Rytmitä työskentelysi

Ihmisellä on päivän mittaan eräänlainen sisäinen rytmi. Ihmisen vireystila vaihtelee 90–120 minuutin sykleissä ylös ja alas. Voit havaita tämän vaikkapa luennoilla. Vaikka luennon aihe olisi todella kiinnostava, ennen pitkää keskittyminen menee mahdottomaksi. Osittain tämä vaihtelu liittyy verensokeriin, mutta muitakin syitä on. Ilmeisesti myös unen aikana unen syvyys vaihtelee samankaltaisissa sykleissä. Tavallaan kyse on siis ihmiselle […]

Haastattelu: Gradu verkkokeskusteluista

Gradutakuu-blogista voit jatkossa aina silloin tällöin lukea myös erilaisia haastatteluja. Ensimmäisenä haastateltavana on Aleksi Kuutio, jonka suomen kielen gradu valmistui keväällä 2009. Paljon kiitoksia Aleksille haastattelusta, ja valtavasti onnea valmistumisen johdosta! 1) Kerro hieman itsestäsi. Kuka olet ja mitä olet opiskellut? Aleksi Kuutio. Palikat kohdallaan jo syntymästä lähtien (tarjoan muuten olusen sille, joka keksii uudenlaisen […]

Työpäivien suunnittelu: Big Rock ja MIT

Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita gradun tai muunlaisen opinnäytteen kirjoittamisessa on koko projektin jakaminen pienemmiksi, viikon ja päivän kokoisiksi tehtäviksi ja toisaalta työviikkojen ja -päivien mielekäs suunnittelu. Olen esitellyt Gradutakuu-kirjassa erilaisia apuvälineitä työskentelyn suunnitteluun, esimerkiksi työpäivien jakamisen fokuspäiviin, puskuripäiviin ja vapaapäiviin. Toinen, mielestäni myös erittäin hyvä työskentelytapa on suunnitella etukäteen tuleva viikko ja työpäivä jossain määrin […]

Näin aloitat gradunteon

Aloittaminen on aina vaikeaa. Erityisesti se on sitä silloin, kun on aloittamassa jotain niinkin suurta ja vaikeaa kuin opinnäytettä. Tässä artikkelissa on joukko ohjeita, joiden avulla pääset mukavasti alkuun. Kokeile, mikä niistä auttaisi sinua, tai käytä kaikkia! 1) Aloita tänään Saatamme helposti ajatella, että emme ole vielä valmiita aloittamaan gradun tekemistä. Ajattelemme, että meidän täytyy […]

Gradun kirjoittamisen osa-alueet 2

Tämä on gradun kirjoittamisen osa-alueita käsittelevän artikkelin toinen osa. Löydät artikkelin ensimmäisen osan täältä: Gradun kirjoittamisen osa-alueet 1 Tämä kahden artikkelin sarja tarkastelee gradun kirjoittamista kirjoittamisen kuuden osa-alueen näkökulmasta. Tavoitteena on hahmottaa, mitä kaikkea gradun kirjoittamiseen liittyy. Kirjoittamisen kuusi osa-aluetta ovat: 1) Kirjoittaminen on taitoa 2) Kirjoittaminen on luovuutta 3) Kirjoittaminen on prosessi 4) Kirjoittaminen […]

Gradun kirjoittamisen osa-alueet 1

Englantilainen kirjoittamisen tutkija Roz Ivanič on hahmotellut erilaisia kirjoittamiskäsityksiä tai kirjoittamisen osa-alueita. Ivaničin mukaan ihmisten käsitykset kirjoittamisesta voidaan palauttaa seuraavaan kuuteen ajatukseen: 1) Kirjoittaminen on taitoa 2) Kirjoittaminen on luovuutta 3) Kirjoittaminen on prosessi 4) Kirjoittaminen on tekstilajin tuottamista 5) Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa 6) Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa Jotkut ajattelevat kirjoittamisen olevan ensisijaisesti luovaa […]