Graduntekijän kolme salaista asetta

Pidimme tämän kevään aikana yhdessä kollegani Marja Suojalan kanssa Helsingin yliopistossa graduntekijöille tarkoitetun kirjoittamisen kurssin. Kurssin lopussa pyysimme kutakin osallistujaa nimeämään yhden asian, joka oli erityisesti vienyt heidän graduaan eteenpäin. Vastauksissa oli jonkin verran vaihtelua, mutta seuraavat kolme asiaa nousivat ylväinä muiden yläpuolelle: 1) Pomodoro-tekniikka Tomaatit tuntuvat auttavan monella tavalla. Ne madaltavat aloittamisen kynnystä, sillä […]

Ongelmien ratkaisemisesta

Gradun tekemisessä ja opinnoissa tulee väistämättä eteen erilaisia ongelmia. Mitä näille ongelmille sitten voi tehdä? Ensinnäkin on hyödyllistä osata erotella erilaiset ongelmat toisistaan, sillä erilaisiin ongelmiin kannattaa suhtautua hieman eri tavoin. Olen Gradutakuu-kirjassa jaotellut ongelmat kolmeen luokkaan: huomioitaviin seikkoihin, negatiivisiin tunteisiin sekä strategisiin ongelmiin. Huomioitavat seikat Huomioitavat seikat eivät lähemmin tarkasteltuna ole itse asiassa lainkaan […]

Rituaaleista voimaa

Rituaalin käsite on ollut minulle hyödyllinen kirjoittamisessa, muussa työssä ja ihan vapaa-ajallakin. Rituaalin tarkoituksena on tehdä jostain merkityksellisestä toiminnasta automaattista, aikaan ja paikkaan sidottua. Tällä tavoin meidän ei tarvitse koko ajan miettiä, milloin ja missä jotain teemme. Sen sijaan tiedämme, että kirjoitamme gradua esimerkiksi joka aamu yhdeksästä kahteentoista työpöytämme ääressä tai sitten vaikkapa joka perjantai […]

U:n muotoinen kaari

Chip ja Dan Heathin loistavassa kirjassa Switch esittellään muotoiluyritys IDEO:n kuvaama projektin emotionaalisen kaaren malli. Sen mukaan projektin kaari on U:n muotoinen. Projektin alussa motivaatio ja mieliala ovat korkealla. Uusia ideoita syntyy. Visio lopputuloksesta on mielessä hyvin konkreettisena. Projektin edetessä eteen tulee kuitenkin vaikeuksia. Motivaatio on koetuksella. Konkreettiset ongelmat vaivaavat. Aikataulu pettää. Koko projektin mielekkyys […]

Kahdeksan askelta graduun

Joskus voi olla vaikea hahmottaa, mikä on kaikkein tärkeintä gradun tekemisessä. Gradutakuu-kirjani on yritykseni jonkinlaiseksi kokonaisesitykseksi gradun tekemisestä. Aivan sen lopussa esittelen kahdentoista askeleen ohjelman gradun kirjoittamiseen. Ajattelin tässä blogissa pistää vielä paremmaksi ja tarjota teille kahdeksan askelta, jotka johtavat valmiiseen graduun. Näitä askelia seuraamalla gradusi valmistuu vääjäämättä! 1) Mieti tarkasti, miksi teet gradun Mieti […]

Gradu valmiiksi 20 viikossa

Gradun ohjaamisessa on käytössä eri oppilaitoksissa ja aineissa monenlaisia malleja. Käytännössä on paljolti ohjaajan vallassa, miten ohjaus järjestetään. Toisaalta varmasti myös graduntekijän oma aktiivisuus vaikuttaa siihen, milloin ja miten usein ohjausta järjestyy. Kuulin mielenkiintoisesta kokeilusta, joka tehtiin kaukaisella 1990-luvulla Tampereen yliopiston suomen kirjallisuuden oppiaineessa. Kokeilussa graduntekijät saivat ohjausta kerran viikossa 20 viikon ajan. Ehtona oli, […]

Gradutakuu Cosmopolitanissa

Tiesitkö, että Cosmo-tyttökin lukee Gradutakuuta? Cosmopolitan-lehden verkkoversiosta löytyi mainio tiivistys Gradutakuu-kirjan keskeisistä teeseistä. Kurkkaapa täältä. Itse lehdestä en ole juttua jostain syystä bongannut… Onko joku muu? Lisäys: Cosmopolitanin maaliskuun numerosta löytyykin koko sivun juttu otsikolla Iso G valmiiksi. Kiitos altzylle vinkistä! Ja toinenkin lisäys: Sain lehden nyt itsekin käsiini. Ihan näyttävä, joskin sisällöltään käytännössä identtinen […]

Kolmen kuukauden vai laudaturin gradu?

Törmäsin sattumalta noin vuoden vanhaan artikkeliin Tampereen ylioppilaslehti Aviisin nettisivuilla. Siinä haastatellaan kahta graduntekijää. Heistä toinen teki gradun kolmessa kuukaudessa työpaikan saadakseen, ja toinen puolestaan yllätti itsensäkin saamalla gradustaan laudaturin. Artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Voit lukea sen täältä. Uudessa Aviisissa taas on hyödyllistä luettavaa opintopsykologien toiminnasta Tampereen yliopistossa. Teemaa on sivuttu blogissani aiemmin täällä. […]

Suomensuojelija sanoo: Luota omaan puheeseesi

Suomen kielen tutkija ja tietokirjailija Lari Kotilaisen uusi kirja Suomensuojelija: ohjekirja kielen pelastamiseen ilmestyy 12.10.2009. Kirjaa en ole vielä tietystikään lukenut, mutta ennakkotietojen mukaan kirja käsittelee ainakin kielen muuttumista, suomen kielen asemaa ja erilaisia kielenhuollon kysymyksiä. Larin juuri avattuun, samannimiseen blogiin sen sijaan tutustuin. Pidin erityisesti blogissa esitellyistä Suomensuojelijan ohjeista. Graduntekijän näkökulmasta mielestäni erityisen relevantteja […]

Gradun ja väitöskirjan erot

Gradu ja väitöskirja ovat toisiaan monella tavalla muistuttavia tekstilajeja: Molemmat ovat opinnäytteitä, jotka tehdään ohjaajan avustuksella. Molemmilla tavoitellaan tutkintoa. Molemmilla etsitään vastausta jonkinlaiseen tutkimuskysymykseen, jonkinlaista tutkimusmenetelmää käyttäen. Gradun ja väitöskirjan rakennekin saattavat olla samankaltaisia, ainakin perusosiltaan. Mitä sitten ovat gradun ja väitöskirjan erot? Seuraavassa pohdin gradun ja väitöskirjan eroja. En kuitenkaan rajoitu varsinaisesti tekstilajien eroihin […]

Rytmitä työskentelysi

Ihmisellä on päivän mittaan eräänlainen sisäinen rytmi. Ihmisen vireystila vaihtelee 90–120 minuutin sykleissä ylös ja alas. Voit havaita tämän vaikkapa luennoilla. Vaikka luennon aihe olisi todella kiinnostava, ennen pitkää keskittyminen menee mahdottomaksi. Osittain tämä vaihtelu liittyy verensokeriin, mutta muitakin syitä on. Ilmeisesti myös unen aikana unen syvyys vaihtelee samankaltaisissa sykleissä. Tavallaan kyse on siis ihmiselle […]