Onko gradunohjaus terapiaa?

Helsingin Sanomat uutisoi syyskuussa, että joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista: Jatkuva ylirasitus piinaa korkeakoulu- opiskelijoita Peräti joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. He tuntevat olevansa jatkuvasti ylirasittuneita. Opiskelijat tuntevat, että opinnoista on vaikea saada otetta. Joka viidennen mielestä tulevaisuus on synkkä, ja mieli on onneton tai masentunut. Yliopisto-opiskelijoista noin 15 prosenttia on käyttänyt Ylioppilaiden […]

Mitä tehdä, kun gradu tökkii?

Graduahdistukseen ja graduntekijän blokkiin voi olla hyvin monenlaisia syitä. Syyn hahmottaminen voi tietysti helpottaa ratkaisun löytymistä. Usein graduahdistus on kuitenkin hyvin epämääräistä. Gradu ei etene, etkä ehkä edes halua ajatella koko asiaa. Koko projekti on epämääräinen möykky, joka painaa mieltä maahan. Vaikka graduahdistuksen ja blokin syitä voi olla monia, jonkinlaisia yleisiä ohjeita tähän tilanteeseen voi […]

Gradutakuu Kylteri-lehdessä

Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan ylioppilaslehti Kylterin numerossa 3/2009 esitellään Gradutakuu-kirjan keskeisiä ajatuksia. Tämän lisäksi lehdessä on kiinnostava artikkeli täydellisen gradun tekemisestä sekä myös täydellisen gradun metsästämisen varjopuolista. Lehden verkkoversio löytyy täältä. 100 pisteen maisterit -artikkeli löytyy pdf:n sivuilta 9–11 ja Gradutakuu-esittely puolestaan pdf:n sivulta 21.

Kyselytutkimukset helposti Kyselykoneella

Jos aikomuksenasi on toteuttaa gradusi tai lopputyösi kyselytutkimuksena, kannattaa harkita Kyselykoneen käyttöä. Kyselykoneen avulla voit toteuttaa kyselyt verkossa, mikä todennäköisesti madaltaa melkoisesti osallistujien kynnystä vastata. Palvelu on myös varsin edullinen: yhden kyselytutkimuksen toteuttaminen maksaa 10 euroa. Palveluun tutustuminen ja sen testaaminen on ilmaista. Kyselyn tuloksia voi seurata verkossa, ja lopulliset tulokset voi tuoda Excel-ohjelmaan. Minulla […]

Suomensuojelija sanoo: Luota omaan puheeseesi

Suomen kielen tutkija ja tietokirjailija Lari Kotilaisen uusi kirja Suomensuojelija: ohjekirja kielen pelastamiseen ilmestyy 12.10.2009. Kirjaa en ole vielä tietystikään lukenut, mutta ennakkotietojen mukaan kirja käsittelee ainakin kielen muuttumista, suomen kielen asemaa ja erilaisia kielenhuollon kysymyksiä. Larin juuri avattuun, samannimiseen blogiin sen sijaan tutustuin. Pidin erityisesti blogissa esitellyistä Suomensuojelijan ohjeista. Graduntekijän näkökulmasta mielestäni erityisen relevantteja […]

Yksinkertaista

Olen viime aikoina ollut innoissani Leo Babautan kirjoituksista. Suosittelenkin vilpittömästi hänen mnmlist.com– ja Zen Habits -blogejaan, Power of Less -kirjaansa sekä Zen to Done -e-kirjaansa. Leon sanoma on tehokas, koska se on hyvin yksinkertainen: Yksinkertaista! Yksinkertaista ajankäyttöä, yksinkertaista tavoitteiden asettelua, yksinkertaista työntekoa, yksinkertaista sähköpostin ja internetin käyttöä, yksinkertaista ruokavaliota, yksinkertaista liikuntaa, yksinkertaista sisustusta. Tämä neuvo […]

Kimmon haastattelu Palmenian blogissa

Palmenian kirjoittajakoulutuksen blogissa haastatellaan Palmeniassa kirjoittamisen opettajana toimivia henkilöitä. Haastateltavina ovat olleet muiden muassa kirjailija Ranya Paasonen ja verkkokirjoittamisen kouluttaja Harri Paasio. Molemmilla on oikein hyviä huomioita kirjoittamisesta ja sen opiskelusta. Tänään blogissa ilmestyi myös minun haastatteluni. Jos haluat lukea ajatuksiani kirjoittamisen opiskelusta ja opettamisesta sekä myös siitä, miksi emme joskus kirjoita, lue haastattelu täältä. […]