Miksi gradut eivät valmistu?

Kuva: kevinpoh (Flickr)
Kuva: kevinpoh (Flickr)

Opetin viime syksynä graduntekijöille suunnattua kirjoittamisen kurssia ja useita muita kursseja, joilla gradun ja muiden tutkielmien tekemistä sivuttiin tavalla tai toisella. Yksi asia, jonka monella kurssilla teimme, oli se, että tutustuimme pienryhmittäin valmiisiin graduihin ja sitten keskustelimme niistä.

Yhä uudestaan graduihin tutustuneet opiskelijat esittivät samanlaisen kommentin: “Eiväthän nuo nyt niin kummoisilta näytä!” Kun valmista gradua selailee, se tuntuukin yllättäen ihan inhimilliseltä suoritukselta.

Tämä sai minut jälleen kerran pohtimaan, mikä sitten oikein johtaa siihen, että kaikki gradut eivät valmistu. Keskenjääneet gradut on monimutkainen kysymys, enkä väitä, että minulla on siihen kaikkia vastauksia. Seuraavassa joitain pohdiskeluani aiheeseen liittyen.

Kokemukseni mukaan roikkuvan gradun taustalla on hyvin usein jokin seuraavista asioista tai niiden yhdistelmä:

1) Suuri elämänmuutos

Uuden vaativan työpaikan saaminen, muutto toiselle paikkakunnalle tai peräti toiseen maahan sekä lapsen saaminen ovat hyvin tyypillisiä syitä siihen, että gradunteko jää kesken. Mikään näistä ei tietenkään automaattisesti ole este gradun valmistumiselle, mutta riskiä ne nostavat.

Gradu on haastava projekti, ja jos elämässä on haasteita muutenkin, gradu jää helposti toiseksi. Lapsen saaminen tai uusi työpaikka tavallaan luonnollisestikin muuttavat elämän tärkeysjärjestystä.

Gradu vaatii aina aikaa ja vaivaa. Jos elämässäsi on muita isoja ja tärkeitä asioita mutta haluat gradun silti valmistuvan, muista, että jossain välissä sinun on se aika varattava ja vaiva nähtävä.

2) Perfektionismi

Hätäisempi voi ajatella, että sellaiset ihmiset, jotka eivät saa tehtyä graduaan, ovat joko laiskempia tai lahjattomampia kuin muut. Todellisuus on usein hyvin kaukana.

Moni graduvitkuttelija on pikemminkin hyvin kunnianhimoinen ja asettaa itselleen hyvin korkeita tavoitteita. Opetin aikoinani gradun kirjoittamista työvoimapoliittisilla Keskeytyneet yliopisto-opinnot päätökseen -kursseilla. Vitsailin toisinaan, että kurssit olivat välillä kuin perfektionistien syyspäivät. Moni gradunsa kanssa tuskaileva saattoi olla kirjoittanut paljonkin erilaisia tekstejä tai olla hyvin menestynyt jollain toisella elämänalueella.

Perfektionismi ei ole automaattisesti huono asia. Jos perfektionismin pystyy kanavoimaan toiminnaksi ja se yhdistyy työntekoon, lopputuloksena on usein oikein hyvä gradu. Jos perfektionismi sen sijaan yhdistyy vitkutteluun ja työn välttelyyn, seuraa väistämättä ongelmia. Omien kunnianhimoisten tavoitteiden ja todellisuuden välinen kuilu kasvaa koko ajan suuremmaksi, ja lopulta ahdistus voi johtaa koko projektin välttelyyn.

Opintopsykologina Helsingin yliopistossa toimiva Annamari Heikkilä on käsitellyt blogikirjoituksessaan perfektionismia ja kyvyttömyyttä pyytää apua. Kirjoituksen konteksti on hieman toinen, naisten menestyminen työelämässä, mutta uskoisin kirjoitusten ajatusten koskettavan aika monia gradunsa kanssa kamppailevia, sukupuolesta riippumatta. Jos perfektionsimi on sinulle haaste, lue myös tuo kirjoitus.

3) Yleiset elämänhallinnan ongelmat

Gradu on kiistatta työtä ja keskittymistä vaativa projekti. Jos graduntekijällä esimerkiksi ei ole pysyvää asuntoa tai jos hän viettää toistuvasti arkiaamunsa keskiolutkuppilassa, voi olla, että gradun tekeminen ei onnistu. Samoin esimerkiksi masennus tai muut vakavat sairaudet voivat olla hankalia esteitä gradun tekemiselle.

Olen kuitenkin oppinut Helsingin yliopiston opintopsykologeilta myös tämän ajatuksen: kaikkia ongelmia ei tarvitse tai ole edes mahdollista ratkaista ennen kuin opiskeleminen tai gradun tekeminen on mahdollista. Opiskeleminen tai gradun tekeminen voivat myös olla juuri niitä asioita, jotka tuovat elämälle suuntaa ja merkitystä ja siten auttavatkin ongelmien ratkaisussa.

Jos elämäntilanteesi on kaoottinen tai kärsit esimerkiksi masennuksesta, ensimmäinen askel on tietysti avun hakeminen. Asiantuntijan avustuksella on yleensä helpompi lähteä ratkaisemaan ongelmia, ja myös ystävistä voi olla tukea. Älä kuitenkaan ajattele, että gradun tekeminen ei olisi mahdollista ennen kuin kaikki ongelmat on ratkaistu. Siinä tapauksessa et nimittäin aloita gradun tekemistä koskaan.

4) Kohtuuton graduprojekti

Graduprojektin ja gradunaiheen rajaaminen ovat varsin haastavia asioita. Toisinaan graduntekijät eivät oikein onnistu siinä ja gradu viivästyy siksi, että se on yksinkertaisesti liian laaja.

Varmasti melkein mistä tahansa aiheesta tai alasta voi kehittää kohtuuttoman graduprojektin, mutta tietynlaiset aiheet ovat tyypillisesti vaarallisia. Jos esimerkiksi tekee graduaan kauan sitten eläneen ranskalaisen tai saksalaisen filosofin kirjasta, voi gradun tekeminen tuntua vaativan filosofin koko muunkin tuotannon lukemista alkuperäiskielellä. Lisäksi on tietysti tutustuttava kaikkeen hänestä tehtyyn suomen-, englannin-, ranskan- ja saksankieliseen tutkimukseen. Vastaavasti neljän kuukauden etnografinen kenttäjakso itselleen tärkeässä maassa voi johtaa siihen, että aineistoa ja sanottavaa on valtavasti. Miten sen kaiken saa tiivistettyä yhteen graduun?

Tällaisessa tilanteessa kannattaa muistuttaa itselleen, että gradu on vain yksi projekti, jonka tulisi kestää laskennallisesti puoli vuotta ja ja jonka ei todellisuudessakaan olisi syytä venyä kovin pitkäksi. On aivan mahdollista jatkaa tutkimista väitöskirjassa, mutta se gradu on tehtävä ensin valmiiksi. Samoin on mahdollista ja kannattavaa kirjoittaa itselleen läheisestä aiheesta muunlaisia tekstejä, vaikkapa tieteellisen artikkelin tai esimerkiksi yleistajuisempia lehtiartikkeleita. Niiden parissa voi jatkaa aiheen työstämistä ja tehdä aiheelle oikeutta.

Toisinaan valitettavasti kohtuuttomat graduvaatimukset saattavat johtua myös ohjaajasta. Olen esimerkiksi tavannut opiskelijoita, jotka käyttävät kuukausia ja taas kuukausia esimerkiksi samojen laboratoriokokeiden toistamiseen yhä uudestaan, ja joidenkin ohjaajien mielestä sopiva määrä lähteitä gradua varten on 200 perusteellisesti luettua englanninkielistä tieteellistä artikkelia.

Tällaiseen asenteeseen voi olla monenlaisia syitä. Todennäköisesti tällaiset ohjaajat ovat tieteellisesti hyvin kunnianhimoisia. Toisinaan opiskelijoiden tutkimus myös liittyy kiinteästi ohjaajan tutkimukseen, ja opiskelijat ovat kätevää ja usein ilmaista työvoimaa.

Mitä tällaisessa tilanteessa sitten voi tehdä? Kysymys ei ole ihan helppo. Ehdottaisin kuitenkin, että keskustelet vielä kerran ohjaajasi kanssa työskentelyn rajoista. Jos se ei edistä asiaa, voit varovasti kääntyä jonkun toisen ohjaajan tai sitten esimerkiksi tiedekunnan puoleen. Kesken jääneet gradut eivät ole kenenkään etu, joten ehkä jostain löytyy ratkaisu tilanteeseen.

Sanoisin, että yllä on neljä yleisintä syytä gradujen roikkumiseen. Muitakin varmasti on, ja kuulisinkin niistä mielelläni kommenteissa. Erityisesti olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä näissä tilanteissa on sinua auttanut.

9 thoughts on “Miksi gradut eivät valmistu?

  1. Aloitin graduprojektin syksyllä 2011. Samalla tein töitä ja muita opintoja ja tarkoitus olikin tehdä gradu loppuun viime kesänä. Arvata saattaa, että kesä meni, mutta gradu ei saanut kansia. Syksyllä töitä ei enää ollut ja kurssejakin enää vain muutama, mutta keskittymiskykyä ei riittänyt. Teinkin raa’an päätöksen ja ahkeroin viimeiset kurssit loppuun ennen joulua.

    Gradua oli jonkin verran jo kirjoitettuna, mutta suurin pelastukseni on ollut tulla lähdekirjojeni kanssa tammikuun ensimmäisellä viikolla yliopistolle ja sitkeästi istua päivät tietokoneen edessä. Kuukausi on vierähtänyt ja puuttuvan sivumäärän voi kohta laskea kahden käden sormilla. Olen kuntoutunut opiskeluaikana keskivaikeasta masennuksesta ja päätös lähteä yliopistolle on ollut suorastaan taivaan lahja. Rutiinit, säännöllinen ruokailu ja ystävien näkeminen gradun teon ohessa päiväsaikaan ovat piristäneet hurjasti. Suosittelen!

    Gradu tarvitsee mielestäni oman paikkansa ja aikansa. Jos juoksee päivät tai illat töissä, ei puhtaalle ajattelutyölle ja rauhalliselle kirjoittamiselle jää tarpeeksi aikaa ja jaksamista. Karu totuus on, että elämästä täytyy rauhoittaa oma aikansa tutkimustyölle, harva on niin superihminen, että pystyy tekemään yhtä aikaa viittä kurssia, iltatyötä, hoitamaan lapset ja tekemään gradun. Jotakin on hoidettava ensin alta pois tai karsittava. En nyt tarkoita, että gradua varten on karsittava elämästä lapset tai parisuhde 😀 mutta aikaa on varattava tarpeeksi, jopa liiankin kanssa.

    Loppujen lopuksi se gradu on vain vähän pitempi essee. Ei sitä kannata jättää roikkumaan ja ruikuttaa vielä kymmenenkin vuoden päästä että olisihan minullakin ylempi korkeakoulututkinto jos…

  2. Todella hyvä kirjoitus oli. Itse sain gradun jätettyä viime maaliskuussa ja nyt syksyllä tsempannut vimpat kurssit läpi, ja todistus pitäisi tipahtaa luukusta päivänä minä tahansa. Koska tein gradun tutkimusprojektiin ja palkkaa ei tullut loppuvaiheesta elämäntilanteeni oli varsin kaaottinen.

    Minulla oli opintotuet loppu ja tiesin että en voi ottaa töitä vastaan vaan että nyt pitää saada tämä ensin valmiiksi. Projekti oli laaja ja aineistoa oli kylläkin liikaa. Puolison kanssa elettiin sossulla ja se oli aivan kamalaa. Joka kuukausi jännitti että saako vuokran maksettua ja riittääkö ne kauraryynit huomiseen tai mitä jos niissä viimeisissä sukissakin on reikä kun on pakkanen pihalla. Joku sanoisi varmaan että hullu, miksi en mennyt töihin? Niin, en mennyt koska tiesin että en olisi jaksanut molempia. Päätin että kunhan vaan jaksan tämän loppu puoli vuotta niin sitten voin hakea töitä. Välillä itkin, olin vihainen, masentunut ja koin maailmaan raskaana paikkana.

    Mikä kuitenkin sai minua jatkamaan oli graduni aihe. Minua aidosti kiinnosti aihe ja minä jaksoinkin viilata sitä ja pyytää apua graduryhmältä ja ohjaajalta. Kun apua pyysin, sitä myös sain niin paljon ku jaksoin vaan ottaa vastaan. Loin myös itselleni rutiineja, samalla sallien itselleni esim. nukkumisen ja levon jos väsytti. Tärkeää myös muistaa että kaikki pieni minkä teet on hyvästä. Välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä. Nuorempana olin huono koulussa ja tuntui että kaikki muut paitsi opinnot kiinnostivat. Tärkeää olisi myös että osaisi antaa armoa itselleen. Itsestäni tiesin että teen paremmin iltaisin, ja silloin nukuin kl. 10 hyvällä omallatunnolla. Kunnon lounaat ja kahvitauot myös sallin itselleni jotta aivot sai huilia välillä.

    Laudatur kuitenkin tuli arvosanaksi gradustani ja tällä hetkellä kokopäivätyössä omalla alallani. Eli asiat järjestyy, mutta välillä pitää yritää jaksaa ja uskoa vaikeimpien aikojenkin yli, vaikka haluisi vaan jäädä lattialle rääkymään. Tsemppiä kaikille graduilijoille out there!

  3. Paljon kiitoksia kommentista, Pia! Hieno saavutus aika hurjissa olosuhteissa. Paljon onnea ja intoa tuleviin haasteisiin!

  4. Oma graduntekoni kesti 19 vuotta. Olin koko sen ajan läsnäolevana Helsgin yliopiston kirjoilla.

    Vasta kun sain kaverin vinkkauksesta kontaktin opintoneuvontapsykologiin, sain garduni valmiiksi, ja olikin minusta oikea pieni ihme.

    En ole varma, mitkä kaikki syyt johtivat gradun viivästymiseen (lähinnä ne olivat korvien välissä, ehkä tuo mainittu perfektionismi suurimpana). Apuna oli toinen ihminen, joka seurasi prosessia vierestä ja joka ei ollut oman alani ihminen. HÄn auttoi pilkkomaan suorituksen osasuorituksiin, ja vaikka miesystävälläni todettiin aivokasvain amana vuonna, pysyin opintoneuvontapsykologin realistisen avun turvin aikataulussa ja sain kuin sainkin graduni valmiiksi.

  5. Kiitos kommentista, Leena! Pitkään jatkuneen projektin loppuunsaattamisessa on se hyvä puoli, että se tuntuu vielä paremmalta – tai ainakin ihmeelliseltä!

  6. Kiitos kirjoituksesta.

    Osut tekstissäsi aivan oikeaan gradun viivästymisen syistä.

    Myös minulla kesti monia vuosia valmistua maisteriksi. Lopulta se kuitenkin onnistui. Omat esteeni olivat mainitsemasi kaksi ensimmäistä. Muutoksia tuli elämäntilanteeseeni perheen perustamisen seurauksena mutta myös opiskelupaikkakunnalta pois muuton kautta.

    Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen ottivat voimille; elämän tarkoitus meni täysin uusiksi, kun perheeseen syntyi nopealla aikataululla kolme lasta. Tuolloin elettiin 1990-luvun alkuvuosia, jotka muistetaan myös lamavuosina. Kaikkialla työelämästä saatiin potkuja ja pakkosäästettiin. Tämä näkyi myös yliopiston rahoituksessa. Tutkimusprojekteihin ei enää palkattu nuoria kykyjä kuten ennen. Mahdollisuudet edetä ja työllistyä kapenivat kaikkialla.

    Siihen aikaan työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut ei voinut jatkaa yliopistossa opiskelijana. Oli tehtävä rankka valinta: joko opiskelu tai työnhaku (töitä ei käytännössä ollut tarjolla). Meidän perheellä ei ollut varaa opiskella. Päätimme muuttaa pääkaupunkiseudulle, josta saimme asunnon. Kun asunto näin järjestyi, alkoi myös uusi työllistyminen. Työ poiki uuden työn ja jälleen uuden. Koulutuksesta oli apua työnsaannissa, mutta muodollista pätevyyttä vailla olevana en voinut tulla virkaan valituksi.

    Vuosituhannen alkupuolella sain esimiehekseni empaatikon, joka virkoja perustaessaan totesi minulle puolihuolimattomasti: “Yksi viroista on sinun, jos valmistut nopeasti.” Tämä sai minuun vauhtia. Anoin opiskeluoikeutta lähimpään yliopistoon (HY), jossa oli mahdollista jatkaa aiempia opintojani. Opiskeluoikeus myönnettiin ja ilmoitin tutkimusaiheeni professorille, joka sen hyväksyi. Seuraavan kerran tapasin hänet noin kolme-neljä kuukautta myöhemmin viemällä hänelle noin kaksisataa sivua tulosteita. Seuraavalla viikolla nipun luettuaan hän totesi: “Tämähän on valmis. Tämäpä on varsin edullista meille (yliopistolle).” Minun valmistuttamiseeni ei HY:ssa tarvinnut panostaa. Gradun aihe oli vuosikymmenessä jalostunut. Se piti vain tuoda näkyväksi kirjoittamalla. En tuossa vaiheessa enää piitannut arvosanastakaan: gradu oli vain työ, joka oli tehtävä, jos halusi valmistua. Sain siitä kuitenkin hyvän arvosanan, johon olen tyytyväinen.

    Gradun kirjoittamisen prosessi oli rankka, se minun on todettava. Motivaatio oli nyt kohdallaan. Olin kokopäivätyössä. Työni oli vaativaa, sillä sain yllättäen vastuulleni organisaation johtamisen. Alaisia minulla oli noin 30 ja toimin projektien kautta sijaisesimiehenä useille muille. Aloitin gradun kirjoittamisen tapaninpäivänä ja jatkoin kirjoittamista jokaisena iltana ja viikonloppuisin pääsiäiseen saakka, jolloin gradu oli valmis. Aika oli työllä mitaten rankinta vaihetta elämässäni.

    Myös perhe-elämä oli aktiivisimmillaan. Töistä suoraan kotiin lapsille ruokaa laittamaan ja harrastuksiin kuskaamaan. Puolisoni oli myös ehdotuksestani ja kannustuksestani aloittanut kokopäiväisen opiskelun ja suunnitteli tässä vaiheessa jo graduaan. Tämäkin kannusti minua. Halusin valmistua ennen häntä – tietenkin. Olinhan aloittanut opiskeluni jo 18 vuotta aikaisemmin, vaikka en ollut ollut yliopiston kirjoilla yli kymmeneen vuoteen.

    Työrytmi oli seuraava: klo 21 saimme lapset nukkumaan, ja pääsin tietokoneen ääreen kirjoittamaan. Tutkimuskirjallisuuden ja oheismateriaalit hankin kotiin, koska kirjoitin illat ja yöt. Yöt kuluivat nopeasti. Useimmin pääsin nukkumaan klo kahden aikaan, mutta joskus meni jopa neljään. Herätys oli arkisin kuuden jälkeen. Univelka painoi, mutta työ piti vain tehdä. Nyt tai ei koskaan. Gradu tuli valmiiksi noin kolmessa kuukaudessa. Ja minä valmistuin.

    Saatuani maisterin paperit, marssin välittömästi esimieheni luo papereita näyttämään. Esimies piti sanansa: virkanimitys tuli paluupostissa. Sain viran, jota en sitten hoitanut päivääkään. Tästä eteenpäin tehtäväni muuttuivat. Minut valittiin toiseen virkaan, kun jatkoin opiskelua ja pätevöidyin ammatillisesti oman päivätyöni ohessa kahdessa ammattikorkeakoulussa ja vielä kolmannessa yliopistossa.

    Vanhin lapsistani opiskelee vanhassa yliopistossani, keskimmäinen toisessa korkeakoulussa ja nuorin kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi. Opiskeluun liittyviä “viisaita neuvoja” minulla olisi runsaasti jaettavana omille lapsillenikin. Mutta jokaisen on löydettävä aivan ikioma polkunsa ja motivaationsa…

  7. Perfektionismi on minulle näistä tuttu este, samoin nuo elämänmuutokset, kuten muutot ja työelämän imaiseminen mukanaan. Toisaalta koen, että olen osannut itse luovasti yhdistää käytännön ja teorian vuoropuhelua oppimistani edistävällä tavalla, kun olen työskennellyt opintojen ohessa. Tuo Annamaria Heikkilän teksti oli mielestäni loistava. Yhtenä perfektionismiin kietoutuvana ongelmana näen sen, että haalin itselleni kerralla aina niin paljon tekemistä, että vasta se antaa mahdollisuuden panostaa tehtäviin 80 prosenttisesti. Silloin taas, kun haalii itselleen niin paljon tärkeää tekemistä, ei aikaa oikein olekaan enää gradulle. Silti, jos tekemistä on yli äyräiden, voi aina olla tyytyväinen siihen, että saa jotain aikaan. Sitten kun jäin tekemään vain gradua (ja toki paljon muita kursseja kuitenkin samalla) vähän pelotti, että saanko mitään aikaan. Gradu kuitenkin vaatii aikaa ja tilaa ajattelulle, joten tämä “hyppy tuntemattomaan” oli omalla kohdallani pakollinen.

    Perfektionismiin voisi siis liittyä myös se, että jotta uskaltaa saada jotakin valmiiksi, pitää olla liikaa tekemistä. Ja kun on liikaa tekemistä, on helpompaa tehdä pienempiä projekteja, kuin gradua ja on päivän päätteeksi silti saanut paljon aikaan, vaikka gradu ei olisi edennyt. Ja silloin niiden uusien tekemisten prioriteetit ovat siis oikeastikin tärkeämpi, ainakin lyhyellä aikavälillä. Tämä työprojekti on saatava asiakkaalle valmiiksi ylihuomiseksi, teenpä sitä ylitöinä. Gradu voi odottaa. Pohdiskelin näitä juttuja tekstisi innoittamana blogissanikin: http://minuntomaatit.blogspot.fi/2013/02/tasan-sata.html

  8. Kiitos kommenteista, Olavius ja Sippuraraara!

    Olavius: Eikö ole jännää, miten todellinen ja itselle merkityksellinen deadline (esimiehesi huomautus ja kilpailu puolison kanssa) sitten saa aikaan toimintaa?

    Sippuraraara: Joo, nuo lukuisat projektit ovat ristiriitainen ilmiö. Minäkin olen sillä tavalla osannut höllätä perfektionismista. Kun samanaikaisesti tapahtuu monenlaisia asioita, ei voi miettiä yksittäistä liikaa. Toisaalta jos tekemistä on oikeasti liikaa, se gradu voi jäädä tekemättä.

Vastaa käyttäjälle Himpula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *