Gradu ja tytöt

Olen viime aikoina hieman aktivoitunut Twitterin käyttäjänä. Samalla olen seurannut, mitä siellä kirjoitetaan gradun tekemisestä. Tämä tviitti kiteyttää jotain oleellista gradusta: Pyrin jakamaan Twitterissä materiaalia kirjoittamisesta ja myös gradun tekemisestä. Jos haluat seurata minua Twitterissä, löydät minut täältä: @KimmoSvinhufvud

Tohtoritakuu

Vaikka Gradutakuu on ensisijaisesti suunnattu gradun kirjoittajille, todistettavasti myös moni väitöskirjan tekijä on salaa lueskellut blogin artikkeleita. Jatko-opiskelijoiden tarpeita varten Gradutakuun keskustelualueella on jo jonkin aikaa ollut uusi alue, Tohtoritakuu. Nimensä mukaisesti Tohtoritakuussa keskitytään jatko-opiskelun ja väitöskirjan tekemisen kysymyksiin. Tavoitteena on auttaa meitä väitöskirjan tekijöitä saamaan opinnäytteemme valmiiksi. Toistaiseksi palstalla on keskusteltu esimerkiksi deadlinen tärkeydestä. […]

Gradunohjaaja tilittää

Törmäsin tutkimusmatkoillani kiinnostavaan blogiin, joka tarjoaa varsin poikkeuksellisen näkökulman gradun tekemiseen. Blogia kirjoittaa nimittäin professorina ja laitoksen esimiehenä työskentelevä kasvatustieteilijä nimimerkin takaa. Blogissa käsitellään monia muitakin yliopistotyöhön liittyviä teemoja kuin gradunohjaamista. Poimin sieltä kuitenkin muutaman juuri gradun tekemiseen liittyvän kirjoituksen teidän luettavaksenne. Kirjoitukset ovat varsin poleemisia, ja olisikin hauska kuulla, minkälaisia ajatuksia ne graduntekijöissä herättävät. […]