Tutustuin jokin aika sitten kiinnostavaan tutkimusartikkeliin (pdf-tiedosto), joka käsitteli rahan ja onnellisuuden välistä suhdetta. Olen kirjoittanut tutkimuksesta perusteellisemmin muualla. Jos raha ja onnellisuus kiinnostavat (ja aika monia kiinnostavat), lue tämä kirjoitus.
Kyseisessä artikkelissa oli kuitenkin kiinnostava sivuhaara, joka on erityisen relevantti gradun tekemisen näkökulmasta. Siinä viitattiin toiseen tutkimukseen (pdf-tiedosto), jossa oli selvitetty, miten paljon onnellisuutta ihmiset kokevat erilaisia asioita tehdessään.
Tutkimuksen tulokset eivät ensi silmäyksellä ole kovin yllättäviä. Ihmiset ovat esimerkiksi onnellisempia urheillessaan kuin vaikkapa työskennellessään. Kiinnostavaa onkin se, että eri toimintojen väliset erot eivät ole kovin suuria: onnellisuuden kokemukset ovat lähes samanlaisia riippumatta siitä, mitä teemme. Sen sijaan onnellisuuden tunteeseen vaikuttaa huomattavasti enemmän se, miten pystymme keskittymään siihen, mitä teemme. Kuten artikkelin otsikossa todetaan: ”Harhaileva mieli on onneton mieli.”
Kun ihmiset ajattelevat heidät onnelliseksi tekeviä asioita, kovin monella ei välttämättä ensimmäiseksi tule mieleen gradun tekeminen. Todellisuudessa onnellisuuden määrään ei vaikutakaan niinkään se, mitä teemme, vaan se, miten hyvin pystymme keskittymään siihen, mitä teemme.
Tällä sivustolla on paljon erilaisia ideoita siihen liittyen, miten gradun tekemiseen voi keskittyä. Korkeimmalle nostaisin selkeiden tavoitteiden asettamisen, tomaatit ja vertaistuen. Gradun tekeminen voikin siis aiheuttaa yllättäviä onnellisuuden kokemuksia.
Tämä kirjoitus herätti ajatuksia, koska oman gradun teon eri vaiheissa on tullut käytyä läpi onnellisuuden skaalaa laidasta laitaan. Välillä oli ikävää ja ahdistavaa, eikä mistään tullut mitään. Revin tukkaani ja manasin itseäni aiheen valinnasta (ja kaikesta muustakin). Usein onkin ollut vaikea keskittyä, ja oman tekemisen fokusoimiseen on kulunut enemmän energiaa kuin gradutekstin tuottamiseen. Joskus kuitenkin oli sellaisia päiviä, että gradun teko sujui kuin itsestään ja oli todella mukavaa. Jostain syystä pystyi irroittautumaan muusta maailmasta ja homma imaisi mukaansa niin, että työ eteni kuin itsestään ja sen tekemisestä nautti.
Jälkimmäisiä hetkiä kuitenkin oli huomattavasti vähemmän kuin ensin kuvattuja. Nyt mietittynä olisi kannattanut panostaa innostumiselle ja keskittymiselle otollisten olosuhteiden luomiseen paljon enemmän. Se oli kuitenkin välillä vaikeaa – siitä huolimatta, että paras aika olisi kirjoittaa kirjastossa iltaisin, niin minkäs teet, jos laitos menee kiinni.
Näin jälkiviisaana (kyllä, gradu tuli kesän aikana valmiiksi) kehottaisin kaikkia keskittymisvaikeuksiaan pohtivia tarkkailemaan, millaisissa olosuhteissa on helpointa työskennellä. Ja silloin kun ei inspaa, niin pyristellä pienin askelin eteenpäin siitä huolimatta. Mulle oli helpointa keskittyä, kun tiesin, mitä tein. Ja loppuvaiheessa tiesin sen huomattavasti useammin kuin alussa.
Kiitos kommentista kummitus, ja onnittelut gradun valmistumisesta! 🙂
Ehkä tuosta kommentistasi tuli se asia mieleen, että ei sitä onnellisuutta ja niitä huippuja kuitenkaan kannataa liikaa tavoitella. Hesari uutisoi juuri tutkimuksesta, jonka tulokset menivät jotenkin niin, että liika onnellisuuden tavoittelu tekee vielä onnettomammaksi. Jos on jonkinlainen onnellisuuden vaatimus, se voikin ahdistaa vielä enemmän.
Gradu voi siis edetä ja valmistua, vaikka se olisi pääasiassa puurtamista. Mutta olet oikeassa siinä, että keskittymiselle suotuisten olosuhteiden hahmottaminen on avainasemassa!
Allekirjoitan väitteen onnellisuuden ja keskittymisen yhteydestä täydellisesti! Nyt kun olen hyvin pian palauttamassa graduani, sen tekeminen ei ole enää ollut läheskään samanlaista tervanjuontia kuin alkuaikoina. (Mitä nyt juuri tänään oikutteleva printteri sai minut kiroilemaan merimiehen lailla.) Kun loppu on joka tapauksessa lähellä, on yllättävän helppo keskittyä tekemiseen ja tuntea samalla huumaa myös lähestyvästä maaliviivasta.
Totta puhut, Fleur! Kun gradu alkaa konkretisoitua, keskittyminen on helpompaa. Siksi kannattaa aloittaa kirjoittaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ja siksi kannattaa ”ulkoistaa” tavoitteenasettelu vaikka tomaattien avulla silloin, kun kaikki vielä on epämääräistä. Tsemppiä loppurutistukseen!