Kiitosta gradutyöstäni

Kuva: jenny downing (Flickr)
Kuva: jenny downing (Flickr)

Sain tänään merkittävän tunnustuksen, kun Tieteentekijöiden liitto valitsi minut Vuoden tieteentekijäksi. Esimerkiksi tällä sivustolla oli merkittävä osuus valinnassa, vaikka toki muitakin asioita valinnan perusteluissa mainittiin.

Pidin julkistamistilaisuudessa kiitospuheen. Sen sisältö käsitteli yliopistoa ja opetusta laajemminkin, mutta sivusin myös gradun tekemistä. Puheenvuoroni löytyy liiton sivuilta.

Tässä myös pientä mediaseurantaa aihetta koskevaan uutisointiin, jos haluat lukea gradun tekemiseen ja opetukseen liittyvistä ajatuksistani:

Helsingin Sanomat (uutinen)
Helsingin sanomat (laajempi kirjoitus)
YLE Uutiset
Helsingin yliopiston uutiset
Yle Radio 1: Tiedeykkönen (n. kohdasta 6:30 alkaen)

6 thoughts on “Kiitosta gradutyöstäni

  1. Kerrassaan mainiota! Sydämelliset onnittelut palkinnosta ja kiitos että ohjaat opiskelijoita, jotka pakertavat gradujen kanssa!

  2. Joo onnea vaan Kimmo ja yliopisto.

    Kimmo tulisit sparraamaan myös tänne Aalto-yliopistoon ikiteekkareita, elämäntapataiteilijoita sekä entisiä businessmiehiä.

    Meillä on aikaa myös päivisin.

Vastaa käyttäjälle Addu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *