Isoja asioita

Kuva: giancarlo.simone (Flickr)
Kuva: giancarlo.simone (Flickr)

En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut tänne blogiin mitään omasta elämästäni. Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut niin monta niin isoa asiaa, että pieni raportti on paikallaan.

Ensimmäinen iso virstanpylväs on se, että jätin viime viikolla väitöskirjani esitarkastukseen. Opinnäytteen valmistuminen on siis mahdollista! Esitarkastukseen menee nyt vajaat kolme kuukautta. Jos kaikki menee hyvin, ehdin väitellä vielä ennen juhannusta.

Väitöskirjani käsittelee myös gradun tekemistä, tarkemmin ottaen seminaarin ja gradunohjaustapaamisen vuorovaikutusta. Jos aihe kiinnostaa, löydät jo julkaistujen artikkelien tiedot vaikkapa täältä.

Akatemiaan

Toinen iso uutinen minulle oli se, että tammikuun lopussa minut valittiin Helsingin yliopistoon perustettavaan Opettajien akatemiaan. Akatemian omien sanojen mukaan ”Valinta Opettajien akatemian jäseneksi on merkittävä osoitus opettajan opetusansioista ja oppineisuudesta opetuksessa.”

Akatemian perustajajäsenten lista on varsin vaikuttava luettelo professoreita ja yliopistonlehtoreita. Taidankin olla ainoa valituista, joka ei ole vielä väitellyt tohtoriksi.

Saan valinnan seurauksena myös kahdeksi vuodeksi henkilökohtaisen määrärahan oman opetukseni kehittämiseen. Käytännössä se mahdollistaa sen, että voin jatkossa käyttää enemmän aikaa esimerkiksi oppimateriaalien laatimisen ja myös tämän sivuston kehittämiseen.

Eikä siinä vielä kaikki

Kolmas ja lopulta kaikkein isoin asia elämässäni on viime aikoina tietysti ollut se, että sain joulukuussa pienen tytön. Vaikka nämä ammatilliset saavutuksetkin tietysti tuntuvat hyviltä, uusi pieni ihminen on todella ihmeellinen asia. Vapaa-aikaani käytänkin tällä hetkellä paljolti pitkähköihin kävelylenkkeihin rattaiden kanssa.

Koska elämässäni on ollut kovin paljon asioita viime aikoina, ovat tämä sivusto ja erityisesti keskustelualue olleet viime aikoina hieman liian vähällä huomiolla. Kun muut paineet nyt hieman helpottavat, sivuston suhteen onkin uusia suunnitelmia. Palataan niihin suunnitelmiin kuitenkin tarkemmin tuonnempana.

Oikein hyvää alkavaa kevättä kaikille!

4 thoughts on “Isoja asioita

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *