Me ihmiset olemme kummallisia olentoja. Saatamme joskus ajatella olevamme rationaalisia olentoja ja käyttäytyvämme järkevästi. Silti monesti toimimme tavoilla, joita on hyvin vaikea ymmärtää ja jotka eivät ole meille itsellemme eduksi.
Saatamme esimerkiksi käyttää hyvin paljon aikaa ja energiaa kiusataksemme itseämme. Jos esimerkiksi sanomme jossain sosiaalisessa tilanteessa jotain tyhmää, saatamme soimata itseämme pitkän aikaa sen jälkeen. Vastaavasti jos taas emme sano jotain sellaista, jota oikeastaan haluaisimme sanoa, onnistumme kääntämään tämänkin syytökseksi itseämme kohtaan: ”Miksen koskaan saa suutani auki!”
Vain yhden euron tähden
Annan henkilökohtaisen esimerkin: Nelivuotiaalla pojallani on eräs suosikkielokuva, jota hän katselee usein DVD:ltä. Vähitellen DVD oli naarmuuntunut eikä toiminut enää kunnolla. Lupasin, että ostan hänelle saman elokuvan uudestaan, kunhan sellainen tulee vastaan.
Jokin aika sitten olin läheisessä ostokeskuksessa, jossa on kaksi suurta valintamyymälää. Kaupoista toinen on yleensä halvempi, mutta olin jostain syystä ensin siinä kalliimmassa. Huomasin hyllyllä poikani suosikkielokuvan hintaan 6,95. Mietin hetken, pitäisikö minun käydä vielä katsomassa siitä halvemmasta kaupasta, mutta päätin ostaa levyn.
Lopulta menin sitten siihen halvempaan kauppaan tekemään ruokaostoksia, ja eikös siellä ollutkin sama DVD, euron halvemmalla. Rupesin heti soimaamaan itseäni: ”Miksi olin niin laiska, etten ensin käynyt katsomassa molemmista kaupoista!” Pian sain itseni kuitenkin kiinni: Mitä ihmeen väliä sillä yhdellä eurolla oikein oli? Levyä ei ollut ihan helppo löytää, joten miksi en nyt keskittynyt iloitsemaan siitä, että olin sen lopulta löytänyt?
Tekemättä jättäminen
Eräs tapa, jolla kiusaamme itseämme, on asioiden tekemättä jättäminen. Sen sijaan, että esimerkiksi siivoaisimme, voimme jättää siivoamatta ja soimata itseämme, kuinka emme taaskaan ole saaneet siivottua. Ja tästä pääsemmekin viimein graduun…
Asia, jolla todella voimme kiusata itseämme, on nimittäin olla tekemättä gradua. Keskeneräisellä gradulla on monenlaisia seurauksia: Aina kun joku ottaa gradun tekemisen puheeksi, solmu vatsassa kiristyy. Aina kun suunnittelemme tulevaisuuttamme, voimme muistuttaa itseämme, että emme voi tehdä haluamiamme asioita, koska gradumme on kesken.
Voimme kiusata itseämme olemalla tekemättä graduamme jopa niin, että teemme gradun tekemisen sijaan jotain, jonka ajattelemme olevan hauskempaa: juhlimme, matkustamme tai istumme kahvilassa ystävämme kanssa. Tässä strategiassa on se hyvä puoli, että tuntemamme syyllisyys pystyy viemään ilon sen hauskankin asian tekemisestä. Pystymme siis kiusaamaan itseämme useammalla tavalla samanaikaisesti!
Toki gradu tarjoaa myös muunlaisia mahdollisuuksia itsensä kiusaamiseen. Saatamme esimerkiksi tehdä kunnianhimoisia työskentelysuunnitelmia ja havaita sitten, että emme pystyneet näitä absurdeja suunnitelmia millään tavalla toteuttamaan. Tai sitten kirjoitamme sivun verran alustavaa gradutekstiä mutta ajattelemme, että meidän olisi pitänyt kirjoittaa ainakin kaksi.
En osaa oikein sanoa, miksi me usein toimimme tällä tavoin. Tiedän kuitenkin, että on mahdollista lopettaa itsensä kiusaaminen. Pikkuhiljaa.
Päätä tänään, että lopetat itsesi kiusaamisen. Päätä sama asia sitten huomenna uudestaan, tarvittaessa monta kertaa päivässä.
Päätä myös, että lopetat itsesi kiusaamisen gradun avulla. Aloita gradun tekeminen jo tänään, mutta tee vain jotain pientä. Tee jotain sellaista graduun liittyvää, josta sinulle tulee hyvä mieli ja jota haluaisit jatkaa huomenna. Mutta tee vain vähän. Olethan päättänyt lopettaa itsesi kiusaamisen.
Olipas tämä todella piristävä teksti, joka sai hymyn huulille ja toivonpilkahduksen jopa tänne graduahdistuksen keskelle! Kiitos :).
Hauska kuulla! Jatka hymyilemistä! 🙂
Loistava teksti, vapauttava ajatus. Olen itse vasta aloittamassa graduani – siis tarkoitan, että teen gradua 😉 -, mutta kyseinen ongelma on silti itsellenikin hyvin tuttu. Itsensä moittiminen, sättiminen ja syyttely on liian helppoa opiskelijalle, joka periaatteessa joka hetki voisi olla lukemassa uusimpia tieteellisiä artikkeleita, osallistumassa mielenkiintoiseen lukupiiriin tai vähintäänkin hankkimassa hyödyllistä ja tarpeellista työkokemusta. Mutta kun ei vaan aina jaksa eikä kiinnosta.
Eikä tämä oman itsen kiusaaminen lopu ainoastaan opiskeluun. Itse harmittelen edelleen sitä, että vastasin silloin 13-vuotiaana sillekin tyttöparalle niin typerästi (”varmaankin sille jäi hirveet traumat siitä”) tai että 19-vuotiaana nolasin itseni poikaystäväni äidin edessä (”se piti mua varmaan ihan idioottina”). Nyt olen jo alkanut tajuta, että minun ei tarvitse suostua syyllisyyteen joka ikinen kerta, kun mieleeni palaavat nuo tai jotkin toiset tapahtumat. Voin antaa itselleni anteeksi. Ja loppujen lopuksi ”mokani” ovat naurettavan pieniä – kenenkään elämä, edes minun, ei vahingoittunut niiden takia, joten mitä surra turhia.
Anteeksi antaminen ja armahtaminen onkin mielestäni kaiken perusta, niin ihmissuhteissa kuin suhteessa itseenkin. Opettelen edelleen, mutta tiellä ollaan. 🙂 Ja tulevasta gradustani en aio tehdä riippakiveä itselleni. Tulevana kesänä aion kirjoittaa gradua, mutta myös käydä uimassa, nähdä kavereita ja lukea hyviä romaaneja.
Hei Ilona, ja kiitos kommentista! On aina mukava kuulla, jos jostain tekstistä tulee hyvä mieli!
Itsekriittisyys on minulle itselleni todella iso teema. Luen tällä hetkellä erittäin hyvää aiheeseen liittyvää kirjaa, Matthew McKayn Self-Esteem. Kirjoitan varmaan lähiaikoina kirjan ajatuksista tänne blogiin, mutta jos itsekriittisyys on ongelma, tuo kirja on siihen todella erinomainen apu.
Yksi keskeinen McKayn ajatus on se, että itsekriittisyydellä on positiiviset syyt: se esimerkiksi auttaa meitä toimimaan oikein, saavuttamaan haluamiamme asioita ja helpottaa pettymyksiä. Ongelma vain on, että itsekriittisyyden negatiiviset puolet ovat niin isot, käytännössä huono itsetunto. Siksi se pitäisi korvata jollain toimivammalla. Mutta aiheesta lisää myöhemmin… 🙂
Hei!
Tästä sivustosta ja Gradutakuu-kirjasta on ollut minulle todella paljon hyötyä palatessani graduntekoon 12 vuoden tuumaustauon jälkeen. Ajatella, että koko tämän ajan olen onnistunut kiusaamaan itseäni! Olen tehnyt kirjan harjoituksen 1 ja 2 on muokkautumassa, mutta olen myös onnistunut punnertamaan 3 sivua gradua lukematta kuin 2 sivua lähteitä. Melko hyvä vai? Teen siis gradua, ja olen jo hyvässä vauhdissa. Nyt loppuu tämä itsensä kiusaaminen! Kiitokset Kimmolle starttiavusta!
Mukava kuulla, Marjo! Ole hyvä vain! 🙂 Nyt kiusaaminen loppui!
Moi!
Loistava neuvo tehdä jotain graduun liittyvää kivaa, mutta kun nyt kaikki kiva on jo tehty ja hirvittävän p***an viimeistely on enää jäljellä. Löysin blogisi vasta nyt, yrittäessäni pakoilla gradun viimeistelyä tietenkin :-), joten en ole vielä löytänyt kaikkia vinkkejä, mutta itseäni vaivaa aivan järjetön itsekriittisyys ja sen takia oman tekstin lukeminen aiheuttaa valtavaa fyysistä ja henkistä oksetusta. No niin, nyt taas pari sivua yrjöttävän tekstin viimeistelyä…
Yhdyn täysin Ellin kommenttiin lähes valmiin gradutekstin ällöttävyydestä… Oma teksti näyttää täysin ala-arvoiselta ja lapselliselta yritelmältä, eikä inhotuksen tunteesta tunnu pääsevän eroon. Olen kirjoittanut graduni kielenopiskelijana vieraalla kielellä, ja pelko esimerkiksi käyttämäni sanaston laadusta on valtava. Onhan toinen tarkastajista vielä kielen syntyperäinen puhuja.
Tiedän olevani hyvässä asemassa, koska olen saanut tekstin kasaan, mutta juuri tuo Ellinkin mainitsema inhotus omaa tekstiä kohtaan on tällä hetkellä päällimmäisenä asiana mielessä.
Moi Heidi! Kiitos kommentista! Olen pitänyt kesälomaa, ja siksi vastaaminen on kestänyt.
Nyt on kulunut melkein kuukausi tuosta sinun viestistäsi. Onko ällötys yhtään helpottanut?
Kun aikoinani opiskelin kirjoittamista, huomasin kummallisen ilmiön: aina kun sain tekstin valmiiksi, se oli mielestäni aivan surkea. Kun aikaa meni hieman, rupesi suhtautuminen muuttumaan ja tekstissä alkoi nähdä myös ansioita.
Kun tämä toistu yhä uudestaan, tajusin, että kyse oli vain oudosta psykologisesta prosessista, ei tekstistä. Vai onko sinun tekstisi aidosti surkea? 🙂
Yksi keljuimmista kysymyksistähän on: ”Mites se gradu?” Öööö…tuota…äh…Prrrkäh…Eeeeeeiiiiiiiii! Olen aloittanut jo vuosia sitten.
Olenkin luvannut itselleni erään timanttisormuksen, kun se GeeÄrAaDeeUu on valmis. Pelkkä ohjaajan tekemien uhrausten muistelu ei nimittäin riitä.
Timanttisormus kuulostaa erittäin hyvältä motivaattorilta! Milläs muilla tavoilla saisi houkuteltua itsensä graduntekoon?
Gradu alkaa olla finaalissa, niin myös kirjoittaja. Ajattelin järjestää ystäville ihanat bileet kun saan paperit käteen, todennäköisesti nyyttikestiperiaatteella mani-pulaatio-ongelmien vuoksi, mutta se ainakin motivoi minua. Myös matkan olen itselleni luvannut, jonnekin lämpimään – heti kun saan rahat siihen säästettyä… Pitäisi riittää motivaattoriksi!
Kiitos kommentistasi, Marjo! Bileet ovat monesti mainio motivaattori! Ja kuten osoitat, ei niihin välttämättä tarvitse sijoittaa omaisuutta.
Tunnustan! Olen kehittynyt tässä itsensä kiusaamisessa huippuammattilaiseksi. Viimeisimmät vapaat hetket mitä tässä nyt on ohitse lipuneet, olipa ne vapaita iltoja tai muutaman päivän mittaisia lomia, olen onnistunut pilaamaan täysin. Hinkutan mielessäni ajatuksia, että sun pitäs tehä gradua ja nytpä ois hyvää aikaa, mikset tee. En ole vaan saanut tehdyksi mitään. Ihan sairasta, tiedän. Vakaa päätökseni nyt näin uudenvuoden alkuun on, että rykäsen tehdä tän g:n pois rimaa hipoen pois. Pääsempähän nauttimaan elämästä vapaasti.
Moi Taukki! Tervetuloa itsensäkiusaajien kerhoon! 🙂 Välttelemme sitä tekemistä, vaikka tekemättömyys ahdistaa lopulta enemmän.
Rykäise vaan se gradu pois. Kannattaa kuitenkin aloittaa vuosi jollain ihan pienellä, esimerkiksi yhdellä tomaatilla.
Onpa tuttuja ajatuksia, kuin omasta päästäni. Olen koittanut pyrkiä eroon niistä tekemällä edes jotakin, mutta kun jälleen päässä kummittelee ajatus aiheen vaihtamisesta, niin artikkelien luemisestakin saan aihetta kiusata vähän lisää: jos kuitenkin löydän paremman aiheen, niin noidenkin artikkelien lukemiseen meni turhaa aikaa, jonka olisi voinut käyttää johonkin hyödylliseen. Puuh. Itselleen on vaikein olla armollinen.
Kiitos kommentista, kummitus! Gradun tekeminen on aina vaativaa, ja siksi jossain vaiheessa sitä alkaa aina ajatella, että vika on aiheessa. No, joskus se on, joskus ei ole. Kyllä mä suakin kehottaisin aloittamaan vain kirjoittamisen mahdollisimman pian. Kirjoita siitä aiheesta. Jos ne ajatukset siitä alkaisivat asettua!
Erittäin virkistävää luettavaa 🙂
Gradun teko ei itellä ole ajankohtainen projekti vielä mutta osaan samaistua lähes kaikkeen muuhun mitä täällä on käyty läpi. Lapsesta saakka muistan, räntäsateessa muut leikki leegoilla ite poljin pyörällä kemtälle treenaamaan siitä lenkille jne eikä mikää riittänyt. Aloitan kauppakorkekouluopinnot pian ja päätin etten halua tuhlata elämää jatkuvaan itsensä kiusaamiseen. Pienet asiat historiassa jäivät usein kalvaamaan hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Rationaalisesti ajatellen asian usein tiedostaa mutta samaan ansaan joutuu yhä uudestaan enkä tiedä mitään yhtä raskasta kuin itsensä kanssa sotiminen. Positiivista kuitenkin että asiaan on havahtunut ja ps aijoin ottaa psykan kursseja paljon!
Kiitos kaikille 🙂
Kiitos kommentista, Z! Itse olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, että on monesti kuitenkin helppoa olla armelias muille ja pitää heistä, vaikka he eivät saakaan jotain tehtyä tai tekevät välillä hölmöyksiä tai jotain. Sehän on inhimillistä! Paljon vaikeampaa onkin sitten pitää itsestään, jos ei ole täydellinen. No, opetellaan sitä! 🙂
Kyllä ehdottomasti näin. Armeijassa esim sain kuntopiiritesteistä parhaat tulokset olin asiasta moksis. Tilanne olisi aivan toinen jos olisin ollut esim toinen. Onko kyseessä opittu malli vai mistä kyse? Opiskelupaikan kohdallakin en ole periaatteessa missään vaiheessa aidosti onnitellut itseäni asiasta. Jonkin sortin perfektionismi vaivaa. Yritän kääntää sitä vahvuudeksi mutta välillä tuntuu että työkalut loppuu kesken 🙂
Ylianalysoiminen ja riittämättömyyden tunne kasvattaa painetta usein pääkopassa. Vahva usko ja tietoisesti positiivisten asioiden hakeminen auttaa jaksamaan tosin!
Onko kirjassa mitään gradun (humaanilla puolella) tekemisen merkityksettömyydestä. Itellä tämä vaiva on suurin, samoin gradun persoonaa, humaania ajattelua sekä omia ajatuksia hylkivä ote. Nais-ohjaajat toivovat summassa ennalta-arvattavaa ja venettä keikuttamatonta tekstiä. Moinen vie meikäläisestä mehut, eikä vaihtoehtoja näytä olevan.