Kevät tulee, oletko valmis?

Kuva: Robert S. Donovan (Flickr)
Kuva: Robert S. Donovan (Flickr)

Tämän oman gradunsa tekemistä käsittelevän kirjoituksen on kirjoittanut psykologian opiskelija ja graduntekijä Saara Kaikkonen:

Ulkona on lumi vielä tiukasti maassa ja taivaalta sataa lisää. Yöt ovat kylmiä. Silti mieleeni piirtyy kevään eteneminen. Auringon säteet, lumen alta pilkistävä ruskeanharmaa maa. Hiirenkorvat, juhannusmakkarat!

Mieleeni nousee uhkakuva – kesä.

Minulla ja puolisollani on keskiviikkoisin saunavuoro. Työssäkäyvä puolisko aina saunassa huokaa, miten ihanaa on, kun viikko on jo yli puolenvälin! Enää kaksi työpäivää, ja sitten on taas viikonloppu! Minä olen puolestani hiljaa. Sydän jyskyttää. Tänään jo keskiviikko. Huomenna jo torstai. Mitä olen saanut aikaiseksi?

Kevät on tulossa, eikö olekin ihanaa! Pläräilen kalenteria, ja toistuvasti huomaan, ettei ole enää montaa viikkoa kevääseen tai kesäänkään. Aionko todellakin esitellä jotakin toukokuun graduseminaarissa? Jos aion, se pitää lähettää jo huhtikuussa. Nyt on maaliskuu. Tällä hetkellä teen sivuaineopintoja, ja gradu joutuu hiukan odottamaan. Sivuaineen kursseja on vielä monen monta. Gradukin on enemmän alku- kuin loppuvaiheessa. Miten minulla olisi toukokuussa lähes valmis gradu esiteltävänä? Huhtikuussa lähetettävänä? Miten päin asiaa vain katsonkin, tulos on sama. Kuukaudet loppuvat kesken. Viikot loppuvat kesken. Päivät loppuvat kesken. Aika loppuu kesken!

Stop. ”Aika loppuu kesken” on hittiraita, suoraan mielensisäisen radioni soittolistan kärjestä. ”En ikinä ehdi kaikkea” on myös yksi ikivihreistä radioni soittolistalla. Tämä on mielensisäistä negatiivista puhetta. Usein sisäinen puhe on kutistunut sähkösanoman kaltaisiksi viesteiksi, jotka kätkevät sisälleen kokonaisen uskomusten joukon. Jos teen jotakin, joka on uskoakseni väärin tai vähintään noloa, kuulen mielessäni huudahduksen: ”Voi ei!” Jos kuunnellaan sama uudelleen hidastetusti, se pitää sisällään paljon enemmän: ”Voi ei! Mokasin taas! En ikinä tule onnistumaan missään! Miksi edes yritin? Tämä vain todistaa sen, että olen surkea.” Tai: ”Voi ei! Aika loppuu. En ole saanut mitään aikaan. Tässä se nyt nähdään. En tule ikinä saamaan kaikkea tätä valmiiksi ajoissa. Mitähän muutkin ajattelevat, kun kerron, että gradu on edelleen kesken? Tuskin saan ikinä töitäkään. Gradunohjaajakin varmasti ihmettelee. Miten voin olla näin saamaton? Miksi kaikki muut ovat jo paljon pidemmällä? Miksi eilen lepäsin? Okei, pää oli kipeä, mutta tajusinko todella, että en ehdi tehdä kaikkea, jos en ahkeroi joka ikinen hetki?”

Stop. Kun omaa sisäistä puhettaan tunnistaa, on mahdollista huomata, milloin radio pärähtää soimaan. Radion voi antaa soittaa viikon toivotuimpia taustalla. Voi tunnistaa ajatukset ajatuksiksi ja antaa niiden vain olla.

Kävin kalenteriani läpi yhdessä ystävän kanssa. Teimme suuren kevätinventaarion. Olen opiskellut täyspäiväisesti syyskuusta lähtien. Nyt oli aika tuulettaa ahdistuksen hämähäkkiverkot pois ja päästää tilalle virtaamaan raikasta kevätilmaa ja valoa. Laittaa asiat järjestykseen, omille paikoilleen ja omiin mittasuhteisiinsa.

Ystäväni vaikuttui siitä, miten pitkällä graduni jo on. Joka osiota on ainakin aloitettu ja gradu on hyvin vireillä. Yllätyin itsekin siitä, miten asiantuntevasti puhuin gradustani. Huomasin, miten sisällä olen graduni mielenkiintoisessa ja moniulotteisessa maailmassa! Seuraava askel on ennemminkin rajaaminen, kuin laajentaminen.

Gradun lisäksi teen myös sivuaineopintoja. Olen keskittynyt kahden viimeisen kuukauden aikana niihin. Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että gradu on sen vuoksi jäänyt vähemmälle huomiolle, ellei peräti talviunille. Yhdessä laskimme, montako kurssia olen tehnyt. Näytin, että olen tehnyt tuon ja tuon ja… ainiin tuonkin! Saldona onkin monta kurssia ja runsaasti opintopisteitä! Yleensä muistutan itselleni niin usein vielä puuttuvista tekemisistä, etten ole huomannutkaan, miten paljon olen saanut aikaan.

Vaikka tekemistä on vieläkin erittäin runsaasti, tiedän, että olen antanut kaikkeni. Olen opiskellut sen, mitä olen jaloistani päässyt. En ole kuitenkaan antanut liian kaikkeani. Olen levännyt, jos on väsyttänyt. Olen ollut aikaansaamaton ja vetkutellut. Olen rentoutunut ja virkistynyt. Olen liikkunut.

Nyt tiedän myös ne askeleet, jotka aion ottaa seuraavaksi. Selvittää kevään ja syksyn mahdolliset valmistumispäivät, esitarkastusajat, sopia seuraava ohjaus siitä huolimatta, että gradu on nukkunut talviunta. Lukea tuo kirja, palauttaa tämä. Tehdä tuo kurssi. Pyytää tuota kaveria auttamaan tuossa raportissa olutpalkalla. Sitä taas en tiedä, missä vaiheessa opinnoissani olen toukokuussa. Sen näkee sitten. En voi pitää otteessani koko kevättä yhtä aikaa, vaan vain tätä hetkeä. Tiedän, että olen opiskellut ahkerasti ja kaikki mitä voin tehdä, on jatkaa samaan malliin. Kaiken ahdistushötön alta kristallisoitui asia, jonka tiedän, mutta ajoittain unohdan.

Olen juuri siinä, missä minun juuri nyt kuuluu olla. Ystäväni sanoin, en olisi voinut tehdä mitään toisin.

Miten matka jatkuu? Lue matkastani valmistumisen polulla blogistani Minun tomaattini – matkalla valmistumiseen. Blogissani kerron reaaliaikaisesti oman matkani vaiheista, gradun herättämistä ristiriitaisista tunteista, sudenkuopista ja onnistumisen iloista, harharetkistä ja löytämisen riemusta! Juuri niistä, mitä sinäkin oman gradusi kanssa koet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.