysluettelon sivunumerot eivät stemmaa. Toisaalta teksti luistaa ja seison yhä sanojeni takana.
Arvosanaakin iloisempi oli kuitenkin tarkastajien tekemästä tarkemmasta arviosta. Siinä näki, mitkä erityisalueet ovat hallussa ja mitä pitäisi vielä kehittää. Olin kohtalaisen samaa mieltä heidän kritiikistään ja kehuistaan.
Näin jälkeenpäin voin sanoa, että olen oppinut gradunteon aikana kaksi erittäin tärkeää asiaa.
1. Minulla on nyt kokemusta suuren työn suunnittelusta, toteuttamisesta ja siitä, miten seistään lopputuloksen takana. Tuleviin suuriin projekteihin tarttuminen ei pelota enää yhtään niin paljon kuin ennen gradua.
2. Tiedän, miten akateemista tutkimusta ei ainakaan tehdä. Jos mahdollista, tämä on edellistäkin arvokkaampi opetus.
Valmistuin kesäkuun lopulla ja olen nyt oman alani töissä, kohtalaisella todennäköisyydellä pidemmänkin aikaa kuin ensi syksyyn. Gradu tuntuu lopulta aika etäiseltä, etenkin kun tässä on tullut mentyä naimisiinkin ja kaikkea muuta isohkoa. Ehkä synnyttäneestä naisesta tuntuu vähän samalta, kun hän katsoo lastaan: olenko minä oikeasti saanut tuon ulos itsestäni ja onko se todella minun tuotokseni?
Kiitos tästä blogista. Tähän mennessä olet, Kimmo, jo varmaan tajunnut, että se on kullanarvoinen.
Moi Saila! Tosi mukavaa, että palasit kertomaan kokemuksistasi! Se toivomasi magna sitten tuli sieltä! Ja kun yhden jutun saa valmiiksi, on mahdollista katsoa eteenpäin.
Tsemppiä työnhakuun ja paljon onnea avioliitonkin johdosta! Ja kiitos myös kiitoksista, sillä kyllä ne lämmittävät. Aika paljonkin.
Voi teitä onnellisia joilla homma pulkassa! Tämä viimeinen puristus on varmaan puuduttavin… Nyt kaipaisin vinkkiä mistä löytäisin oikolukijan gradulleni? Luulisi että esim. kielen opiskelijat tekisivät tälläistä mutta en ole törmännyt tai tietoa löytänyt. Olisiko vinkkiä mistä kannattaisi kysellä? Kiitos jo etukäteen.
Tsemppiä loppurutistukseen, Kaisa! Ja kyllä, se on todennäköisesti ylivoimaisesti puuduttavin vaihe! 🙂
Tiedä, että Helsingin yliopistossa toiset suomen kielen opiskelijat ovat tehneet kielentarkastusta tuntityönä. Ota yhteys ainejärjestöön. Oikolukeminen ei ole ihan kevyttä hommaa, joten varaudu siihen, että se ei välttämättä ole halpaa.
Viimeinen puristus menossa täälläkin. Sivuissa ei gradusta puutu kuin 5-10, mutta haussa vielä on, miten tuloksia sitten fiksusti tarkastellaan, varsinkin kun niitä ei ihan tilastollisesti merkitsevästi ole. Minullakin on päällimmäinen tunne puudutus ja kyllästyminen koko hommaan, mutta lohduttaa että kahden viikon päästä paperi on, täytyy olla, poikki ja pinossa ja tarkistuksessa. Voi kun olisi jo valmis!
Samassa veneessä Heli. Ei niin millään jaksais enää yhtään. Oksettaa koko työ. Se vaan tässä vaiheessa on huonoa kun se vähäinenkin innostus on tipotiessään niin viimeistely jää kyllä huonosti tehdyksi. Koko projektin ajan olen vakaasti ollut sitä mieltä että arvosanalla ei ole väliä, semihyvä riittää ja olen edelleenkin sitä mieltä, mutta kun en edes siihen enää jaksaisi panostaa. Mutta on se mahtavaa että aika pian koko homma on ohi, pelkkä ajatuskin on huima!!
Kiitos kommenteista, Heli & Kaisa! Itse asiassa olen itsekin aika lailla samassa veneessä teidän kanssanne: väitöskirjaprosessini on lähestymässä loppurutistusta (tai muutamaa sellaista), ja innostusta on tosi vaikea löytää juuri nyt.
Ehkä voitte ainakin tuntea vahingoniloa siitä, että minun loppurutistukseni on taatusti aika paljon pidempi kuin teillä… 🙂
Olin tiistaina väitöskirjan tekijöille tarkoitetussa työpajassa. Meitä kehotettiin miettimään omia vahvuuksiamme sekä sitä, miten voimme käyttää niitä väitöskirjan teossa. Periaatteessa innostuminen on minun vahvuuksiani: innostun asioista ja saan siten myös välillä aika paljon aikaiseksi.
Nyt yritän miettiä erilaisia tapoja innostua väitöskirjastani vielä uudestaan. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! 🙂
Hei kaikille!
Tuskailen nyt oman graduni loppurutistuksen kanssa. Ahdistaa aivan mielettömästi, niin paljon etten pysty edes avaamaan koko gradutiedostoa. Tämän ahdistuksen aiheutti se, että ohjaaja luki työni. Hassua vai mitä? Sain asiallista ja kannustavaa kommenttia ja ohjaajani on muutenkin erinomainen. En vain pysty enää lukemaan omaa työtäni, koska ajattelen koko ajan että ohjaaja on lukenut tämänkin typerän lauseen ja hävettää ja nolottaa ihan kamalasti.
Mistä ihmeestä saisin jonkinlaista itsetunnon kohotusta?? Koko gradu tuntuu omasta mielestäni lapselliselta ja typerältä. Deadlineen on onneksi vielä noin kuukausi, mutta se tuntuu todella lyhyeltä ajalta, varsinkin kun pitäisi käydä samalla töissä enkä saa edes aloitettua tuota loppurutistusta. Graduni aihe on kuitenkin koko ajan kiinnostanut minua ja harmittaa senkin vuoksi tämä hylkimisreaktio.
Tulipahan melkoinen ruikutus, helpotti oloa vähän. 🙂
Moi,
toi on niin tuttu tunne Mira ja samassa vaiheessa. Mua järkyttää ajatus että kohta gradu on tiedekunnan kirjastossa hyllyssä ja sen voi lukea kuka tahansa. Todellisuudessa harva niitä varmaan lukee mutta kuitenkin. Haluan niin prosessin päätökseen, mutta pelottaa laskea se kädestä koska silloin on seisottava joka sanan takana ja sitten ei voi enää korjata ja vääntää. Mutta on se varmaan helpottava tunne, ei pysty edes kuvittelemaan vielä mutta toivottavasti ihan kohta totta. Mua potkii loppurutistuksessa palkasta vähennetty epäpätevyysosa joka jurppii periaatteessa. Tsemppiä Mira!!
Hei Mira ja Kaisa! Tutkimattomia ovat graduntekijän ajatukset! Kun saa kannustavaa palautetta, alkaa ahdistaa!
Juttelin tällä viikolla opintopsykologin kassa graduntekemisestä, ja hän toi esille sen karun seikan, että ajatuksiin ja tunteisiin ei juurikaan pysty vaikuttamaan. Niiden kanssa voi oppia elämään. Ehkä niille voi oppia myös välillä nauramaan.
Voimia loppurutistukseen!
Helpotti kummasti, kun palautin gradun ja menin kuukauden päästä proffan juttusille. Hän ei muistanut kuka olen, mistä aiheesta tein graduni, eikä hänellä ollut käsitystä siitä, että sen pitäisi olla hänellä tarkastettavana. Sen siitä saa, kun proffa ei ohjaa.
Vielä kesäkuussa pirautin itkut, kun ohjaaja ehdotti minulle aiheen vaihtoa, vaikka olin tehnyt gradua melkein vuoden, ja viime silausta vailla oleva versio oli sylissäni sekä proffan sähköpostissa.
Ihan turhaan panostin – ei kaikkia ohjaajia kiinnosta!! Älkää hyvät ihmiset hermoilko turhia! Jos itse on oppinut jotain ja osaa aiheesta jotain kiinnostuneille kertoa, niin se todellakin riittää!!
Hei Kimmo ja graduntekijät!
Löysin vahingossa kirjasi ”Gradutakuu” meidän pienen kunnan kirjastosta. Jäin heti koukkuun ja kirjasi on ihanan erilainen opaskirja ja siitä on ollut huisin paljon apua graduprojektin aloittamisessa. Kiitos!
Tilanteeni aika klassinen vain gradu puuttuu jo vuodesta 1996 lähtien. Nyt olisi aikaa (virkavapaalla töistä), perheen (miehen ja lasten) tuki ja kannustus, oikeasti mahtava ohjaaja, joten enää se on vaan itsestä kiinni. Kaikki tuntuvat uskovan minuun kaikkien näiden vuosien ja epäonnistuneiden gradunkirjoitusyritystenkin jälkeen, paitsi minä itse. Mikä tässä mättää? Aihe on nyt oikeasti mielenkiintoinen, mutta aloittaminen niin pirun vaikeaa. En tiedä, miten sitä tieteellistä tekstiä edes kirjoitetaan (ja englanniksi joudun kirjoittamaan), rimakauhu on kamala, vaikka järjen tasolla tiedän, että pystyn sihhen. Kiitos myös näistä sivuista! Löysin ne nyt juuri, kun luin kirjasi loppuun, Tästä on suunta vain ylöspäin ja deadline päivämäärän päätin jo, se on 21.12.2010!!!
Kiitos kommenteista, Laura ja Ulpukka!
Laura: Aika hurjalta kuulostaa sinun tarinasi! Onneksi kaikki ohjaajat eivät ole tuollaisia. Ikävää tietysti, että sinun kohdallasi näin oli. Onneksi osaat kuitenkin jo ottaa realiteetit vastaan riittävän rauhallisesti!
Ulpukka: Kiva kuulla, että kirjasta on apua! Ehkä voit ajatella, että teet gradua nyt vain ja ainoastaan itsellesi. Ja ehkäpä voit kirjoittaa Suomen kaikkien aikojen epätieteellisimmän gradun! Tuolla keskustelupalstan puolella eräs graduntekijä juuri näytti kaikille, miten riman laskeminen mahdollisimman alas saattaakin johtaa suoranaisiin ihmeisiin! 🙂
Täällä kirjoittelee sama Heli kuin muutama kommentti aiemmin… Graduni ei ole vielä palautuksessa vaan kierrättelen sitä ohjaajalla ja toimeksiantajana kommentilla, mutta viimeisessä hionnassa kuitenkin.
Tsemppiä vaan kaikille loppurutistukseen! Minua ohjaaja ”lohdutti” työn tekovaiheessa sanomalla, että kyllä häntäkin hävettää kun vanhaa graduaan lukee. Ei ihan ensin kuulosta kauhean rohkaisevalta mutta siinä on tietty viisauden siemen jolla olen itse yrittänyt ahdistusta lievittää: gradu ei ole eikä sen tarvitse olla mikään maailmankaikkeuden merkkiteos, vaan oman tason tietämyksellä tehty tuotos johon kyllä pystyy jos on opinnoissa siihen asti päässyt. Sitä viisautta sitten kertyy myöhemmin lisää ja täydelliseksi ei tule koskaan. Joten eihän sitä voi muuta kun yrittää hyödyntää tämän hetken osaamistaan parhaan mukaan. 🙂
Kiitos kommentista, Heli! Loppu alkaa häämöttää. Kuulin eilen itse asiassa aika hyvä sitaatin, joka sopii gradun loppuvaiheessa olevillekin: ”Täydellisyys ei loppujen lopuksi ole kovin kiinnostavaa.”
Moi,
63 sivua kohta plakkarissa ja sain just teorian kuntoon. Nyt lompsin printtaamaan nivaskana ja laitan lähteet kuntoon, jonka jälkeen pureudun analyysiosuuteen ja annan ajatusten lentää 🙂 Lueskelin tuossa edellisten kirjoittajien purkuja ja moni pitää graduaan liian helppona ja tuskailee kirjoittamisvaikeuksien kanssa.
Itselläni suurin ongelma on ylikriittisyyteni ja se, että koen aiheeni todella haastavaksi. Nämä menevät käsikädessä, koska laaja aihe on lisää aina kompleksisuutta ja tutkimuksen suorittamista. Olen yrittänyt hakea ”graalin malja” teorioita, jotka selittäisivät kaiken, mutta tällaisia ei useinkaan ole.
Pika-analyysi omasta gradustani on se, että se on laaja aihe ja istuu huonosti keräämääni empiriaan. Mutta täytyy vain uskoa sen menevän läpi. On tosi vaikea kirjoittaa relevenattia asiaa, koska ei tiedä mikä on relevanttia ja mikä ei? Tätähän tässä harjoitellaan. Itse olen funtsinut, että enemmän tekstiä on parempi kuin vähemmän. Ainakin proffa näkee siitä, että on sitä sentään yritetty 🙂
Lokakuun aikana pitäis kässäri palauttaa…
Moi Bond! Matka on ollut ajoittain vaikea, mutta nyt maali alkaa häämöttää. Vai mitä?
Luulen, että olen viesteihisi vastatessani jatkuvasti tehnyt jonkinlaista normalisointia, toisin sanoen yrittänyt osoittaa, että kokemuksesi ovat normaaleja ja graduntekijälle tyypillisiä. Niin tekee mieli tehdä nytkin.
Aika moni gradunsa kanssa kamppaileva tuntuu kärsivän ylikriittisyydestä ja siihen liittyen jonkinlaisesta täydellisyyden tavoittelusta. Siksi gradua voi olla vaikea antaa pois käsistä: se kun tuntuu aina keskeneräiseltä. Toivottavasti pääset vielä tuon yli!
Sanoisin myös, että tuo kaiken kattavien selitystenkin hakeminen on inhimillistä ja aika yleistäkin. On yllättävän vaikea elää sen seikan kanssa, että maailmassa ei ole lopullisia vastauksia. On paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan pysty tuota hyväksymään! 🙂
Joka tapauksessa: 63 sivua kuulostaa kuitenkin jo todella hyvältä saavutukselta. Anna nyt vain palaa sen analyysin kanssa! Olet työstänyt sitä ajatuksissasi jo aika kauan, vai mitä? Tsemppiä!
Toivottavasti pääsen samaan kohtaan kuin Bond. Ylikriittisyys ei ainakaan edistä gradun tekemistä.
Helin kommentti ohjaajansa häpeästä on kannustava. Oma ohjaajani sai väitöskirjastaan erinomaisen arvosanan, mutta hänen gradunsa ei välttämättä ollut paras. Minunkaan ei siis tarvitse olla paras!
Tuntuu, että gradunteko ei meinaa lähteä millään käyntiin. Teen laadullista gradua kouluympäristössä ja olen ollut tosi saamaton löytämään haastateltavia ja sopivia kouluja; käytin tähän hommaan n. puoli vuotta ja nyt viimein koulut ja haastateltavat ovat löytyneet. Silti tuntuu,etten pääse kunnolla liikkeelle ja että graduntekoon menee ikuisuus. Pahinta on, että olen varannut koko syksyn aikaa gradun tekoon; keväälläkin oli töitä vain tosi vähän, mutta tekstiä kertyi vain yksi sivu. Olo tuntuu hirveän saamattomalta ja tekee mieli ottaa vastaan sijaisuuksia kouluissa, mutta ne taas vievät niin paljon aikaa ja energiaa, että stressaannun entisestään.
Ainakin olen hahmotellut aihetta jo pitkään ja tuntuu, että tutkimusmetodit ja aihe ovat aika kirkkaina mielessä. Tämä vaihe on kuitenkin turhauttava; vielä pari viikkoa, että pääsen kunnolla keräämään aineistoa kouluihin.
Olen tehnyt itselleni selkeän aikataulun. Käyn kahdessa koulussa seuraamassa opetusta, joten aineistonkeruuseen menee tosi paljon aikaa, n. kuukausi/koulu (vain pari tuntia viikossa). Gradun pitäisi aikataulun mukaan valmistua keväällä, viimeistään maaliskuun alkupuolella. Mutta onko ihan typerää käyttää graduntekoon näin älyttömästi aikaa? Tuntuu kamalalta olla näin hidas, mutta en keksi, miten saisin aineiston nopeammin kasaan.
Tältä palstalta saa onneksi paljon lohdutusta, kiitos siitä!
Kiitos kommenteista, Wilhelmiina ja Juuli!
Wilhelmiina: Ei tosiaan tarvitse olla paras!
Juuli: On vaikea ulkopuolisena arvioida, onko järkevää käyttää määrittelemäsi aika aineiston keräämiseen. Ehkä on, ehkä ei. Oleellisempaa mielestäni on, voisitko saman aikaisesti tehdä muutakin: kirjoittaa jo teoriaosuutta tai kirjallisuuskatsausta tai sitten aloittaa aineiston analyysi saman tien. Olisiko tämä mahdollista?
Kiitos Kimmo, näin olen tekemässäkin. Olen jutellut aineistonkeruusta paljon ohjaajani kanssa ja lukenut kouluun sijoittuvaan etnografiseen tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta ja tullut siihen tulokseen, että on tärkeää viettää tarpeeksi aikaa aineiston keräämiseen. Tuntuu, että ahdistus alkaa hellittää, kun aineistonkeruun aloittaminen lähestyy ja on jotain konkreettista tekemistä näköpiirissä. Olen jutellut paljon nyt myös muiden gradun kirjoittajien kanssa ja tajunnut, että gradun tekemiseen on ihan hyvä joskus käyttää aikaa; kaikki gradut eivät ole luonteeltaan sellaisia, että ne kasataan kuukaudessa, eikä välttämättä ole noloa käyttää kokonaista vuotta gradun parissa – kunhan tekeminen tuntuu mielekkäältä ja sen lopulta saa tehtyä valmiiksi. Siihen tosin luotan, että kun aineisto on lopulta kasassa, itse kirjoittamiseen ei mene kuukautta pidempään.
Moi Juuli! Ei tosiaan ole noloa käyttää vuotta graduun. Hoputan ihmisiä gradun teossa ikään kuin sen osoittamiseksi, että graduun ei ole PAKKO käyttää vuotta. Halutessaan niin voi toki tehdä. Jokainen gradu on erilainen, ja jokainen graduntekijä on erilainen. Tsemppiä aineiston keruuseen ja kirjoittamiseen!
Kiitos kannustuksesta! Upeaa, että jaksat bloggailla ja kannustaa täällä ihan tuntemattomiakin graduntekijöitäm, arvostan! 🙂
Kiitos itsellesi osallistumisesta, Juuli! Niin, jostain syystä tämä on vain minusta kivaa ja tyydyttävää. Hienoa, että siitä on jollekin hyötyäkin!
Nyt auttakaa please nopeasti!! Sivutan gradua joten todella viimisiä viedään mutta jostain syystä en saa sivunumeroa sivun oikeaan alalaitaan vaikka teen kaiken ohjeen mukaan. Oikeaan ylälaitaan sen sijaan sen saan, joten voiko se olla siellä? Varmasti on yliopistokohtaisia eroja mutta onko se graavi moka jos jätän sen oikeaan yläkulmaan? Aion saada työn huomenna painoon vaikka se olis se viimeinen teko joten iso kiitos vastatuksista.
Tuskin on ihan hirveän raskas moka, sellainen, joka arvosanaan vaikuttaisi. Ota ylä- ja alatunnisteet näkyville ja poista nykyinen sivunumero ja lisää sitten uudestaan sivunumero alareunaan. Ties vaikka auttaisi…
Tänään on motivaatio ollut hukassa. Pitäisiköhän hieman irtaantua G:stä?
Moi Bond! No, nyt on jo huominen. Auttoiko irrottautuminen? Toisinaan se on juuri se, mitä tarvitsee…
Ei valitettavasti auttanut 🙁 Ajattelin tarjota G:tä kaverille luettavaksi ja asettaa itselleni tiukan aikataulun. Ei se muuten valmistu, mutta hyviä puolia on, että 70 sivua valmista tekstiä.
Tämä taitaa olla motivaatioon liittyvää ahdistusta. G:n jälkeen iskee karu arki ja työnhaku, mikä sinänsä jo mietityttää.
Ymmärrän tuskasi! Olen jo kauan sitten lupaillut blogiin materiaalia työnhausta. Saisikohan sen joskus kirjoitettua… Jos löydätte aiheeseen liittyvää inspiroivaa materiaalia verkosta, laittakaa linkkejä tänne!
Työnhaku ja G ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. Moni varmaan tiedostamattaan hidastelee G:nsä kanssa, koska työhaku tuntuu pelottavalta. Toisaalta joku toinen saa motivaatioita siitä, että pääsee G:n jälkeen tekemään ”oikeita” töitä.
Jos kysytään minulta kysytään, niin valmistumisen jälkeen pitäisi olla jonkinlainen punainen lanka tiedossa, mitä haluaa tehdä ja tai mihin suuntautua, koska muuten et pysty fokusoimaan työnhakua (ainakin jos yksityiselle sektorille mielii, joka on todella hajanainen). Muutama valmistunut kaverini alkoi vasta lopputyön palauttamisen jälkeen miettimään mitä haluaisivat tehdä. Varmaankin suurin osa on jo valmistumiseen mennessä miettinyt mikä punainen lanka voisi olla, tai opiskelevat alaa, josta on suora putki tiettyihin työnkuviin.
Kai se työkokemus on ensisijainen meriitti, ja itse jopa viivyttäisin lopputyötä ja keräisin työkokemusta. Mitä työnantajat miettivät vastavalmistuneesta maisterista, joka ei ole ollut juurikaan alaa sivuavissa työtehtävissä? Huh, kohta se työnhaun arki koittaa minullekkin…
Olet oikeassa, Bond: työnhaussa kannattaa olla punainen lanka. Erityisesti kannattaa miettiä, mitä itse haluaa työltään. Heti ei ehkä saa kaikkea, mitä haluaa, mutta sitä kohti voi mennä. Jos lähettelee liukuhihnamaisesti hakemuksia toivoen, että jokin niistä tärppää, ei todennäköisesti onnistu tekemään vaikutusta työnantajaan. Minun mielestäni valmistumisen lykkääminen työnhaun ajaksi ei ole välttämättä huono asia.
Tänään ahdistaa isolla A:lla. Gradu jumittaa, koska en saa palautetta ohjaajaltani; Bondin mainitsema työnhaku ahdistaa koska oman alan työkokemusta ei ole (olen alalla, jolla työkokemus on paljon merkittävämpi meriitti kuin tutkinto) ja punainen lanka on todellakin hukassa, niin gradun kuin työelämänkin suhteen. Argh. Ahdistuksesta on syntynyt möykky mikä lamaannuttaa, vaikka aikaa niin gradun viimeistelylle kuin työnhaullekin olisi.
Tänään on se päivä, kun koko homma ahdistaa enkä voi mitenkään pakottaa itseäni Gn ääreen. En ymmärrä miksi, mutta nyt tökkii ja pahasti. Olen houkutellut itseäni, käskyttänyt ja puhunut peilikuvalle. Ei toimi. Pitäisi tarkentaa lähteistä teoriataustaan liittyviä asioita, mutta en saa kirjaa avattua. Tein ohrapuuroa ja mehusoppaa, siivosin keittiön sokeri/suola/jauhohyllyn, kastelin ja suihkutin kukat, seuraavaksi laittelen pyykit kaappiin. Voisiko jostain tilata piiskurin, joka taluttaisi G-työn ääreen ja sanoisi: Ei askeltakaan minnekään ennen kuin 10 sivua on kasassa? Ja miksi en löydä sitä piiskuria itsestäni?
ikuinen opiskelija: Joo, tämä työnhakuteema pompahtaa säännöllisesti esille. Lupaan palata siihen lähiviikkoina artikkelin muodossa. Koeta kestää ahdistus!
Marjo: Auttaisiko tomaatti? Vain 25 minuuttia!
Ikuiselle opiskelijalle ja Marjolle…
Eikös sellainen maanläheinen lähestyminen työnhakuun olisi paras. Vain harva, siis todella harva, saa heti ensimmäisestä työpaikastaan todella mielekkään, jossa ura näkyy jo horisontissa loisteliaana ja työn haasteet pitivät mielen virkeänä. Aika utopistinen kuva vai mitä. Itse olen asennoitunut rinkallisella nöyryyttä kun lähden työelämään. Nöyryys siis siinä, että jokaisesta työstä voi oppia ja ei kannata haaveilla heti siitä oikeasta työnkuvasta ja toistaiseksi jatkuvasta työsuhteesta. Näiden haaveiden eteen pitää ensin tehdä töitä, siis aloittamalta pohjalta ja kypsymisen myötä löytää se oma polku työmarkkinoilla jota pitkin mennä ja ihmetellä. Tosin, itse käytin seuraavaa mietelausetta kun työnhaku alkoi häiritä G:tä ”ei kannata murehtia liian aikaisin, koska tällöin murehdit kaksinverroin”.
Gradumotivaatio on sellainen aihe, josta voisi tehdä gradun tai jopa väikkärin 🙂 Joskus on kai vain hyvä tunnustaa itselleen, että tänään en saa mitään aikaan, koska jos homma alkaa tuntua liian negatiiviselta, tämä negatiivisuus saa vallan ja rapauttaa motivaatiota. Pienent askeleet, ovat ainakin itselleni toimivia. Teen töitä klo 8.30-15.00 G:n merkeissä ja en enenpää. Saan tekstiä per päivä aikaan noin 1-2 sivua. Viikonloppusin en tee gradua.
Olen ollut nyt kohta kolme kuukautta melkein tekemättä mitään. opintotuki juoksee, ja sitä on jäljellä enää pari kuukautta. Sen jälkeen joudun varmaan mennä töihin ja en tiedä missä vaiheessa graduni on silloin. Varmaan ihan samassa kuin nytkin.
Minä vihaan tieteellistä kirjoittamista. Voisin tehdä mielummin vaikka puolivuotta töitä kaupan kassalla jos sillä saisi korvattua tämän helvetillisen tehtävän nimeltään Gradu. Tämä on täysin luonnettani vastaan, sillä olen sosiaalinen ja suurpiirteinen, itsenäinen tutkimuksenteko ei ole ollenkaan minulle sopivaa. Päivät kuluu kaikkeen muuhun. Sitten harvoin kun saan itseni koneen äärelle, selailen kymmeniä kirjojani ja luen niitä kymmentä sivua mitä minulla on jo kasassa ja en tiedä miten jatkaisin. Asun n. 700km kaukana yliopistostani, eikä nykyisellä paikkakunnalla ole yhtäkään opiskelijatoveria, saati ohjaajaa. Olen ihan poissa yliopisto-kuvioista. Päivisin laitan ruokaa, soittelen kitaraa ja siivoilen. Kuitenkaan en anna itsellei lupaa tehdä mitään sen kumempaa, esim kavereident tapaamista en juuri suo itselleni: minähän teen gradua. Jatkuva syyllisyys on päällä kellonajasta riippumatta. Siihenkin tavallaan tottuu. Analysoin tätä gradu-ahdistusta, sen sijaan että analysoisin tutkimukseni kohdetta. Olen alkanut ajatella että jos menisin vain ihan mihin tahansa töihin ja katsoisin tätä gradu-asiaa joskus myöhemmin elämässä..sitten kun olen vähän kasvanut henkisesti.
Minusta tuntuu etten osaa tehdä gradua. Olen lukenut Juha T. Hakalan graduopasta. Minulla ei ole mitään itsekuria. Haluaisin tehdä töitä kotona koska minulla on kiva asunto, mutta ikään en saa tehtyä täällä mitään. Pitäisi mennä kirjastoon, mutta joka aamu keksin jonkun tekosyyn miksi en mene sinne, vaan tekisin muka töitä kotona. Tämä on aika uskomatonta käyttäytymistä ihmiseltä joka kuitenki muuten on kai ihan fiksu. Kyllä olen todella pettynyt itseeni. Anteeksi tämä tilitys, tänä iltana tää kaikki vaan pursuaa yli…
Ehkä sitten huomena menen sinne kirjastoon. Tosin sielläkin menee aina ekat pari tuntia siihen että ajatus vaan harhailee enkä pysty keskittyä…En taida olla ihan normaali? Ei mulla kyllä mitään mielenterveysongelmia muuten ole…
Moi Anniina,
omasta puolestani voin sanoa että todennäköisesti olet ihan normaali, koska kokemuksesi tuntuvat kovin tutuilta. 🙂 Minullakin on jostain syystä valtavia keskittymisongelmia juuri gradun kanssa ja se tuntuu todella oudolta, koska en muuten koe olevani kovin laiska ihminen eikä minulla ole ollut vastaavia ongelmia muiden opintosuoritusten kanssa. Kokonainen työpäivä voi ihan hyvin kulua niin, että gradua tulee tehtyä ehkä vain tunnin ajan, ja jos gradua yrittää tehdä väkisin, ajatukset harhailevat eikä lukeminen kerta kaikkiaan tunnu onnistuvan.
Luulen syyn olevan se, että gradu on niin iso työ, sen edistyminen on niin hidasta ja palauttamisen takaraja niin kaukana. Kannattaa varmaan yrittää itse kehitellä erilaisia mittareita, joista näkee konkreettisesti työn edistymisen, ja jonkinlaisia itsensä palkitsemisjärjestelmiä. En kyllä ole itsekään onnistunut tässä kovin hyvin.
Joka tapauksessa oma graduni on nyt hissukseen edennyt siihen pisteeseen että valmistuminen häämöttää ihan lähitulevaisuudessa. Ihan liian kauan siihen on kyllä mennyt.
Moi Anniina! Kyllä minäkin kallistuisin M. K.:n kanssa samalle kannalle: Ehkä gradun tekeminen ei vain kovin hyvin sovi sinulle. Uskoisin, että kyse on tästä, ei niinkään jonkinlaisesta perustavanlaatuisesta epänormaaliudestasi.
Luovuutta tutkinut ja flow-teorian kehittäjän tunnettu Mihaly Csikszentmihalykin toteaa, että kirjoittaminen ja tiede ovat luovuuden näkökulmasta varsin hankalia toimintamuotoja: tehtävän hahmottaminen on vaikeaa, ja palaute tulee hitaasti.
Jos sosiaalisuus on vahvuuksiasi, kannattaisiko miettiä, miten voisit hyödyntää sitä gradunteossa? Tule keskustelupalstalle keskustelemaan ja purkamaan ahdistustasi. Aika moni muukin tekee niin! Ehkäpä pystyt palstan avulla myös määrittelemään pieniä päivittäisiä osatehtäviä, joihin sitten julkisesti sitoudut.
Miltäs kuulostaa?
Moikka! Anniinan tilanne kuulostaa todella tutulta. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon kommentin. Tässä on tullut rämpyteltyä kitaraa ja siivoittua kaikki nurkat viime kuukaudet.
Olen nyt kuitenkin ryhtynyt tekemään muutosta. Nyt on sellainen tunne, että minun on kerta kaikkiaan aivan pakko valmistua. Minua hävettää että olen roikkunut yliopistolla niin kauan ja että olen jatkuvasti rahaton enkä oikein voi ryhtyä mihinkään uusiin asioihin, joita kohtaan tunnen intohimoa. Olen opiskellut sen verran pitkään, että gradun tekemättä jättäminen ei ole edes vaihtoehto. Jos jättäisin sen tekemättä minulla olisi ihan hirveä olo itseni suhteen. Tunnen myös vastuuta informanttejani kohtaan, jotka ovat auttaneet minua aineiston keräämisessä ja antaneet arvokasta tietoa.
Olen ruikuttanut ja valittanut tätä gradun kirjoittamisen kurjuutta niin paljon, että sillä energiamäärällä olisin kirjoittanut jo ainakin kolme gradua. En tiedä mikä siinä on etten saa sitä tehtyä.
Viime viikolla lainasin Gradutakuun ja ryhdyin toimeen. Huomesin, että olen erittäin kriittinen tekstini suhteen, joten ryhdyin vaan kirjoittamaan vapaalla tekniikalla. Siitä tuli kyllä hyvä fiilis. Tänään väsäsin koko päivän uutta tutukimussuunnitelmaa (vapaasti kirjoitettuna), vaikka minulla on valmista gradua noin nelisenkymmentä sivua. Olen möllöttänyt koko viime viikon kotona flunssassa ja päätin, että nyt pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Minulla on gradun lisäksi tämän vuoden loppuun asti vielä yksi vastuuprojekti,jonka voin varmasti toteuttaa noin viikossa, jos vain ryhdyn. Eli tarkoitukseni on nyt vaan tykittää se höskä loppuun.
Ja nyt päivän päätteeksi törmään samaan ongelmaan, johon graduni tyssäsi viimeksikin. En vain keksi millään mun teoreettista viitekehystä. Olen hakannut päätäni seinään tämän asian kanssa alusta asti ja olen seminaarissakin pyytänyt apua, mutta jotenkin en ole vieläkään ratkaissut tätä ongelmaa. Musta tuntuu, että olen jotenkin tyhmä, kun tuntuu etten tiedä et mitkä ne nyt onkaan ne alani eri teoreettiset suuntaukset ja mitä voin tässä tapauksessa käyttää. Tässä vaiheessa ei kauheasti huvita niitä ryhtyä enää opettelemaan. Haluan vain gradun valmiiksi. En oikein osaa etsiä oikeita kirjojakaan. Pyöritän niitä paria samaa kirjaa ja tuskastun siitä ajatuksesta että pitäisi lähteä kaivamalla hakemaan sitä teoriaa, kun aineisto on jo kerätty. 🙁
En tiedä miksi tästä teoriasta on tullut niin suuri mörkö. Valmiiden gradujen lukeminen vaan ahdistaa kun niissä on yleensä jo homma selkeästi paketissa.
Mitä neuvoksi? Ne mun 40 sivua sisältää kaikkea muuta kuin teoriaa.
Moi Elmeri! Pitääkö siinä gradussa olla teoria? Näetkö painajaisia siitä, että vuosien päästä jossain tulevassa työpaikassasi joku tulee sanomaan: ”Elmeri! Gradussasi ei näytä olevan teoriaa. Voisitko kerätä tavarasi ja poistua.”
Juu, tiedän: Aika monilla aloilla graduissa on teoria. Voi myös olla, että teoreettisen viitekehyksen puuttuminen tai ohuus näkyy gradun arvostelussa, mutta onko se huonompi vaihtoehto kuin se, että gradusi ei lainkaan valmistu?
Tai jos et usko tuota, mitä edellä sanon, sanon muuta: Kuka voisi keksiä sinulle sen teoreettisen viitekehyksen? Miksi sinun pitää se itse keksiä (tai käytännössä siis olla keksimättä)?
Hei kohtalotoverit!
Oma graduprosessini on mielestäni ollut pitkä ja raskas, hetkittäisten tutkijaintoilujen säestämänä. Nyt olen kuitenkin loppuvaiheessa ja ainakin sen voin sanoa, että kyllä se on iso työ, mutta ei se ole niin iso kuin me kaikki luulemme. Ongelma on mun mielestä myös se, että suomalaiseen tyyliin jotenkin odotukset on hieman liian korkealla. Gradu on opinnäyte. Ei tarvitse olla tutkija!
Jos teillä on tarkoitus kerätä aineisto haastattelemalla, suosittelen, että mahdollisimman nopeasti yritätte päästä niitä tekemään. Itse olen pyöritellyt gradua päässäni jossakin määrin ehkä noin kolmisen vuotta. Kuitenkin vasta reilu vuosi sitten aloitin tekemään haastatteluja (lokakuu 2009-maaliskuu 2010) ja nyt tammikuussa on tarkoitus palauttaa koko työ. Pyörin mielestäni aika epäolennaisten asioiden parissa ennen haastatteluja ja kun lopulta sain ne päätökseen, niin eihän tässä niin kauan ole lopulta mennyt.
Suosittelen pomodoro-tekniikkaa ja samaa asennetta kuin urheilun suhteen. Parempi urheilla vaikka vain 10 minuuttia kuin ei ollenkaan. Ei tarvitse heti lähteä yhden tunnin lenkille. Joka päivä 15 minuuttia viikon ajan ja siitä oman fiiliksen mukaan pitempiä lenkkejä.
Tsemppiä! Oman mielenterveyden tai älyllisten kykyjen epäily kuuluu asiaan!
Kyllä sen pystyy tekemään jos ei kuvittele tekevänsä jotain huippututkimusta. Se on vain ja ainoastaan opinnäyte!
Ja joo, en minäkään teoriaa meinannut ensin löytää. Mutta kyllä se siellä jossain nyt leijailee. Suosittelen aiheeseen paneutumista ja aineiston keruuta. Teorian kyllä ehtii jostain keksiä!
Kiitoksia rohkaisun sanoista, AnnaK! Jostain ne liian suuret odotukset ja paineet tulevat. Mistäköhän?
Ajatukseni graduntekoa kohtaan ovat juuri nyt painokelvotonta tekstiä! Hieman ehkä helpottaiai, jos tietäisin täällä roikkuvan jonkun muun, joka tasapainottelee (onnistuneesti?) täysipäiväisen vanhemmuuden (nuorimmaiseni 1 ja 2) ja johonkin rakoon mahtuvan kirjoittamisen kanssa. Itse en saa aikaiseksi edes p…..! Opinnot, joihin gradu pitäisi vielä liittää, alkoivat jo niin kauan, että tulen hulluksi, jos en pian saa valmista. Itse olen itseni tähän tilanteeseen ajanut!
Olo on euforinen gradun valmistuttua. Pitkän itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen tämä tuntuu ihanalta!
Teoriasta: kannattaa keskittyä ensin aineistoon ja vasta sitten teoriaan. Ihan kokemuksesta sanon.
Arska: Kun tarpeeksi paljon ottaa päähän, ehkä jostain löytyy se vakaumus tehdä asialle jotain. Vai? Ainakin tuolla keskustelualueella on ollut sellaisia, jotka tekevät samaan aikaan gradua ja hoitavat lapsia kotona. Haastavaa se varmasti on, mutta kyllä niitä graduntekohetkiä pystyy järjestämään, jos tarpeeksi haluaa. Kokeile aluksi yhtä tomaattia päivässä.
Wilhelmiina: Hienoa! Valtavasti onnea! Ja joo: kallistuisin itsekin siihen, että aineistosta kannattaa aloittaa. Se on konkreettisempaa kuin teoria. Ihmiset ovat tietysti erilaisia, graduntekijätkin.
Heippa kaikki ahdistuksen kourissa kiemurtelijat.
Täällä takana 2 vuotta verta, hikeä ja kyyneleitä. Siitä asti kun olen tiennyt että on olemassa sellainen asia kuin gradu, olen ollut satavarma että minä en sellaista taatusti pysty tekemään. Olen aina ollut mestari välttelemään asioita ja keräämään ahdistusta. Koko viime kesän tiesin, että syksyn aikana se on saatava valmiiksi ja ahdistus oli viedä järjen. Syksyllä löysin gradutakuun ja siitä se vähitellen lähti. Suurin asia oli omien kielteisten tunteiden ymmärtäminen ja purkaminen auki, mikä onnistui gradutakuun harjoitusten ja sosiaalisen tuen avulla. Tajusin, että jos en osaa tehdä hyvää gradua, voin tehdä huonon. Otimme kaverin kanssa tavaksi pitää viikoittaisen gradupalaverin mistä oli valtava apu! Ahdistus ei päässyt valtaviin mittoihin, koska joka viikko oli kerrottava jollekin toiselle, mikä oli ongelmana. Usein jo pelkkä ongelman konkreettinen muotoileminen selvitti asiaa, ja lisäksi mietimme yhdessä ratkaisuja. Pikkuhiljaa sivuja alkoi kertyä.
Valmis gradu lähti tarkastukseen maanantaina, enkä voi uskoa vieläkään että minä todellakin tein sen!
Toivotan voimia ja uskoa kaikille, kyllä sen gradun valmiiksi saaminen on ihan mahdollista. Olkaa lempeitä itsellenne, ainakin omalla kohdalla syyllistäminen vain pahensi asiaa.
Kiitos kommentista, Marika! Todella lämpimät onnittelut sinulle! Tarinasi tuo varmasti rohkaisua kaikille. Olet tehnyt hienon työn! 🙂
Aivan mahtavaa Marika! Onnea hirveesti! Sun kirjoituksesi toi hymyn kasvoilleni ja kliseisesti sanottuna toivoa tähän omaan tilanteeseeni. Jee!
Moi,
Viime kevään ja syksyn painiskelin G:n kanssa ja pari viikkoa sitten laitoin nivaskan ensimmäiseen tarkistukseen. Loppujen lopuksi siitä tuli sellainen, josta voin olla ylpeä. Tosin proffa sitä ei ole vielä selannut lävitse, joten en ole saanut kommentteja. Mutta tärkein tavoitteeni on nyt saavutettu eli työ on palautettu. Arvosanalla ei minulle ole väliä.
15 kk – 5 kk (jotka olin töissä) = 10 kk siihen meni 🙂
Tosin ihmismieli on sellainen, että kun pääsee yhdestä stressistä niin toinen pukkaa perään eli työnhaku. Kauhistuksella olen hakenut kaupan ja liiketoiminnan alan hommia ja ne ovat hukassa??? Haetaan superihmisiä +3 vuoden työkokemuksella. Sellaiset kasvupaikat, jossa voi kehittyä ja oppia ovat todella harvassa. Viikon olen hakenut töitä, yksi työhaastattelu takana (meni harjoitteluna) ja ressiä pukkaa.
-Elämä on epävarmuuden kestämistä-
Moi Bond! Todella paljon onnea! Kuulostaa tosi hyvältä! Ja vaikka prosessi oli välillä hankala, nyt varmasti jo hymyilyttää!
Työnhausta lyhyesti: Älä mieti noita vaatimuksia. Asennoidu niin, että työnhakukin on taito, jossa voi kehittyä. CV:tä ja hakemusta kannattaa luettaa jollain muulla (esim. yliopistojen rekrytointipalveluissa on usein tällaisia palveluita) ja hioa paremmaksi. Samoin työhaastetteluissa voi kehittyä. Siinä sulle seuraava projekti!
Kirjoitin tänne palstalle joskus vuosi sitten. Sain gradun valmiiksi viime marraskuussa vuoden kirjoittamisen jälkeen 🙂 Gradun kirjoittamisen aikana huomasin, että oikeastaan pidän tutkimisesta ja asetin tavoitteekseni, että saisin gradusta sen verran hyvän arvosanan, että jatko-opinnot olisivat mahdollinen vaihtoehto valmistumisen jälkeen. Sain arvosanaksi eximian, joka oli parempi suoritus kuin olin uskaltanut toivoa. Tuntuu kivalta, kun muutkin kuin tarkastajat ovat lukeneet graduni ja kehuneet sitä.
Jatko-opinnot houkuttavat edelleen kovasti, mutta en ole vielä tarkemmin suunnitellut asiaa. Toisaalta on mukavaa, että on viimein saanut jonkun tutkinnon valmiiksi. Ehkä tästä valmistumisesta pitää vielä nauttia kunnolla ennen kuin olen valmis taas opiskelemaan 🙂
Löysin sivuston vasta nyt ja innostuin heti tomaateista. Olen tehdyt graduani reilu vuoden… Oma ongelmani gradussani tällä hetkellä on laadullisen aineiston analyysi. Mitä tehdä, kun jokaista lausetta voisi analysoida puhki ja jokainen lausahdus tuntuu ikään kuin tärkeältä? Lisäksi laadullisen aineiston tekstin määrä tuntuu uuvuttavalta, vaikka aihe sinänsä on mielenkiintoinen. Tykkäsin siis lukea graduni aineiston läpi mutta en enää analysoida sitä… =) Ja puhumattakaan siitä tulkinnasta…
Cherbourg: Onnea valmiista gradusta ja hienosta arvosanasta! Jatko-opiskelujen aloittaminen on aika iso valinta, eikä se jatko-opiskelu aina helppoa ole. Toiseaalta se voi olla toisille juuri oikea vaihtoehto ja hyvin tyydyttävä sellainen. Olen kirjoittanut teemasta täällä. Lue, jos uskallat. Ja tosiaan: ilmoitse nyt siitä yhdestä tutkinnosta! 🙂
Niina: Kiitos kommentista! Aineiston analyysi on varmasti vaihe, jossa tomaateista on hyötyä. Tulepa vaikka keskustelualueelle jakaamaan tuntemuksiasti. Uskoisin, että monet kamppailevat aika samanlaisten kysymysten kanssa kuitenkin.
Kolmen kuukauden täyspäiväisen uurastuksen jälkeen gradu alkaa pikkuhiljaa olemaan kasassa. Viime aikoina on tullut tehtyä jopa 13h kirjotushommia päivässä, mutta yllättäen ei mitenkään hampaat irvessä. Työn äärestä ei ole oikein malttanut irtautua, kun on päässyt flow’hun. Ei tämä silti mikään mielekäs projekti ole ollut, tuskin tulee ikävä. Vielä kun saisi johdannon ja johtopäätökset viilattua ja tiivistelmän väännettyä, huisia! Juuri kirjoitin viimeisen lauseen ”asiaa” 🙂
Pelottaa vaan työn palauttaminen, meillä kun ei ole mahdollisuutta jättää työtä esitarkastukseen! Kansiin vaan ja sormet ristiin. Suoraan sanoen tuntuu kamalalta. Oma aihe on uusi, joten ajankohtaisuudestaan huolimatta kukaan ei ole sitä vielä juurikaan tutkinut. Gradu pohjautuu hyvin pitkälti omaan ajatteluuni, enkä oikein luota omiin kykyihini. Mitä jos työssä onkin joku paha, arvosanaan vaikuttava virhe, joka olisi helppo korjata? Tässä vaiheessa muutkin kauhuskenaariot vyöryvät tietysti mieleen. Enhän ole aikaisemmin gradua kirjoittanut, joten en oikein tiedä mitä siltä edes vaaditaan. No, tämähän on vain opinnäyte, eikä mikään vuoden tiedeteko. Kunhan läpi menee ja paperit tulee kouraan kesäkuussa, kaikki on hyvin.
Hei Tuulia! Tuo epävarmuus oman tuotoksen järjellisyydestä taitaa olla myös aika yleinen gradun ja miksei myös väitöskirjankin kirjoittajille. On tietysti vähän tylsää, ettei teillä ole mahdollisuutta esitarkastukseen, mutta minkäs teet. Olet varmasti tehnyt parhaasi. Tuskin sua jälkikäteen harmittaa, että gradusi palautit!
Reilu vuosi sitten kirjoittelin tänne täynnä ahdistusta gradusta…se ei edennyt mihinkään ja töiden ja muiden opintojen ohella en olisi millään jaksanut painia gradun kanssa…se tuntui oikeastikin aivan ylitsepääsemättömän vaikealta tehtävältä! Kauhea työmäärä siinä oli ja kauan siinä kesti, mutta nyt…sain gradustani E:n! 😀 en olisi millään uskonut, että voin saada eximian, olisin ollut ikionnellinen jo magnastakin. Mutta näin vain kävi 🙂 ja iso kiitos Kimmon Gradutakuu-kirjalle, jonka avulla pääsin monen kuukauden epämääräisen pähkäilyn ja ahdistuksen jälkeen oikeasti työn touhuun! Nyt valmis työ komeilee kirjahyllyssä 🙂 tsemppiä siis kaikille: kyllä se (oikeasti!) siitä lähtee etenemään, kun vain istuu alas ja rupeaa kirjoittamaan.
Raportoinpa minäkin, kun on tullut tähän ketjuun graduahdistusta purettua, että työ on vihdoin valmis ja maisterinpaperit takataskussa. Gradunteko oli kyllä aika raskas projekti, en oikein missään vaiheessa päässyt sellaiseen innostuneeseen ja tuotteliaaseen mielentilaan. Graduprosessini oli sellainen tasaisen harmaa, ei nyt vastenmielinen mutta kuitenkin aika puuduttava rupeama. Perfektionistinen minäni ei yhtään auttanut asiaa, mutta valmistuihan se työ väistämättä joskus kun tarpeeksi kauan puursi ja hioi.
Onnea kaikille gradunsa loppuunsaattaneille ja menestystä sitä tekeville!
myyris: Tosi paljon onnea! Aikamoista tunteiden vuoristorataa on tainnut olla gradun tekeminen sinullekin. No, sitä voi sitten myöhemmin muistella. 🙂 Mukava kuulla myös, että kirjasta oli hyötyä! Tsemppiä jatkoon!
M.K.: Hienoa kuulla, että sinunkin gradusi valmistui! Onnittelut! Niin, ei sitä flow-kokemusta siihen graduntekoon välttämättä synny, mutta turha sitä on murehtia. Gradu on yksi elämänvaihe, josta voi sitten siirtyä eteenpäin. Hyvää jatkoa sinullekin!
Ihana palsta, mukava kun löysin tänne. Kuulostaa Niiiiin tutulta nuo välttely- yms- keinot :D. Itselläni gradu on sujunut ihan ok, mitä nyt tuntuu kokoajan laiskalta ja syylliseltä mut se ei ehkä oo semmonen juttu minkä vois tehdä ns.”tehokkaasti” tai ainakaan sillä tehokkuustyylillä mihin on tottunut/ajatellut. Se on erilaista. Graduni on siinä vaiheessa, että saan aineistot kohta käsiini.
Mulle on ollut älyttömän hyvä neuvo graduohjaajalta, että Kirjoita. Aivan sama mitä kirjoitat kunhan kirjoitat. Mulla tämä toimii, tekstiä on tullut kasaan ja on kuulema parempi että sitä on kun sitä ei ole. Sitä kautta on oppinut tosi paljon , että mikä se ydinteema olikaan omassa gradussa kun myöhemmin tarkastelee kaikkia tekstinpätkiä ja koettaa saada johdonmukaista tekstiä aikaseksi =)
Kirjoittakaa vaikka pikkulapulle asioita! Ja tavoitteeksi kannattaa laittaa pieniä askelia, jos tulee sivu päivässä niin kyllä se gradu joskus valmistuu.
Hyvä me!!
Tervetuloa mukaan, Helena!
Minäkin yleensä kehotan aloittamaan kirjoittamisen mahdollisimman aikaisin. Huonoa tekstiä voi aina muokata, ja usein vasta kirjoittaminen saa tajuamaan, mitä pitää tehdä tai miten pitäisi ajatella.
Toki ihmiset ovat tässäkin erilaisia, eikä sama työskentelytapa välttämättä ihan kaikille sovi. Mut noin niin kuin yleisenä ohjeena minä komppaan ehdottomasti ohjaajaasi! 🙂
Miltäkö nyt tuntuu?
Ihan hirveältä. Gradu pitäisi palauttaa tiistaina, ja tämä on nyt toiseksi viimeinen päivä, kun enää teen sille mitään (sunnuntain pidän lepopäivänä, muuten en kestä). Gradu on kyllä hyvin kasassa ja teen enää viimeisiä muokkauksia, mutta kun tuntuu että kaikki tökkii: pelkään epäonnistuvani kielenhuollossa, tiivistelmän viimeistelyssä, otsikoiden asettelussa, kaikessa. Pelkään, että yliopistolla tulostimet eivät toimi ja asetteluni menevät vinksin vonksin. Toisaalta turhauttaa kuluttaa vappu tähän projektiin, mutta toisaalta en haluaisi palauttaa työtäni, koska haluaisin saada siitä silti hieman paremman… jotta vain saisin haluamani arvosanan.
Viimeisen kuukauden olen ollut töissä kokopäiväisesti ja iltaisin yrittänyt viimeistellä graduani. Jos olisin tiennyt sen olevan näin raskasta, olisin kyllä harkinnut hetken kauemmin töiden ja gradun lopettamisen yhdistämistä.
Todellakin, minä lopetan tämän gradun. 🙂
-Niin, ja lipsahti itselleni nimimerkki, jota joku toinen oli jo tässä ketjussa käyttänyt. Olen siis ihan uusi tuuli täällä. 🙂
Tsemppiä loppurutistukseen, Tuulia! Luulen, että yliopistojen käytävillä kulkee moni muukin ahdistunut graduaan loppuun ruttaava. Kyllä se helpotus sitten tulee!
Hei!
Minulla on graduni kanssa ongelma, nimittäin ohjausongelma. Tai oikeammin sen puute. Tuolla graduhautomoita ja vastaavia etsiessäni törmäsin tälle sivustolle ja ajattelin nyt vähän vuodattaa, kun se on kerran aivan luvallistakin… Olen osallistunut graduseminaariin jo 2 vuotta sitten, mutta varsinaisen gradunteon aloitin tuossa loppuvuodesta. Ja älkää kysykö miten se on mahdollista, mutta näin se vain on 🙂 Nyt olen kerännyt aineiston, litteroinut, valinnut taustateoriat, vähän kirjoitellut ja tehnyt jopa alustavaa analyysiäkin. Tilanne on nyt kuitenkin se, että työni ohjaajalta olen saanut kommentteja tekstistäni viimeksi semmassa, jossa esitin alustavan tutkimussuunnitelman – ja joka tietty on aivan eri kuin tämä lopullinen työ. Lähetin hänelle esimerkiksi litteroidun aineistonäytteen sekä haastattelurungon – ei kommentteja. Nyt minulla oli hänen kanssaan tapaaminen, johon laitoin ennakolta n. 10 s. alustavaa analyysiä – joo ei ole ehtinyt lukea. Lopulta porisimme noin tunnin työni sisällysluettelosta… Ja eipä siinä mitään, mutta varsinaisesta sisällöstä, tutkimuskyssäreistä, aineistosta, näiden suhteesta ym. en ole saanut mitään palautetta. Ja seuraavaksi ohjaajani toivoi ”luettavakseen” loppullisen kässärin! Onko muilla vastaavia kokemuksia ohjauksen puutteesta? Ja mitä minä voin tässä tilanteessa tehdä?
hei!
Mulla on sama ongelma. Olen jo istunut kaikki seminaarit. -silloin kun en saanut aikaiseksi muutakaan. Nyt en enää edes asu samassa kaupungissa kuin yliopisto, ja matkaa on ”vaivaiset” 700km. Opettaja on lukenut vain yhden luvun multa, ja sekin päätyi muutosten alle vahvasti, eli sitä samaa lukua ei tule olemaan olemassa sellaisenaan.
Seuraavaksi mulla on lupa lähettää hänelle yksi valmis luku, ja sitten koko nivaska viimeiseen tarkastukseen, jonka jälkeen hän ehdottaa mulle viimeiset korjaukset, joita hän ei tarkista, ja gradu menee painoon. Jipii…
Hän sanoo että aikansa on rajallista, ja ilmeisesti olen käyttänyt jo hänen aikansa minun graduuni aikaisemmassa vaiheessa. Näin meillä..
Yritän saada kommentteja sitten ystäviltäni jos joku jaksais niistä lukea tuon pläjäyksen. Voi olla että joudun viimeisenä toimenpiteenä maksaa heille, tai ainakin yhdelle ystävälleni siitä että hän jaksaisi muutaman tunnin mua tosissaan jeesata.
hei
Olen uusi tällä palstalla. Vinkin antoi opintopsykologini. Monet tuntemukset ja ajatukset muiden kommenteista ovat kovin tuttuja. Aloitin yliopistomaailman 2007. Kovalla vauhdilla sain kurssit suoritettua ja sitten tuli täydellinen stoppi. Viime vuoden kävin seminaareissa ja sain niukin naukin pysyttyä aikataulussa. Olen ollut välillä pätkätyössä ja välillä sairaslomalla. Masennuin ja sairastelin monesta syystä ja kun gradu alkoi tökkiin, masennus siihen syveni. Lopulta G oksetti. Nyt ollut puolisen vuotta avaamatta.Olen kuitenkin nyt jaksanut tehdä kaikkea muuta ja masennus lieventynyt. Suunnittelin,että kun jään pois työstä vuoden vaihteen jälkeen, teen gradua mutta ei kun ei. G on kuin kivi kengässä-ei lähde ennen kuin valmis. Talvi oli raskas-kun menin illalla nukkuun, heräsin yöllä ja nousin aamulla aina ekana oli G. Jossain vaiheessa luin Hakalan kirjan ja sain hetkeksi vauhtia. Tein itselleni ecxel kaavion, johon arvioin tehdyn määrän prosentteina. Noin puolet on valmista. Aikaavievimmät osat eli osa teoriasta, haastattelut ja litterointi on tehty. Puuttuisi enää analysoinnit ja osa teoriaa yhteensä n.30 s on kirjoitettu ja samanverran puuttuu. Yritän saada tehtyä, arvosanatavoite olisi B. Olen nyt jokusen päivän tässä kerännyt voimia mutta vielä tänään on huomenna. (Eilen suunnittelin jo tomaattitekniikkaa.)Minua ei edes motivoi tieto hyvästä työstä ja superpalkasta. Olen ollut aina sinnikäs ja vienyt asiat loppuun. Mutta nyt mietin, onko vaivan arvoista, meneekö opinnot hukkaan jne… KTM tutkinto on kuitenkin ollut yksi haaveistani, jota lähdin toteuttamaan yli 40v. Amk tutkinnon suoritin työn ohessa ja opinnäytetyöni kirjoitin 3 viikossa. Osaan kirjoittaa ja G:n sisällysluettelot ym. on selkeitä ym. Kyse on vain kirjoitustyön alkamisesta ja loppuunsaattamisesta. Olisipa joku vieressä ja sanoisi, että nyt aletaan. Jos joku on kokenut masennuksen ja saanut G valmiiksi niin mielelläni kuulisin keinoista miten päässyt alkuun.
Hei Manta!
Kommentoin äskeiseen, ja kommentoin tähänkin.
Mulla on kokemusta masennuksesta ja gradusta. Viimesyksynä aloitin virallisesti gradunteon. Eli mulla ei puuttunut mitään muita opintoja, olin päivät kotona. Töissä kävin ehkä muutamana päivänä kuukaudessa (keikkatyö). En saanut silti tehtyä MITÄÄN muuta kuin haastattelut ja litteroinnit. Mielestäni aika säälittävä tulos 4 kuukaudelle.
Tammikuussa ryhdistäydyin, menin erämökille viikoksi ja siellä, kun oli pakko, sain vähän tuulta purjeisini. Hitaasti se sitten eteni pari kuukautta,vaikka olikin vaikeaa, mutta lopulta jopa vähän innostua.
Maaliskuussa lähdin 2,5viikoksi ulkomaille. -Totaalinen virhe. Menetin otteen aivan täysin. Nyt on toukokuun alku ja graduun en ole koskenutkaan yli puolteentoista kuukauteen. Tällaisena aikana jolloin gradua olisi nimenomaan pitänyt tehdä. Nyt en valmistu tänä keväänä.
Muutamana päivänä olen raahautunut kirjastoon viimeviikolla, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi koska ajatukset harhailevat kuin linnanmäen vuoristojuna. Eilen, 3tunnin istumisen jälkeen mua alko jopa itkettää, että ei voi olla totta, olenko tosiaan näin kyvytön? Karkkia ja kahvia kuluu ja niskat jumiutuu. Kun näen kavereitani kaadan vaan niiden niskaan pahaa oloani gradusta. Välillä tuntuu että olen jo ihan ihmisraunio! Ja minun kun piti olla rento ihminen, en todellakaan ole mikään perfektionisti.
Kerroin tilanteestani psykologille, eli keskittymisongelmista, stressistä, itsesyytöksistä, saamattomuudesta, levottomuudesta…hän suositteli mulle masennuslääkkeitä. Olen niitä aiemmin vastustanut mutta nyt otan jo kaiken avun vastaan mitä saan, ja ”innolla” odotan että saan ne. On niin vaikea tehdä gradua kun elämä on muutenkin yhtä kysymysmerkkiä ja syyllisyyden tunteet velloo suurempina kuin tehokkuus, joka on hyvin kaukana..
Olen kokenut elämässä kurjempiakin aikoja kuin tämä graduntekovuosi, mutta omalla tavallaan tämä on ollut ihan järkyttävän stressaava. Musta on tuntunut etten saisi tehdä mitään muuta kuin gradua. En nähdä kavereita, en soittaa kitaraa, en lukea edes lehtiä hädintuskin. Usein mietin että tämänkin vuoden olisin mielummin ollut vaikka töissä, ihan sama missä töissä. Mutta gradunteko syrjäyttää mut kohta koko yhteiskunnasta kun en kuulu mihinkään paikkaan jossa käydä päivittäin.(en asu yliopistokaupungissani enää).
Nyt kaverini valmistuvat ja minä en. Haaveilin koko vuoden keväällä pidettävistä juhlista. No, eihän se elämä tähän lopu. Ehkä lääkkeet tuo mulle keskittymiskykyä. siinäpä menee sitten ensikesä. Mutta hyvin pitkä ja raskas tie tämä on ollut kaltaiselleni herkälle taiteilijapersoonalle. Tämä on ihan varmasti ainut tieteellinen tutkimus mitä ikinä tulen tekemän.
Mulla myös.Joskus haaveilin tohtorin hatusta mutta tieteellisen tekstin suoltaminen ei ole mun juttu. Olen käytännön ihminen, sosiaalinen ja tekevä ja kaikki pitäisi tapahtua nopeasti. Munkin kaverit on lähes kaikki valmiita. Häpeä on suuri. Anoin jatkoaikaa, koska 4 vuotta maksimi opiskeluaika ja se täyttyy syksyllä. Alkuperäisesti piti valmistua 12/2010. Eli valmistunen 12/2011 tai sen jälkeen. En ole halunnut itse syödä masennuslääkkeitä mutta tiedän että jotkut ovat saaneet avun. Olin kokopvtöissä viime vuonna 9kk. sitä ennen myös keikkatyössä 2-3/pv viikko ja nyt en lainkaan. 2 kuukauteen-silti en ole gradua tehnyt. Olisi pitänyt vain runtata eikä pitää taukoja mutta kun ei jaksanut. Aiemmin tahdonvoima riitti mutta masennuksen tultua se ei auta. Olen käynyt depressiokoulussa ja psykologin juttusilla, jotta en kuormittaisi liikaa ystäviä G-marinalla. Kaikkea muuta jaksan tällä hetkellä. Masennuksen ollessa syvintä, en jaksanut edes sängystä nousta ellei ihan pakko. Työni hoisin silti hyvin. Kotio tullessa makasin ja surin kyvyttömyyttäni ym. sun tunteita.Päivät meni maatessa, yöt nukkuessa (tosin heräsin välillä)jos vain oli jotenkin mahdollista. Uskon kuiteskin että saan G teosta kiinni lähiaikoina, koska olen alkanut voimaan paremmin. Itselle ei osaa olla niin armollinen kuin muille. Ja miten helppo verrata muihin! Onko sinulla mahku saada ohjausta vielä?
Hei Anniina!
Kiva huomata, että ei ole näiden ongelmien kanssa yksin… Ymmärrän kyllä proffien kiireet, mutta minusta on silti aika kummallista, että työtä ei lueta eikä ongelmakohdissa saa mitään apuja. Ja sikälikin, kun samaisesta semmasta, johon osallistuin ei seminaarin aikana valmistunut yksikään gradu. Ja miten paljon tästä laadukkaasta graduohjaamisesta puhutaankaan julkisesti!
Koitin etsiä netistä jotain ”maisterihautomoita” tms., mistä voisi pyytää apuja, mutta tällä hetkellä ei vissin sellaista ollut meneillään missään. Ihan vinkiksi,että muistaakseni Kuopion yliopistolla alkaa ensi syksyksi sellainen ryhmä, johon voi osallistua kuka vaan ja myös netin välityksellä. Se maksoi jonkin verran, sillä oli avoimen kautta järjestetty, mutta ei kuitenkaan ihan hirveitä. Osallistuisin siihen itse vaikka heti, mutta minäpä aion palauttaa graduni jo syksyllä – tuli kommentteja eli ei 🙂 Mullakin kaveri lupasi uhrautua kommentoimaan tekelettäni, taidan tarjota illan siitä hyvästä… Ja tsemppiä jaksamiseen! Minusta paras lääke siihen ahdistukseen ja väsymiseen, josta tuossa toisessa viestissä puhelit on ollut liikunta. Ja siitä itsensä syyttelystä vielä – noissa etusivun linkeissä oli aiheesta aika hyvä kirjotus, josta ainakin itse tunnistin itseni ja ehkä jopa jotain opinkin…
Moi Marika, Anniina ja Manta! Paljon kiitoksia aktiivisesta kommentoinnista! Asioiden jakaminen on yksi asia, joka auttaa. Sivuston ylläpitäjänä olen aina hanakasti vastailemassa kommentteihin, vaikka oikeasti minusta tuntuu, että vertaisten kommentit ovat lopulta arvokkaampia.
Tässä vielä muutamia omia ajatuksiani, jotka tietysti ovat myös subjektiivisia ja ehdotusluonteisia:
Ohjauksesta ja sen puutteesta: Ohjauksen puutteesta kärsivät valitettavan monet graduntekijät. Ette siis todellakaan ole tilanteessa yksin. Olin tänä keväänä mukana pitämässä kirjoittamisen kurssia graduntekijöille. Hyvin monella kurssin opiskelijalla oli vaikeuksia ohjauksen saatavuuden kanssa.
Itse asiassa kurssilla oli yksi opiskelija, joka oli aika samankaltaisessa tilanteessa kuin Marika: tehnyt gradua pari vuotta yksin, eikä ohjaaja ollut enää edes yliopistolla. Nyt gradu on valmis. Hän sai siihen kommentteja toiselta opiskelijalta ja hankki lopulta itselleen toisen ohjaajan. Se on siis mahdollista!
Mulle tulee tässä yhteydessä aina mieleen sanonta, johon olen aiemminkin viitannut ja jota en edes muista sanatarkasti: Älä yritä ostaa maitoa rautakaupasta. Sitä ei nimittäin ole siellä myynnissä.
Jos ohjaajasi ei anna riittävästi ohjausta ja koet sitä tarvitsevasi, hae sitä muualta. Jos et itse keksi, kuka voisi sinua auttaa, mene vaikka opintopsykologin tai laitoksenne opintoneuvonnasta vastaavan henkilön puheille ja yrittäkää yhdessä keksiä, kuka voisi antaa edes hieman ohjausta. Toinen vaihtoehto on runtata gradu kasaan ilman ohjausta ja olla välittämättä laadusta tai arvosanasta. Se tietysti vaatii omanlaistaan luonteenlujuutta.
Masennuksesta: Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kliinisestä masennuksesta, joten en uskalla siitä ihan hirveästi lähteä sanomaan. Itsesyytöksistä, tehottomuudesta ja vastaavista tiedän kyllä aika paljon…
Olen kyllä joskus kuullut opintopsykologien puhuvan siitä, että vaikka masennus taatusti vaikeuttaa opintoja, toisinaan asetelma on myös toisin päin: kun saa viivästyneitä opintoja eteenpäin, masennus alkaa helpottaa.
Pahaan masennukseen pitää tietysti hakea apua, mutta yhtä lailla kannattaa miettiä, voisiko joillain pienillä jutuilla saada gradua päivittäin eteenpäin. Jos se gradu on iso tekijä siinä ahdistuksessa, voiko se ahdistus helpottaa muuten kuin gradua tekemällä?
En mä sano, että se on helppoa, mutta olisiko mahdollista unohtaa se, mitä ennen olisi pitänyt tehdä muttei tehnyt, ja se, milloin ehdottomasti pitäisi valmistua, ja tehdä vain tomaatti kerrallaan?
Anniina kirjoitti tuolla näin: ”Musta on tuntunut etten saisi tehdä mitään muuta kuin gradua. En nähdä kavereita, en soittaa kitaraa, en lukea edes lehtiä hädintuskin.” Ja toisaalla: ”Nyt on toukokuun alku ja graduun en ole koskenutkaan yli puolteentoista kuukauteen.” Eikö tässä ole nyt ihan tolkuton ristiriita?
Mä symppaan sinua tosi paljon Anniina, koska olen kohdannut paljon samanlaisessa tilanteessa olevia ja itsekin kärsinyt tehottomista kausista. Siksi kysyn: Mitä luulet, olisiko aamulla mahdollista tehdä vaikka kaksi tomaatillista gradua ja sen jälkeen soittaa kitaraa, nähdä kavereita ja syödä tolkuttomasti suklaata tyytyväisenä siihen, että teki myös sitä gradua ihan riittävästi? Kello 12:n jälkeen ET SIIS SAA TEHDÄ GRADUA! Silloin pitää tehdä niitä kivoja juttuja! Mitäs sanot?
Marika tuossa sanoikin, että liikunta on tehokas apu masennukseen. Tämä on kai ihan luotettavasti todistettu. Mutta eihän masentunut halua liikkua. Avainkysymykseksi muodostuu siis, millä pienellä jutulla saisi itsensä liikkeelle, oli kyse gradusta tai liikkumisesta.
Kimmo, oot siinä ihan oikeassa että ristiriitaistahan tämä mun touhu on, todellakin. Itsekin aloin ajatella tänä aamuna, että kun koko vuoden olen ajatellut että ”nyt teen ihan hulluna gradua”, tulos on ollut todella heikko. Aloin ajatella, että ehkä voisin ottaakin uuden asenteen, että nyt teen ”vähäsen gradua”. Silloin voisin silti saada enemmän aikaiseksi, kun tekis tosiaan joka päivä jotakin pientä.
Ja sen on niin totta, että graduahdistus ei lähde millään muulla kuin gradua tekemällä.Siihen ei auta sen välttely. Mitä kauemmin siitä on erossa, sitä suurempi mörkö siitä tulee. Mutta jos sen kanssa on tekemisissä päivittäin, siihen tottuu, ehkä jopa ystävystyisi sen kanssa. Kaikki tuntematonhan pelottaa kai.
Katsotaan miten sujuu, lupaan takuulla kirjoittaa tänne kun gradu on valmis. Nyt on kasassa 70sivua jäsentymätöntä tekstiä.
Heip taas!
Kiitos Kimmo kommenteista! Anniinalle ja Mantalle piti vielä sanomani, että tuntui kyllä niin tutulta, kun luin noita teidän kirjotuksia työn ja opintojen yhdistelemisestä. Siksi kirjotan tässä perjantain ratoksi lisää vuodatusta, koittakaa kestää 🙂
Työn ja opintojen yhdistely on tosi väsyttävää ja sitä ei moni jaksa, joten olkaa armollisia itsellenne! Oon opiskellut nyt 8 vuotta (juu luitte oikein, heh heh) ja käynyt koko ajan samalla myös töissä. Viimeset kaks vuotta olin täyspäiväisesti työelämässä ja tein siinä samalla opintoja sen minkä jaksoin. Sitten jossain vaiheessa alkoi tuntua, että en jaksa tehdä enää mitään kunnolla. Vapaa-ajan vain nukuin ja stressasin tekemättömiä töitä. Kuulostaako tutulta? Tajusin, että jonkin on muututtava ennen kuin oikeasti saan burnoutin tai sairastun masennukseen. Niinpä mietin, että mitä minä ihan oikeasti haluan tehdä. Ei ollut epäilystäkään siitä, että halusin saattaa tutkintoni loppuun. Ja niinpä minä päädyin sanomaan itseni irti vakituisesta ja ihan hyväpalkkaisesta työpaikastani 🙂 Se oli tosi helpottavaa! Minulla oli sen verran säästöjä ja hyvä kumppani, joka maksoi vuokran, että sain rauhoitettua muutaman kuukauden pelkkään opiskeluun.
Sen verran väsynyt minäkin olin, että eka kuukauden käytin nukkumiseen ja koiran ulkoiluttamiseen. Päätin, että nyt nautin vaan siitä, että saan lähteä lenkille just sillon ku siltä tuntu. Mulle liikunta on aina ollut jonkinlainen henkireikä, vaikka en mikään himourheilija olekaan. Siksi viittasin siihen tuossa aiemmin ja se toimi ainakin omalla kohdalla. Ja on totta, kuten Kimmo tossa sanoi, että ei masentunut halua liikkua. Mutta ehkä kannattaa koittaa jonkinlaista irtiottoa siitä oravanpyörästä, jonka on itse itselleen rakentanut?
Mulla kävi sitten niin, että kun olin pari kuukautta rauhoittunut, aloin vähitellen tehdä myös opintoja ja keväällä huomasin, että olin 3 kuukaudessa tehnyt reilut 60 oparia 🙂 Oli aika kiva tunne.
Myös mulla on kamut valmistuneet ja poden ajoittain häpeän tunnetta ”saamattomuudestani”. Mutta hei haloo: ei kukaan jaksa loputtomiin käydä töissä ja murehtia samalla opintoja! Itse mietin esim sitä, että normi työssäkäyvillä on illat vapaana, lomat yms. jollon ne rentoutuu ja vaan on – mulla meni vuosia niin että vapaa-ajan ja lomat tein opintoja tai ainakin murehdin niitä, joten käytännössä en esim. lomaillut lainkaan. Onko siis ihme, että ihminen väsyy? Jotkut onnelliset on siinä asemassa, että voivat keskittyä vaan opintoihinsa ja kyllähän sillon valmistuu nopeammin. Mitä tässä nyt koitan sanoa on, että ei elämä mene aina kun jossai oppikirjoissa tai opinto-oppaissa. Antakaa nyt itsellenne poitsit siitä, että ootte saaneet työkokemusta ja myöskin elämänkokemusta! Myös ne voi olla valtti esim työelämässä.
Nykyisin minä koitan ajatella vaan, että tämä on mun elämä ja on ihan yks lysti miten muut omansa elävät tai mahollisesti minusta ajattelevat! Ihan joka päivä se ei onnistu, mutta aika usein jo. Irtiottoni jälkeen palasin osa-aikasesti ihan perusduuniin, että saan itteni elätettyä ja nyt teen tätä gradua ihan omaan tahtiin. Koska ohjausta ei meidän laitoksella heru, niin koitan nyt soveltaa täältä noita tomaatti-jekkuja ym. Ja minähän kyllä valmistun. Oho, tulipa pitkä vuodatus – tulis vaan gradutekstiäkin samaan malliin, niin ei ois mitään hätää 😀
Hyvää keskustelua teillä täällä. Halusin vain lisätä, et joskus jotain sellastakin voi olla pielessä, mitä ei ihan ekana tulisi ajatelleeksi. Mulla oli kans vuosia masentuneisuutta, itkuisuutta, itsesyytöksiä ja keskittymisongelmia. Gradunteosta ei tuntunut tulevan mitään ja olo vaan paheni sen takia. Tuttu suositteli magnesium-lisää (Diasporal, muut lisät ei oo auttanu; myös ruuilla voi yrittää: esim kaakaopitonen suklaa, mantelit), jota aloin ottaa joka päivä. Olin pian pirteempi ja mun stressinsieto parani. Pian sen jälkeen lopetin e-pillerit ja olo koheni entisestään. Aloin tunnistaa itteni taas vuosien jälkeen, eikä ollut enää sellasia päiviä, kun ei vaan jaksais nousta sängystä ja kaikki tuntu epätoivoselta. Elämä alkoi maistua taas pitkästä aikaa ja gradukin tuli tehtyä.
Eli aina ei vika oo välttämättä sielä pään sisällä, vaan kannattaa myös miettiä, onko elämäntavoissa jotain ratkasevaa. Opiskelijoille tutut jatkuva stressi, kiireinen elämä ja alkoholi esimerkiks kuluttaa magnesium-varoja. Samaten liikunta. Ei tästä ehkä kaikille oo apua ja ravintolisien käyttöä pitää tietty aina vähän harkita, mut mun elämä muuttui noiden kahden asian ansiosta.
Mirre! Olet oikeassa. Fyysinen hyvinvointi vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin ja oloon tosi paljon, ja taustalla voi olla myös asioita, jotka eivät heti tule mieleen. Hienoa, että olet löytänyt apua oloosi!
Jäin miettimään vielä kunnianhimoisten suunnitelmien ja todellisuuden ristiriitaa, josta moni graduntekijä kärsii ja joka on minulle itsellenikin aika iso ongelma.
Yksi suosikkikirjoitusoppaistani on Jerrold Mundisin aika vanha kirja nimeltään Break Writer’s Block Now! Siinä on kirjoittamisblokkiin erilaisia tekniikoita, jotka on luokiteltu pehmeisiin tekniikoihin, koviin tekniikoihin ja hardcore-tekniikoihin. Ne ovat sinänsä suurelta osin ihan peruskamaa, kuten tavoitteiden asettamista, kirjoitusaikataulun luomista ja sosiaalisen tuen hakemista.
Näiden lisäksi on vielä kaikkein kovin tekniikka, atomipommi, joka on tarkoitettu tosi pahoihin ongelmiin. Se on yllättävä: Mundis kehottaa ottamaan oman kirjoittamisaikataulunsa ja jakamaan kirjoittamiseen varatun ajan vähintään neljällä. Jos siis ajattelit kirjoittavasi kuusi tuntia päivässä, saat kirjoittaa korkeintaan 1,5 tuntia. Jos ajattelit kirjoittavasi tunnin, saat kirjoittaa korkeintaan 15 minuuttia.
Kun viikon ajan on noudattanut tätä uutta aikataulua, saa aikaa hieman nostaa, mutta vain hieman.
Tämä on meidän arkijärkemme vastainen strategia, mutta sen taustalla on syvä viisaus. Mundis on itse kirjoittanut suuren määrän kirjoja ja työskennellyt toimittajana, ja hän on kuulemma useaan otteeseen käyttänyt tätä tekniikkaa uransa aikana. Kokeilkaapa.
Kiitos Mirre vinkistä. Aloitin taannoin syömään Menolisticaa, koska progesteroni-arvot eivät olleet kohdallaan ja se aiheutti ärtyneisyyttä (toinen vaihtoehto olisi e-pillerit tms. synteettinen tuote). Selvästikin on tehonnut. Masentunut, ärtynyt keski-ikäinen nainen saattaa olla hankala tapaus! Karkinhimoon olen saanut apua kromista. Epa olisi ok masentuneelle mutta hinta tai allergiat voivat tulla esteeksi. Eli jos ei ravinnosta saa tarpeeksi niin kantsii ottaa purkista.Liikunta parantaa myös. Huomenna menen kirjastosta noutamaan Kimmon gradutakuu-kirjan. Ilmoittelen sitten viikonloppuun mennessä mitä sai aikaan. Kauniit kevätpäivät on parantanut oloani ja ahdistus helpottunut. Pari yötä olen nukkunut tosi hyvin.
Hei!
Olen niin x:nnen vuoden opiskelija, että ihan hävettää. Opiskelin ensin kaksi vuotta väärää pääainetta (ekan avoimessa, toisen vuoden kirjoilla yliopistossa), ennen kuin tajusin vaihtaa sen nykyiseen. Sitten opiskelin gradua vaille valmiiksi kaikenlaisista vaikeuksista huolimatta suht ok ajassa, eli olin 25-vuotiaana ekaa kertaa gradusemmassa. Siihen se sitten tyssähti. Vertasin itseäni kamalasti muihin seminaarilaisiin ja koko ajan oli semmoinen olo että en riitä, muut on niin hyviä enkä mä tajua tästä tieteen teosta yhtikäs mitään. Graduaiheen löytäminen oli työn ja tuskan takana ja lopulta valitsinkin aivan liian haastavan ja vaikeaselkoisen aiheen. Se ei varmaankaan ainakaan auttanut asian etenemisessä, kuten ei sekään, että kaikki ystäväni tuohon aikaan olivat sangen gradukielteisiä ja päätöstäni tehdä opinnot loppuun jopa päiviteltiin! Haaveilin samaan aikaan aivan toisen alan, nimittäin musiikin opinnoista ja niinhän siinä sitten kävi, että päädyin jättämään seminaarin kesken ja yrittämään musiikkialan opintoihin. No se on sitten oma tarinansa mitä sen jälkeen tapahtui, mutta eipä se tekemätön gradu vaan antanut mulle rauhaa. Nyt, 31-vuotiaana se on mulla vieläkin edessä, tekemättömänä. Aloitin graduohjauksessa pitkästä aikaa uudelleen tammikuussa 2012, vaihdoin aihetta kertaalleen vielä toukokuussa 2012, eli olen tehnyt (tai yrittänyt tehdä) graduani tällä aiheella nyt reilun vuoden. Mitä luulet Kimmo, vieläkö minun on mahdollista saada tämä murheenkryyni valmiiksi ja oikeasti siirtyä elämässä eteenpäin, saada töitä ja vihdoinkin aikuistua? Minusta itsestäni tuntuu nyt ensimmäistä kertaa todella siltä, että pystyn tähän. Vasta nyt, 31-vuotiaana, uskallan uskoa itseeni tässä asiassa! Tällä hetkellä tekstiä on kasassa 20 sivua. Minulla on aikaa periaatteessa lokakuuhun asti, sinne asti on rahoitus gradun kirjoittamiseen kokopäiväisesti, sen jälkeen olisi hankittava töitä toimeentuloa varten. Mielelläni siis kirjoittaisin viimeisen pisteen lokakuussa. Olen laskenut, että tämä on mahdollista, mikäli kirjoitan graduni loppuun 5 sivun viikkovauhtia. Onkohan sellainen oikeasti realistinen tavoite? Jos tosissaan päätän niin siis. Tottakai siinä on kovasti työtä mutta mietin vaan, että jos joku on jo onnistunut tuota vauhtia, niin se lisäisi vielä uskoa siihen että minäkin pystyn! Tiedän kyllä melko tarkkaan mitä mihinkin kappaleeseen tulee kirjoittaa ja mulla on kaikki aineisto ja lähdemateriaali nenäni edessä. Työtäni hidastaa kuitenkin melkoisesti se, että pääaineeni on saksan kieli ja minulla on ollut monen vuoden tauko sen käyttämisessä ennen graduni uudelleenlämmittämistä. Koko työ on siis kirjoitettava saksaksi. Luonteeltani olen tietysti perfektionisti. Nyt Kimmo kannustusta!
Hei Riikka! Kyllä moni muukin samankaltaisessa tilanteessa ollut on saanut gradunsa lopulta tehtyä. Ei se helppoa ole. Töitä pitää tehdä ja epävarmuutta sietää. Mutta jos asia vaivaa, eikö se ole vaivan arvoista.
Lainaa tuo Gradutakuu-kirjani vaikka kirjastosta ja tule myös keskustelualueelle jakamaan prosessiasi. Monet ovat samanlaisessa veneessä!
Hei! Sain näiltä sivuilta rohkaisua viime syksynä, siitä kiitos. Olin graduni kanssa ihan jumissa, itkeskelin tietokoneen edessä: ”tuleeko tästä yhtään mitään.” Aineisto tuntui hajanaiselta, eikä tutkimuskysymykseni ollut vielä tarkentunut. Kuitenkin arvio siitä, kuinka paljon voisin kirjoittaa viikossa ja milloin työ olisi sen mukaan valmis, auttoi eteenpäin. Lopulta kävikin niin, että 60 sivun sijaan gradusta kasvoi 83 sivuinen tekele! Ja ihan vaan sen takia, että löysin aineistostani ”kultajyvän”, joka innosti tutkimaan aihetta enemmän. Henkilökohtaisesti aiheen tutkiminen opetti paljon. Siihen en pystynyt, että olisin ”vain tehnyt” gradun kuin hutaisten. Itselleni kirjoittaminen on tärkeää ja halusin tehdä huolellista jälkeä. Sain luovutettua työn arvosteltavaksi viime viikolla tyytyväisin mielin. 🙂 Eli tiivistä kirjoittamista syyskuusta helmikuun puoleenväliin – DONE! Tsemppiä kaikille omaansa vääntäville. Kyllä se valmistuu pala palalta!
Hei!
Etsin tässä viimeisten päivien paniikissa kaikkea vertaistukea, mitä vaan saatavissa on. Tosi mielenkiintoisia lukea muiden taipaleesta. Olen tehnyt gradun siihen pisteeseen, että arvioin, että tekemätöntä työtä on vain noin 60 tuntia, mutta päiviä tehdä on tosiaan enää vain 8, joten tiukille menee. Varsinkin, kun tässä matkan varrella on huomannut, että lähes tulkoon mikään aikataulu ei pysy kasassa.
Olen saanut gradutakuu-sivustosta paljon apua puolentoista vuoden tuskaan ja itsepiiskaamisen hillintään. Ihmettelen syvästi, onko gradu todellakin paras tapa testata ihmisen osaamista ja mielenterveyden kestävyyttä. Olemme opiskelukavereiden kanssa tuumanneet, että tämä rypeminen, sosiaalisen elämän ja sitä kautta elämänilon menettäminen ei ole gradunteon väärti.
Olen lukenut, että ”muualla” gradut tehdään usein projektissa tai tekijällä on ainakin varaa valita, haluaako tehdä projektissa vai yksin gradua. Siinäkään tapauksessa, sitä tuskin tehdään ”ihan yksin” niin kuin Suomessa. En haluaisi syyttää yliopistoa gradun tuomasta pahasta olosta, mutta jos järjestään tasapainoisetkin ihmiset lopettavat gradu-urakan YTHS:n mielenterveyspotilaina, voiko tässä olla jotain mätää? Uskon, että gradunteko auttaa jatkossa perusteellisen selvityksen tekemiseen, mutta niin voisi auttaa jokin muu opiskelun muotokin.
Onko kellään muulla kevät 2016 se takaraja? Toivon todellakin, että gradunjätöstä tulee euforinen olo, kun on jaksanut pantaa pitkään kiristää 🙂
Leena; tuolla keskustelualueella on keväällä 2016 gradua pakertavien tuskaryhmä 🙂
Olisi varmaan pitänyt löytää tää sivusto jo vuosi sitten. Nyt on aika sama tilanne kuin Leenalla, mutta ilmassa samantyyppistä välttelyä kuin Anniinalla. Opiskelu on muuten sujunut, mutta mitä lähemmäs valmistumisvuosi on tullut, sitä enemmän tästä tosiaan on tullut mielenterveyden kestävyyden, eikä ammattitaidon testausta.
Olenkin miettinyt, että gradun rinnalle voisi kehittää vaihtoehtoisen lopputyön. Iso osa ihmisistähän ei mene yliopistoon akateemisen tutkimushimon innoittamina, vaan oman alansa opintojen perässä.
Hei vaan kaikille! Löysin tämän sivuston vasta tänään ja se innoitti minua nyt huhuilemaan vertaistuen perään. Aloitin gradusemmassa viime keväänä ja tavoitteenani oli saada gradu valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Semma jatkuu muutaman viikon päästä, enkä ole kevään jälkeen saanut juuri mitään aikaiseksi. Ahdistaa. Hävettää. Nolottaa. Graduahdistusta olenkin tainnut paikata kaikenlaisella muulla tekemisellä. Mitä luulette, voisiko gradun kuitenkin saada valmiiksi neljässä kuukaudessa? Eniten kaipaisin kyllä juuri sitä vertaistukea – minulla kun ei ole ollut ketään, kenen kanssa jutella gradusta tai sen tekemisestä seminaarin ulkopuolella.
Hmmm…Kuinka pitkään gradua voi vältellä? No aika monta vuotta, jos suorittaa siinä välissä yhden sivuaineen perusopinnot ja toisesta aine- ja syventävät. Miksi pitäisi? Koska kiinnosti ja haluan oikeasti töihin opiskelemalleni alalle. Nyt sitten väkerrän gradua vieraalla kielellä, mitä lähinnä pidetään hulluutena, mutta toisaalta on varsin palkitsevaa. Hidasta, mutta oppimisen tunne on aivan valtavan huumaava! Voiko ihminen olla opiskelukoukussa eikä sen takia koskaan valmistu?