Gradustipendejä Helsingin yliopiston opiskelijoille: Hae nyt!

Kuva: petros asimomytis (Flickr)
Kuva: petros asimomytis (Flickr)

Helsingin yliopiston opiskelijoille on taas tarjolla Gradut valmiiksi -stipendejä. Stipendien haku on 13.-27.5.2014.

Stipendi sisältää majoituksen ja ruokailun Helsingin yliopiston tutkimusasemalla, esimerkiksi Tvärminnessä tai Lammilla. Stipendejä voi hakea yhdeksi tai kahdeksi viikoksi. Ajatuksena on, että tuon ajan voi keskittyä rauhassa graduntekoon. Lisätietoa löytyy Flamma-intranetistä.

Yleensä rohkaisen graduntekijöitä yhdistämään graduntekoa muuhun arkeen, kuten työntekoon ja muihin opintoihin. Silti aika monen gradussaan jo vähän pidemmällä olleen kohdalla tuntuu siltä, ainoa asia heidän ja heidän gradunsa välissä on tiukka, intensiivinen pyrähdys keskittynyttä kirjoittamista.

Gradut valmiiksi -stipendi antaa tähän hyvää tukea. Huomatkaa kuitenkin, että majoittuminen tutkimusasemalla on perustutkinto-opiskelijalle muutenkin varsin halpaa. Esimerkiksi Tvärminnessä majoitus ja kolme ateriaa maksaa 15,05 euroa vuorokaudessa. Viikko tai kaksi tutkimusasemalla saattaisi siis olla varsin hyvä sijoitus, stipendillä maksettuna tai vaikka ihan omista rahoista.

2 thoughts on “Gradustipendejä Helsingin yliopiston opiskelijoille: Hae nyt!

  1. Flamman mukaan: “Kevään 2014 apurahojen haku on 13.5.2014 klo 8:00 – 27.5.2014 klo 15:00.” Joten haun aikataulun suhteen ei ole siis niin kova paniikki 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *