Gradusparraus kahden vuoden iässä

Kuva: keith ellwood (Flickr)

Snellman-kesäyliopiston Gradusparraus on tullut kahden vuoden ikään. Tähän mennessä jo lähes sata graduntekijää on saanut gradunsa valmiiksi sparrauksen avulla.

Uusi ryhmä alkaa jälleen 26.1.2013. Vaikka tapaamiset järjestetään Kuopiossa, sparraukseen voi osallistua myös paikasta riippumatta virtuaalisesti.

Gradusparrauksessa keskitytään graduprosessin tukemiseen, mutta tarjolla on lisäksi vertaistukea ja palautetta tekstistä. Lisäksi osallistujat saavat myös oman Gradutakuu-kirjan!

Gradusparraus on avoimen yliopisto-opetuksen mukaisesti maksullista, joten aivan kaikilla ei ehkä ole mahdollisuutta osallistua siihen. Uskoisin, että kurssimaksu toisaalta kuitenkin myös sitouttaa työskentelyyn ja että se on lopulta pieni satsaus, mikäli gradu valmistuu.

Voit lukea Gradusparrauksesta lisää täältä. Ilmoittautuminen on 11.1.2013 mennessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *